Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

15.8.2015

HSKP:n nuorten koirien tokoringin näyttökoe!

Päätin hakea tuohon Helsingin seudun kennelpiirin nuorten koirien rinkiin. Ikäraja 10kk-2v, Gava sen 16kk. Kaikkien aiempien koirien kanssa ei olla oltu ja Ruutin kanssa ei olis kannattanutkaan. Yritetään ainakin, jos ei niin ottaa vaan tasaisen väliin huippujen koulutuksia. :) Saatiin eka jännittävä koemainen suoritus. On tehty vain kisamaista tuttujen katseltavana ja ne kolme liikettä Pekka Korrin silmien alla. Paikkana oli Sirkuskenttä, minkä tajusin edellisenä päivänä ja sitten jännitti tuleeko skeittaajia. Silloinhan meidän koe olisi ollut melkein siinä.. Pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä kunnolla töitä tuon pelon kanssa.

Gava sai alkuun ootella autossa, kun kaikki paitsi meidän kaksi juoksunarttua oli tehnyt suorituksensa. Katselin muita ja otin muutamia kuvia. Ennen vuoroa sitten vähän leikittiin ja käytiin moikkaamassa Emmin koirat melkein kesän tauon jälkeen.

Paikalla makuu: Sitten paikkikseen mentiin Stepin viereen ja toiselle puolen tuli toinen juoksunarttu. Sinne siirtyessä Gava oli vähän toisissa ajatuksissa, yleensä tulee nätisti seuraten. Ehdin tehdä kaksi virittelyä ennen liikkeen alkua. Gava piti alkuun hyvin kontaktia, mutta sitten kääntyi katsomaan eteen tulevaa liikkuria, joka sanoi käsky. Vaati toisen käskyn multa ja sillä Gava meni nopeasti maahan. Minuutin aika tuntui noin jännittäessä pidemmältä. Gava meni aika heti pienesti lonkalleen, välillä vilkaisi Steppiä. Sivulle nousi ekalla, mutta aavistuksen vajaasti. Hyvää oli, ettei nyt reagoinut muiden käskyihin. Numerona varmaan 8, koska kaksoiskäsky.

Gavasta vanhempi kuva

Yksilöliikkeitä ennen vähän leikittiin ja namilla vähän paikallaan käännöksiä.

Seuraus: Alkuun tuli normaalia, hidasta, normaalia, täyskäännös (tein oikealle), pysähdys, 2 askelta eteen, vasemmalle käännös, juoksua, oikeaan käännös, pysähdys, 2 peruutusaselta ja kiitos. Hyvällä vireellä ja asenteella teki. Nopeat perusasennot. Vasempaan käännös ok. Eteenpäin askeleissa en oo varma teinkö 2 tai 3 :D Juoksu oli hyvää ja hidas. Peruutuksessa tuli sivuttain eli treenattavaa riittää. Alossahan ei kai peruutusta voi tulla. Ehkä 9 luokkaa.

Luoksetulo: Tähän tuli kaksoiskäsky. Huusin "tänne". Seuraavaksi "Gava, tänne". Sillä tuli ihan ripeästi eteen (suht tiivis, muttei törmännyt). Sitten käskyllä sivulle (mielestäni suora). Ehkä 8 laskien kaksoiskäskyn. Oon aika paljon treeneissä käyttänyt nimeä ja nyt unohdin. Pitää kyllä opetella treeneissä huutamaan tänne niin se nimi on mahdollinen voimakeino.. Ja kun voi käydä ettei jännittäessä muista. Matka tuntui tosi lyhyeltä. Ehkä 8.

Nouto: Tässä heitin vahingossa liian lyhyen heiton. (Olis saanut tehdä myös pelkän pidon) No tein sitten sillä. Gavalla tuli vähän ylimääräistä, kun ei saanutkaan ekalla kertaa kapulaa suuhun. Just ulkopuolella poimi kapulan niin hienosti suuhun. Toi eteen hyvin. Sivulletulo oli vähän huonompi. Ja pieni nytkähdys tuli liikkurin "käskystä". Nytkähdyksestä ehkä -0,5-1. Vino sivulletulo -0,5-1. Häsellystä suuhun otossa, en tiedä voiko siitä vähentää.. Varmaan 7-8.

