Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

1.10.2016

Nollaa pukkaa!

Gavan kanssa lähdettiin Kirkkonummelle kisaamaan heti lauantai aamusta, kun juuri illalla oltiin seuranmestaruuksista kotiuduttu.

Seuranmestaruuksissa perjantai iltana kisaavien rata oli meille liian vaikea. Ekalla radalla rima puomin jälkeen 3. Ehti keppien sijaan juosta A:lle putkesta, kun erehdyin ajattelemaan että tulisi takaaleikkauksella. Kepeiltä tosi siistit takaakierrot! Hyppysuoralta kääntyi tosi hienosti putken 2 päähän ihan rytmityksellä ja että olin kaukana. Sitten toinen hylky kohta olikin taas putkesta 15 tullessa, kun hyppäsi edessä olevan hypyn kun piti tulla vasta toinen hypyistä. Toisella radalla saatiin korjattua alun rima (mutta tulikohan rima 11), putkesta kepeille sujui valssilla. Mutta putkesta hypyn ohitus ei taas sujunut, otin heti perään uusiksi ja muistin käskyttää enemmän jo putkeen mennessä. Oletan liikaa, että tulisi mun sijainnin mukaan tai kuten moni muu ei niin irtoava koira. Ekalla radalla tuli myös ohi putken pimeän kulman, oletin liikaa. Toisella sujui.

Mölliradalla, joka oli mun suunnittelema, koirien vaihdossa Gava teki hienon nollan seuralaisen Lotan kanssa, video. Tosi hauska ohjelmanumero oli, arvottiin halukkaille osallistujille koirat kisan päätteeksi. Itse sain ohjata Piki aussieta, tehtiin nopea nolla jolla voitto. Oli Gavankin rataa nopeampi. Sai kyllä pinkoa, kun varmistelin enemmänkin lähetyksiä. :D


VIRALLISISSA NOLLAA PUKKASI!

Lauantai aamuna Kirkkonummella kisattiin Lohjan Kirsujen järjestämissä agilitykisoissa. Tuomariksi oli vaihtunut Minna Räsänen. Räsäsen agiradat oli ainakin tosi kivoja! Ei mitään kikkailuita, keppejen itsenäisyyttä testasi ja koirien radan lukutaitoa. Kyseessä oli meidän viidennet kisat vasta.

Ensimmäiseltä radalta meille heti 0-rata! Ei yhtään pelastelua ja meni hyvin. Kepeille tuli vähän lujaa, mutta sai korjattua oikein. Putkista muistin katsoa mukaan ja ottaa haltuun. Luva myös, joka oli meille toinen. Sijoitus oli 4, koska oli muitakin nopeita nollia ja voittajalla juoksukontaktit. Gava ei myöskään ollut ihan täydessä vauhdissa ja teki kontaktit tavallista hitaammin. Epänormaalisti myös eilen illalla aksailtiin klo 21 asti.. ja kisapaikalla oltiin klo 10. Itselleni olikin parempi, kun oli vähän rauhallisempi ohjattava. Nollaradan video. 


Toisella radalla myös tosi hienoa menoa. Kepeillä olin vähän jäljessä ja ajattelin siinä vain mennä vikat kepit varmasti loppuun (ennen keppejä putkelle olin suunnitellut valssin). Siinä miettiessä olin sitten myöhässä ja Gava ehtikin lukea siinä jo edessä olevan hypyn. Hienoa menoa muuten! Ja napattiin siis kaksi extra hyppyä sitten radalle mukaan. :) Gava olisi ansainnut nollan tästä, kuten viime kisoissakin siitä, kun ehti napata yhden ylimääräisen. :D Video hyl-radasta, jossa extra hypyt. 



Kolmas rata oli hyppäri. Jota odotellessa oltiin ehkä vähän liikaa odottelualueella. Ja meitä ennen meni tanskandoggi, mitä tuli katsottua ja keskittyminen Gavaan siinä herpaantui. Gavalla oli eniten kierroksia tässä. Silti lähdöt, kuten aina oli niin hienoja. Alussa tulikin kiire ja mun valssi oli myöhässä. Gava valui seläntaakse ja en tiennyt oikein missä se on. :D Hyppäsi sitten oikein hypyn, kun näin millä puolella oli. Oli yksi kohta mitä arvoin päällejuoksun ja valssin välillä, jopa lähtöön mennessä. Päätin sitten kokeilla päällejuoksua, mutta huono valinta koska lenkitti hirveästi. Keppejen takaaleikkaus ei sujunut (jota ajatellen olin valinnut ohjauksen), koska piti alkuun poimia toiselle hypylle ja siinä ehti vaihtaa puolen persjätöllä. Keppien lopussa Gava jätti 2 vikaa väliä pois ja oli juoksemassa putkeen. Otin uusiksi ja nyt sujui. Eli varmaan oli 5 tai 10 ja jonkin verran aikaa korjauksiin ja lenkkeihin. Aika katastrofi rata, agilityradoilla onneksi kontaktit pysäyttää.

Treenaa:
- putkesta kääntyminen juuri toiselle esteelle kuin mihin syöttää
- kepeiltä jyrkempi käännös ansaesteen ohi


Gava antsaisi ekan juustohampparinsa! Syötiin ensin kansi nautiskellen, sitten pihvi ja lopuksi kuiva pohja. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!