Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

9.5.2015

Nollaamista tokokisoissa

Ruutin kanssa kisaaminen ei käy tylsäksi. Tiesin nyt, että niin hyvässä kunnossa liikkeet ei ole alkuvuodesta, mutta kisamaiset on sujuneet suht hyvin. Tänään siis Kirkkonummella kokeessa tumarina Ilkka Sten kivan löysä tuomari, muttei ollut Ruutin päivä.

Yritin tehdä kuten viime kokeessa. Oli herkkuja mukana, ulkona leikittiin tosin ei kaikkein parhaimmalla pallolla ja ennen kehää treenattiin tulevia liikkeitä sekä siirtymiä. Ruuti välit odotteli makoilemalla, kuten viimeksi. Autossa se tosin vaan istuisi ja odottaisi. Paristi sekoitti istumisen seisomiseen, muuten hyvin. Ruuti teki silloin kivasti. 


Kehä 1
Paikallaan istuminen 2min, 0: koirat selät kohti yleisöä ja mentiin ovesta ulos. Ehkä kuului puhetta koirille tai ei? Ovi vähän raollaan. Ruuti meni 1min kohdalla maahan. Ei ole kuin yhdet kevään treenit mennyt maahan, pieni yllätys. Tein pari istumaan jättöä ennen kisaa. 

Paikka makuu 4min, 10: hyvä maahan ja sivulle ja kai hyvin makasi. 

Kehä 2
Minimaaliset siirtymät. 
Luoksetulo, 8: seiso vähän hitaasti. Maahan ok. Vähän huonompi kuin yleensä. 

Zeta 0: Siirtymässä tätä ennen Ruuti vaan kyyläili merkkejä ja meinas huonosti siirtyä. Sivulla otti kontaktin. Seiso ok ja hyvä kiertäessä. Istumisessa näytti että istuisi, nytkähti muttei istunut. Pyöri paikallaan mun tullessa sivulle. Huono seuraus tästä. Maahan ei totellut, seisoi. Ruutihan on joku 2 kisaa syksyllä tehnyt saman ettei tottele asentoja vaikka maahanmenon osaa ainakin varmasti. 

Seuraus 7: hirveetä. Välillä oli puolen metrin päässä. Välillä hyvin. Alkoi sivuaskelilla ja niissä pientä vinkumista. Vaikka kehän ulkopuolella teki ne hiljaa. Tein siellä ja kehässä ilman käskyä. Jos olisin ollut tuomari niin 5-6.

Ohjattu 10: merkki ihan nopea. Vasen hyvä. Suora sivulla. Ainiin tässä tuli ääni kapuloille mennessä! Toisella tuomarilla olis ollut 8-9. 

Kehä 3
Ruutu 0: merkki hyvä. Ruutuun hyvin ja maahan. Kun olin kävellyt noin 10m lähti juoksemaan kohti. Karjaisin heti maahan, joskus en oo tajunnut käskeä. Kutsussa käännyin kohti ja vapautin ruudusta. Tätä Ruuti teki taas voittajassakin sekä ehkä vuosi sitten. 

Kaukot 8: yksi kaksoiskäsky, katsoi muualle muttei totellut istua. Muut ok. Vikassa maahanmenossa meni lonkalle. Kun tulin sivulle oli vähän hermostunut ja kävelin varovasti viereen. Yksi vanhoista ongelmista on myös nousta, kun kävelen kohti. 

Tunnari 9: tarkasteli rivissä ja vilkuili vähän muuallekin olisko nameja tai lisää kapuloita. Ravasi hitaasti kapuloille. Sivulla kapula vähän väpätti heilua suussa. Piti kuitenkin kiinni.

Hyppynouto 0: hyppäsi vähän äännellen. Meni kapulan lähelle, mutta meinasi mennä poispäin siitä. Kaksi käskyä niin totteli tuoda kapulan. Tämäkin oli syksyn keksintöjä! Ulkona ennen kehää Ruuti teki kaksi hyppyä hiljaa. Nyt tuli oikosulku onkohan käskynä aina ollut hyppy tai pelkkä nouda.. Yksi sana kummiskin. Vaikka hypyn aikaan saisi sanoa hyppy + nouda. Nyt nouda - käsky tuli Ruutin ollessa maassa. Ehkä tarvitaan lainaan myös vierasta metallia ja tehdä yhtä lautaa korkeampana hyppyä, jos hypyn hyppääminen hirvittää.. Ei kyllä näyttänyt niin jännittävän sitä. 

Yhteensä 162p ja ei tulosta. Neljä nollaa taas vaihteeksi.


Vaikea oli koota itseä nollan jälkeen. Tai tsemppasin ennen jokaista kehää, mutta sitten kun siellä meni pieleen oli vaikea kerätä tavallinen treeni/kisafiilis. Pienesti ärsytti ja zetan jälkeen komensin ainakin suuttuneemmin siirtymään. Ja seuraus seuraavana meni surkeasti. Kehuja tietenkin sanoin vähemmän kuin onnistuneesta suorituksesta yleensä. Loppupalkatkin oli huonommat pari namia ja lepäämään. 