Vapaavalintainen liike oli vaikea valita. Mietin alkuun jääviä ja sitten hyppyä. Yleensä hyppy on ollut helppo ja Korrienkin kurssilla meni hyvin. Jätin Gavan ja en tajunnut että tässä ei liikkuroida kohtaa mihin itse pysähtyy hypyn toiselle puolen. Kävelin siis pidemmälle ja tulin sitten lähemmäksi. Kutsuin käskyllä sivulle ja jäi vaan katsomaan. Seuraavalla tänne ja meni nuuskimaan maata hypyn ja lähetyskohdan välistä! Gava joka ei oikein ikinä nuuski, ainakaan tehdessä. Vähän epävarmasti tuli sen jälkeen hitaasti yli ja vinosti sivulle. Olipa huono koko liike. Kysyi jotain uusimisesta ja sanoin, että voisihan sen. Ei mennyt sen paremmin, kun juuri kun olin kutsumassa tuli skeiteille potkulauta. Vähän lenkittäen tuli hypyn ja huonosti sivulle. Oli jotenkin ihan haluton ja ei kuulolla. Ikävä oli lopettaa tälläiseen, muissa liikkeissä vielä teki kivemmin.

Kommenttina tuli vain, että ottaa häiriötä. Onneksi ehdittiin tuohon aikaan eikä oltu vikana vuorossa, jolloin häiriö olisi ollut kaikissa liikkeissä.

Gava oli kyllä väsyneempi koko suorituksen ajan. Kun virittelin kehään ei tehnyt niin energisesti kuin yleensä. Oli seuraus näyttänyt ulkopuolelle hyvältä, mutta oma fiilis ei ollut kyllä ekojen liikkeiden jälkeen niin hyvä kehässä. Toki yritin tsempata ym. Jännittikin, koska kaikki oli aika vieraita. Tuomareina oli siis Pirkko Bellaoui ja Ansu. Liikkurina oli rinkiläinen. Täytyy toivoa, että kaikki johtuisi juoksuista. On Gava kaikissa muissa treeneissä ennen juoksuja ollut paljon reippaampi.

Nyt ootellaan 1-2pv:ää tuloksia, osa varmaankin pääsee. Oli kuulemma syksyllä 2 koulutusta, yhteen pääsee kuuntelemaan ja sitten sillä porukalla järkätään treenejä.

Treenaa:
- paikkamakuu liikkuri tulee eteen
- noudon jälkeinen sivulletulo (ja sivulle tiiviistä eteentulosta)
- hyppy, jonkun liikesiirtymän jälkeen. Ehkä nuuskimista ajatellen jotain namihäiriötä maassa..
- sivulletulot edestä itse ihan liikkumatta


Mentiin näyttökokeen päättyessä Pian & bc poikien kanssa lenkille ja jäätiin vielä vähän treenaamaan tokoa.

Ruutin kanssa
Merkin kierto ohjattua: vähän oli jännää kun oli katsojia ja muita parempia treenaajia, osaa olin nähnyt osaa en. Tehtiin melkein hyppyjen rinnalta ensin merkin kierto. Virittelin ja alkuun vilkuili myös kapuloita. Odotin, että katsoi vaan merkkiä ja sitten vasta kiertoon. Hyvin lähti ja palkkasin siitä. Seuraavassa vähän lisää matkaa. Ihan kisa matkaltakin sujui kierto hyvin. Tehtiin näihin liikkurin kävely ja kapuloiden laitto.
Testasin sitten toista osaa lähettämällä kiertoon lähempää ja istumaan stoppi. Ekan käskin vähän liian äkkiä kierron jälkeen ja meni maahan. Täytyy odottaa, että on paremmin kuulolla. Toinen kerta jo paremmin. Ruuti taas keksi nyt uuden jutun, että kun sanoin suunnan lähti kiertämään merkin vastapäinvään mitä siihen tullessa. Täytyi sitten helpottaa ja tulin enemmän sen hypyn puolelle minkä haki. Ja myös niin, että kävin nostamassa kapulaa ja kiersin hypyn. Lopuksi saatiin hyvä. Molemmat suunnat tehtiin. Merkin kierto alkaa sujua hyvin ja ehkä ekaa kertaa ei mennyt hypyille! Jee!

