Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

30.1.2017

Se kuuluisa 5vp ja käännöstreeniä hypyllä

Sunnuntaina kisattiin Kirkkonummella Masalassa Niinun hallilla maxi2:ssa. Kolme rataa.
Kiitos seurasta ASTlaiselle Sannalle ja oli paikalla Novan lähtökurssilaisiakin. :)

Eka, hyppäri hyl, video:
Tässä oli putken 2 päätyyn menoa. Matka loppui lyhyeen kun 3 hypylle tein vetoa ja Gava ehtikin pinkasta mun seläntaakse hypylle, kun puoli valssissa kesti. Siitä tajusin ohjata napakammin ja liikkua. Selvittiin loppurata vaikeakin kohta aika kivasti. Kepit sujui, sinne tultiinkin käännöksestä. Rengas + takaakierto hyppy ok. Yritin pyörittää tosin, mutta hyppäsi hypyn ristiin. Pientä epätarkkuutta ja varmaan multa myöhässä olevaa ohjausta. Lopun leikkauksessa huono rytmitys ja tuli vikan hypyn ohi. Ajattelinkin että ihan sama miten ne menee ja osuu hypylle jos osuu.
Tulokseksi siis hyl, mutta pienestä kiinni kun periaatteessa vaan yksi extra hyppy.



Toinen agirata 5vp, video
Agilityradalla oli kinkkinen vienti keinulle. Onneksi sain hyvin työnnettyä sille. Gavan toinen tassu vähän lipesi kontaktilla, mutta tasapaino piti. Ansana oli A-este hypylle viennissä. Tarkoitus oli pyörittää sen ympäri, mutta Gava ei kääntynytkään. No onnistui sitten ristiin hypätenkin kepeille meno, vaikka hitaampi reitti. Kepit sujui! Tässä sai hyvin annettua rauhan. Takaakiertoon onneksi oli hyvä linja, sujui ja toiseenkin kiertoon oli hyvä linja. Sekin ok. Täytyi ottaa vedolla putken 2 päätyyn. Hyppy ja A:lle, hieno käännös! A:lla ok kontakti. Ja kääntyi peruskäännöksellä putken lähempään päätyyn. Pituus ja viistohyppy, onneksi haki itse hypyn. En ehtinyt siinä auttamaan. Puomi hieno! Sitten tuli putken 2 pääty ja tulin niin jäljessä puomilta. Ajattelin ajantakia ottaa vedolla. Mutta pidin liian pitkään vedon ja Gava osui hilkun putken ohi, kun katsoi niin mun vetoa. Ajattelin ettei mene vain väärään päähän. Hitsi! Sitten loppu hyvin. Kielto siitä tuli! Hitsiläinen! Ehdin taas miettiä loppu metreillä, että on puhdasta. Pitäisi vaan keskittyä loppuun asti! Ja Gava onneksi pelasteli tietyissä kohdissa. :D
Tästä 5vp kielto! 2sija. Radan toinen tulos, muilla hylkyjä (15:sta). 

Aika meni ehkä ennen keppejä, puomin kontakti ja putken kieltoon
Kolmas agirata, hyl: 
Kolmas rata sujui 7 esteelle asti, jolla Gava meni väärään putken päähän. Olin juuri tutustumisessa katsonut, että puomin jälkeiselle hypyllä koiran pitää kääntyä tiukasti päästäkseen oikeaan putken päähän. Sitten radalla tuli epäusko hypyn kulman kanssa, että menin kunnolla tönäisemään ja niinhän G laskeutui pitkälle! Siitä oli sitten hyvä linja väärään putken päähän. En luottanut aiempaan suunniteltuun ja muutinkin suunnitelmia. Hämäsi myös, kun olin nähnyt muilta toimivia ohjauksia, mutta ne ei varmaan tönäisseetkään kyseiselle hypylle. Olisin vaan liikkunut tönäisemään putkeen. Puomin kontakti oli hyvä ja onneksi Gavaa ei haitannut vaikka huomasin sanovani vähän rumalla äänen sävyllä "touch". Kisoissa ei muista aina miettiä tollaisia.
Väärän putken suun jälkeen meni seuraava ohjaus uusiksi, takaaleikkasin A:lle. Takaakierto ja putken 2 pääty meni taas nätisti vedolla. Kepeille menoon tuli virhe, siinä ehdin jo aiemman renkaan tasolle. Mistä lähetin kepeille ja tulin itse perässä. Kepeille oli umpikulma, loiva sellainen. Putki + rengas sai niin kovan vauhdin.. Tässäkin olin miettinyt jos osaisin jäädä lähemmäs putkea, mutta empäs vauhdissa jäänytkään. Toi kohta myös treeniin. :)
Lopussa vielä sain väärältä puolen hyppyä yhden takaakierron, mihin oli tiukka käännös edessä tyrkyllä olevan keinun edestä.