Yksi tuttu sanoikin mieti onnistumisia ja mikä oli hyvää. No empä niitä ainakaan kisoissa hirveästi miettinyt. Äiti oli mukana niin Ruuti oli perästä vedättävää lähteä pelkästään sen kanssa kävelylle. Ruuti kyllä haluaa tehdä mun kanssa, mutta on niin hankalaa löytää yhteistä säveltä kisoihin. En edes jännittänyt paljoa, kuten alemmissa luokissa. Ehkä nyt kun äkkiseltään miettii, en ole koskaan evl:ssä tai voittajassa onnistunut, kun äiti on ollut mukana. En kyllä kehässä ehdi miettiä, ketä katsoo muttei tiedä onko Ruutiin vaikutusta vaikkei se hirveästi äitistä välitä tai onko mun käyttäytymisessä eroa.

Yhdissä treeneissä yksi treenikaveri kysyi onko mitään vinkkiä, kun mulla on kokemusta samantyyppisestä koirasta tuloksellisesti. Mietin sitä jälkeenkin päin, mutta ei nyt muuta kuin yrittää treenata kisamaisuutta sekä niitä liikkeitä. En osaa itsekään vielä 7 vuoden jälkeen sanoa, milloin voi sujua ja milloin ei. Tuntemattoman silmiin taas meidän huonot kisat näyttää varmaan siltä, että tuun keskeneräisen koiran kanssa kisoihin kokeilemaan..

Suunnitelmallisuus treeneissä on vähän huonompaa. Joskus oon paremminkin suunnitellut treenit. Ruutin treenit varsinkin on vähän kärsinyt, kun oon keskittynyt edistämään Gavan osaamista. Täytyy nyt muistaa työmatkoilla (juna) tehdä myös treenisuunnitelmat!

Seuraaviin kisoihin hyviä ajatuksia ja viikolla pitäisi saada hyvät palauttelutreenit ja useammatkin. Kentällähän me on suurimmaksi osin treenattukin, vaikka kaksi aiempaa ykköstä on kyllä tullut tekonurmihalleista. Täytyy taas unohtaa ne ykköshaaveet ja keskittyä vain yksittäisiin liikkeisiin sekä hyvään yhteistyöhön. Viime kisassa olin 100% varma ettei me mitään ykkösiä ainakaan haeta, mutta mennään kun ilmoitin. 

Hyvää
- merkit
- ohjattu (tätäkin on ennen nollattu)
- ruutuun juoksu ja paikka
- luoksetulon totteli
- paikka makuu maahan ja sivulle
- kaukoissa pysyi maassa kohti kävellessä ja tekniikka

Huonoa
- istuminen
- zeta
- seuraus
- hyppynouto ääni + ei ottanut kapulaa kuin lisäkäskyillä
- ruudusta nouseminen
- ohjatun ääni merkin jälkeen


Gava pääsi (Ruutin vuorojen jälkeen) treenaamaan ulos
ihan ekaksi hetsasin ilman lelua ja sitten sivulle + seurausta noin 10m. Hyvä into ja vire. Vähän epätarkkaa seurausta innon takia. Leikittiin. Liikkeelle lähdössä meinas taas tulla pomppu/ ryntäys. Tarkkana, että lähden rauhassa kun meinaan itsekin rynnätä. Palkkasin hyvät liikkeelle lähdöt. Olis hyvä myös muuttaa lelupalkkaus taas niin, että siirrän sen takakautta vasempaan käteen ja Gava saa sen mun 10cm päänsä takaa tai joutuu ainakin korottautua taakse. Naksutinta myös avuksi!

Vähän puisella puomilla 2on-2offia. Ekaa kertaa muuten puinen, ollut vain metallisella aiemmin. Ast:n kentälläkin on kai kokeilematta mattopintainen. Oli sopivasti maxipöydällä alastulo ja hetsasin pannasta ja sivusta kontaktille. Nämä oli nopeita ja vapautin tai heitin lelun jalkoihin. Sitten välissä suora putki. Kisakorkuisella puomilla talutin alastulon yläreunaan ja siitä kontakti. Juoksi samaa vauhtia kuin mä ilman etupalkkaa. Ekalla etupalkalla taas unohti pysähtyä. Ei ollut niin nopeita.

Hups. Punkkimyrkyt ja punavuorinen panta
Hallin sisällä Gavan kanssa tehtiin seurausta pätkissä  (ekaa kertaa KKK:n hallissa). Liikkeestä maahan oli hieno x 2! Heittäytyi oikein. Liikkeestä seisomista heti perään ja sekoitti ja meinas mennä maahan. Tein mun edessä. Sivulla tehtiin eka käsimerkillä ja sitten ilman heti palkaten. Sitten ihan sivulle ja odotin kontaktin, joka tuli äkkiä. Nami tai leikki. Eka kauempana muista koirista ja sitten lähempänä. Enemmän porukkaa voi ja evl koiria. Myös seurausta niiden ohi ja remmimitalla eteentuloja x 2. Kivasti keskittyi ja intoa oli. Tuomari ei huomannut mitään eroa, kun Gava tuli hakemaan Ruutin kisakirjan. :D 


Punkkimyrkyt lähti kotona koirien niskaan, kun mun jalasta löytyi punkki! Varmaan tuli Gavasta, joka nukkui jalkaa vasten tunnin. Säästin tokokokeen varalta, ettei tule kutiamista. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!