Kaukot: näitä tullut liian vähän tehtyä. Toiselta kentältä tuli häiriötä ja oli myös kuuma keli Ruutin kunnolle. Ekat siirrot hyvin. Sekaan tuli yksi istumaan nousu, johon vaati kaksoiskäskyn. Tein sitten pari extra siirtoa lopettaen istumiseen. Heitin palkan taakse. Vielä uusiksi, nyt nopea maahanmeno, ekalla meni hitaasti. Tein kerran istumaan nousun ja palkka. Tosi hyvä oli tehdä näitä kelillä, jolla Ruuti on laiskempi.

Gavan kanssa:
Oli kaksi lasta potkulaudan ja pikku skeitin kanssa rampeilla. Vähän parempi hieman pienempi häiriö, kun vain kaksi eikä ne tehnyt hyppy temppuja. Palkkasin paristi lelulla kun vilkaisi häiriöön. Tarjosi aika hyvin kontaktia. Otettiin pari merkin kiertoa, teki ne hyvin.

Välissä palkkasin namilla aina, kun vilkaisi skeittaajiin ja tarjosi siinä myös maahanmenoa. Tuntui ihan rauhalliselta.

Koitettiin luoksetuloa, vähän huonosti osittain kohti skeittejä, ja juuri kun olin käskemässä, yksi skeitti tuli vähän lähemmäs ja kohti. Tuli vähän epävarmasti, mutta lähti ja palkkasin lelulla. Seuraava tehtiin viistompaan ja lähti paikaltaan eikä jäänyt paikalleen. Palasin ja kehuin ja hetsasin. Otti siis painetta skeiteistä. Yksi luoksetulo niin, että Pia piti ja juoksin poispäin, vapautin leluun puoli välissä. Sen jälkeen juoksin viemään Gavan autoon.

Vähän tuntuu, jos palkkaan katsomisesta namilla niin menee vireeseen, missä reagoi helpommin skeitteihin. Lelulla saa virettä taas lähemmäks normaalia tokovirettä ja tarjoaa silloin myös muhun kontaktia. Vaikka yleensä namilla halutaan rauhallista suhtautumista skeitteihin tms mihin koira reagoi. Tuntui myös, että kun treeni jatkui pidempään niin tuli herkemmäksi. Toki energiatasokin varmaan oli alempi lopussa. Täytyy muistaa tehdä siis yksi hauska juttu ja koira heti autoon. Edellis kerrallakin tein virheen tuolla häiriössä treenatessa, että jäätiin hengailemaan hyvän treenin jälkeen kentän laidalle.

** * * **

Tulokset tuli jo! Päästiin mukaan rinkiin! :) Muutamia koulutuksia ja yhteistreenejä syksyllä. Keväällä joku leiri.

Muista kokeeseen osallistujista (vain 3:sta) kuvia täällä.
Bc Fizz
Kuvaa sensoruitu ;) bc Uno
Treeneissä nähtiin myös super kätevä kokoontaitettava iso merkki! Täytyy kysellä kimppatilausta tai jos tollaisen sattuisi löytämään jostakin rakennuskaupasta.. Mahtuisi paljon paremmin tokokamojen oheen. Voisin kaupitella nykyisen pois tai laittaa sen johonkin varamerkiksi. :D
- 42cm, 12e ilman alv:tä. Postit 19,90e. Tämmöinen nähtiin ja oli kyllä näppärä. Hintaa tulisi jos 6-8 noin 18e. 
- 50cm, 13,86e (ilman alea 15,20e), postit 4,90 Matkahuollosta. Olis taas 10cm liian korkea, mutta mitä jos sitä ei avaisi täyteen korkeuteen tai jos materiaalia vois leikata vähän. (Salo)
- 50cm, 12,90e, kaikki toimitukset 4,90e  (Turku)

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!