Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

8.6.2016

Tottistelua ja ohjattuja pyörityksiä

MA TOTTIS/TOKO

Buukkasin Gavalle bh koettelemuksen joten ainakin yhdet treenit oli tehtävä. Aloitettiin treenit vasta 20:30 mutta sopiva niin ehdin iltavuorosta.
Tokopaikkiksilla kuitenkin aloitettiin. Saatiin noin viiden ryhmä ja Gavan molemmin puolin tuli 2-3 koiraa.


Paikka makuu: vilkaisi liikkuria, kun oli edellisen kohdalla. Siitä huomautin. Kun liikkuri tuli meidän eteen pienesti piti vilkaista, mutta silti totteli ripeästi mun käskyä. Haluaisin, ettei katso ollenkaan. Vieras liikkuri oli. Menin puun taakse piiloon ja oltiin noin minuutti. Hyvin makasi, mutta ilmeisesti oli jo sivulla vinossa ja minä vinossa, kun riviin nähden ei ollut suora.

Paikka istu: tätäkin noin minuutin pätkä. Palkkasin kahteen otteeseen. Kun viereinen oli mennyt maahan ja toinen taas lähti toiselta puolelta. Hyvää treeniä. Kävin tässäkin alkuun piilossa. Lopussa jäin 10m eteen ja käskin etänä maahan. Hyvin meni!

Heurekalla muiden tokoillessa me tehtiin seuruutreeniä. Gava käy siihen makaili muiden juostessa ruutua, merkkiä ja häiriökäskyin seuratessa niin ei pitäisi perusmakuussa olla mitään. Itse kävelin siellä mukana välillä olin kyykyssä jne. Kun sanoin Speedylle kyykyssä "moi" tuli kyllä kimeä haukahdus, että epistä tuolla se muita vain moikkailee. ;)

Gava teki vikana. Tehtiin ensin seuruukaaviota hihnassa
Oikea panta unohtui. Onneksi Gava nuorempana on tehnyt myös ketjukaulassa. Ensin 50m ja palkka. Hyvä kun oli apparit katsomassa kun olin alkanut nostaa ja jännittää koiran puoleista kättä! Ei ihme että Gavakin reagoi siihen. Keskityin niin askeliin. Toki mentiin kävelytielle asti, täytyy treenata tuollaisiakin. Ja tuli pieni alamäki. Oli aikarajalta 50askelta eli kannattaa laskea ylimääräistä. 

Pian ja Wilman pölistessä en osannut keskittyä laskemaan juoksun ja hitaan askelia. Pitää paremmin osata mennä juoksusta hitaaseen. Palkkasin ne taas. Sitten käytiin 15 askeleen matka, joka ekalla oli lähemmäs 14. Sitten lisäsin siihen 15 askelia ja saatiin 17. Täytyy siis kävellä lisää vielä kun arvelisin olevan riittävä. Tuomarit on kuulemma tarkkoja ja saattaa laskea 1-2 liian vähänkin. Kokeessa jos ei olla ekoja niin katsoo maamerkit mihin asti pitää mennä. Hihnan kanssa tuli todettua että se oikeassa on hyvä. Silloin seurasi hyvin. Vasemmassa kädessä taas väistää hihnaa ja seuruu väljeni. Ihmisryhmä otettiin kahdesti. Ekalla vähän vilkaisi tuttuja ihmisiä ja ekassa kääntymisessä ei ollut kärryllä. Ekalla kertaa hihna oli väärässä kädessä.

Täytyy vielä erikseen testata itseä varten ne jäävät. Ja Ruuti voi olla koekaniinina kun teen seuruukaaviota. :D aina yhtä vaikeata, kun ehtii tulla joku 3-6v väliin.

Ruuti teki kierroksilla parit rallykiemurat. Ääntä tuli oikealla puolella. Peruutus sujui. Molemmat oikeaan hyvä. Oikealla oikeaan käännökset oli huonoja. Melkein istahti ja kääntyi huonosti. Täytyy kertailla tasapainotyynyllä ja kosketuskepillä..


TI TOTTIS

Tiistaina agilityn jälkeen tottisteltiin Puolarmetsän nurtseilla.
Ruuti sai aloittaa. Tehtiin sen kanssa hihnaseuruuna koko seurauskaavio. Hyvin seurasi, hieman ehti miettiä jossain 45m kohdalla. Sitten Ruuti sai tehdä jäävät. Eli seurausta 10-15m (askelta) ja pysähdys, jättö istumaan ja 15m ja takaisin sivulle. Sitten seuraamaan 15m ja pysähdys, siitä maahan ja 30m päästä luokse.

Gava sai tulla sitten tekemään. Vähän rankempaa agin jälkeisellä jäähkälenkillä. Tehtiin ketjun kanssa (ei merkitystä sille) ja hihnassa seurauskaaviota ensin 50m, nopeuden vaihtelut ja ekaan käännökseen kunnes palkka. Sitten loppu ja Ruuti sai toimia yhtenä ihmisryhmän henkilönä.
Gavan kanssa jäävät. Istuminen oli helppo noin. Sanoin siinä odota (yksi käsky kuitenkin). Maahanmenossa riitti vain maahan käskytys ja jättöön ei tarvinnut erillistä (ei kai saakaan?). Sitten 30m. Kutsuin Gavan ja Gava hölmistyneenä juoksi luokse ja mietti mitä sitten piti tehdä. Näytin avuilla eteen. Sitten vielä kerran, nyt hyvä. Ja vielä kolmas niin, että lelu oli seläntakana ja vapautin jalkojen välistä sille. Gava on viimeksi tehnyt kai tokomalliin 10-20m niin hämmentyi tosta. Hyvä kun testattiin!


TI ANUN AGILITY

Anun agilityssa oli sm-kisoihin menijöille hyppäri Suomalaiselta jotain poimittuna. Haastavia kohtia, mutta hyviä pätkiä saatiin. Sain "Gava" kiellon, kun huudan aina Gava kun iskee paniikki tai tuntuu ettei se käänny yhtä tiukasti kuin mitä oletin.

Alussa tein hypyn 2 ehkä vaikeamman kautta. Vastakäännöksellä olis ehkä helpommin sujunut, mutta treenattiin peruskäännöstä. Tässä hankaluutena oli suoraan edessä oleva putki ja piti kääntyä sivuun hypylle. Alkuun ajattelin liikaa sijoittuvani lähemmäs 3 hyppyä, mutta vaati selkeän liikkeen kohti sitä (joten aloitin ohjauksen ihan 2 hypyn läheltä). Ja käsi alhaalla, alkuun tein pienen lähetyksen hypylle. Tällaisia treenattava..
Näistä sitten tuli helposti joku 2-4 rimoista. Tein ekalla kertaa myös myöhässä peruskäännöksen hypylle 4. Putkeen 5 meni helposti.

Sitten takaaleikkaus hypyllä 6. Olin ajatellut saksalaisen hypylle 8, mutta se meni aina aika kalasteluksi. Pelotti se ansahyppy. Valssilla toimi, kun liikkui hyvin pois alta. Persjättökin olis ollut mahdollinen, ehkä yksin voisi kokeilla. Tuntui hankalta, mutta tuossa kohdassa olis aikaa ja liike tulisi selkeästi hypylle.

Olin suunnitellut, että tehdään takaakierrot vain pyörityksinä, jotta vahvistetaan parempaa ponnistuspaikkaa ja kääntymistä. Kun tästä oli Vapun kanssa puhetta jos aina vaan laskeudutaan viistosti voi ennakoida sitä ponnistuspaikalla. Ekat kerrat siis tein kaksi pyöritystä peräkkäin ennen mutkaputkea. Kuvassa hyppyjen oikealta puolelta. Toinen ohjaus mikä ei tullut mieleen oli takaakiertoon lähetys ja poispäin -käännöllä seuraava hyppy. Mutta pyörityksiin ne tein vähän niistomaisesti että Gava näki siivekkeen ja toisella kädellä "poimin nenästä". Vähän venähti rimalle ponnistus myöhäiseksi, että ehdin aina miettiä kääntyyköhän oikeaan suuntaan vai ei (kun Gava rimalla olin jo ohittamassa hyppyä). Pääsin hyvin liikkumaan siitä. Anulta tuli ehdotusta noihin, että lähetän kiertoon ihan tavallisesti ohjaamalla (enemmän hypyn laidalta). Sitten vain katse + kroppa kääntyy vähän laskeutumispaikkaan samalla kun liikun eteen. Nämä tuntui vähän paremmalta. :)

Jatkoa oli putkeen 2 pääty, hyvin. Sitten kaksi estettä suoraan 13-14, mutta kaarrettiin hypylle 15 putken sijaan. Sujui hyvin takaata ohjaten. Olin suunnitellut seuraavaan kiertoon myös pyöritystä. Aiempaan ohjaukseen sopi könkösti ohjata toiselta puolelta kiertoon joten pakkovalssi tapaisesti merkkasin pituuden puoleisen siivekkeen päädyn eli koira sai luukuttaa putkesta. Sitten sylkkärillä kääntö. Ekalla kerralla en ajoissa kertonut hyppyä ja peruutin osittain kohti muuria, joten sinne meni. Sitten Gava meni hypyn mutta väärään suuntaan. Sitten kolmannella kerralla pakkovalssi sylkkäri tms onnistui. Peruutuksen piti olla kohti hypyn rimaa eli hypyn suuntaisesti. Jätettiin siihen ja neiti olikin aika läkähtynyt.

Ihan pitkälle ehdittiin sm-treenirataa. Toki toistojen kanssa. Ajoitukset oli ok, mutta parissa ohjausvalinnassa hienosäätöä. Ja ilman alun putkiansaa oltais rimapudotuksella päästy pituuden jälkeiseen.

Treenaa:
- alku 1-5 (eli putkiansa lähdössä, takaaohjaten ne taas sujuu..)
- kepit 21-22 + hyppy 1 (takaaleikkauksella ja ansahyppy 2m päässä)
- hyppy 8 persjätöllä
- "pakko sylkkäri" 17 hyppy
- takaakierrossa lelu hypyn takana vs ei ole


Sunnuntaina me piipahdettiin Gavan kanssa katsomaan myös söpöä 9-10vk ikäistä Pike bc pentua, belgiantuontia joka jäi Mialle kasvamaan. Kuvia. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!