Hauskaa oli taas kisata ja kinkkisistä radoista kuitenkin selvittiin aika kiitettävästi. :) Tollaisilla radoilla huomaa taas, että kaarrokset pysyy paremmin kuosissa. Jäädään nyt hetkeksi tauolle odottamaan juoksuja ja yhden koulutuksen tulosta.

Treenaa:
- kolmannen radan kepeille meno u-putki + rengas + kepit.
- putken 2 päätyyn, ohi väärän pään (väärä pää lähes koiran kulkureitillä)
- u-putki + hypyillä serpentiini (eka rata)

Mutta Gava on kyllä paras! <3 Onni on tollainen kisakaveri. Se käyttäytyy hienosti odotusalueella. Pystyy kävellä käskyn alla lähtöön. Lähdöissä pysyy nätisti vaikka saattaisikin täristä innosta siellä. Kontakteilla on kultainen.

2-luokassa on nyt olleet kisat Ojangossa, Lohjalla ja Masalassa ja kaikista 5vp rata/ratoja eli neljä 5vp rataa tähän asti blakkarissa. Nollat on olleet jo lähellä kaksissa vikoissa kieltoradoissa. Lahjakortteja 5kpl odottamassa. :D
Vähän eri menoa kuin Ruutin kanssa (täytyi ihan vertailla koiranettiä) jolloin haettiin 1,5v nousua kakkosiin. Starttimäärissä tosin ehkä 10 kisaa enemmän Ruutille. (2,5 vuotta Ruuti haki kakkosissa nousua kolmosiin) Ruutin 1lk:ssa yhtenä vuonna ei saatu yhtään nollaa (vain parhaat 3x5vp). Ruutilla myös 5vp oli usein yksi rima. Gava nousi 7kk:ssa ykkösistä kakkosiin.
Uusi palkinto lelu. Lellityn pikkutytön lattiat alkaa olla täynnä leluja. ;)  2v, 10kk ja 4pv

MA KÄÄNNÖSTREENI N&G YMS

Satuttiin lenkillä piipahtamaan porukoilla, joten Nova ja Gava sai tehdä pihalla treenit. Nurtsi oli liian liukas, jääkerros suojalumen alla mutta aidan ulkopuolella männyn alla oli sulaa pidempää nurtsia. Sopivan tasaistakin vielä. Ainut haittapuoli oli suojakeli, paras treenata ilman hanskoja ja puristaa välillä fleecenaruinen pallo kuivaksi vedestä. ;)

Käännöstreeni yhdellä hypyllä (siivekkeetön) ja korkeus matalin n. 20cm? Ensin kohtisuoraan hypylle itse käännöksen puolella. Sitten lisättiin kulmaa. Siihen, että olin hypyn sivussa, lähetin kiertämään "siivekkeen". Pyrin siihen, että käsky, koira lähtee kohti hyppyä ja itse lähden heti perään juoksemaan hypyn linjassa sen edestä. Eli koira kääntyy tiukasti ympäri ja tulee mun perään.

  • Nova: Novalla oli ihailtavan tiukkoja käännöksiä ja miten nopeasti se sen tekee! Kertaalleen kokeilin multiwrappejä, muttei riman kanssa niitä osaa, ellei laajenna kaarta. Keskitytään vain yhteen käännökseen. Lelun tiputin aina lähemmäs ponnistuspaikkaa tai johonkin linjalle hypyn eteen. Vasta, kun näin että kaartaa hypyn oikealle puolelle ja käännös on jo osittain tehty.
  • Novan kokemattomuuden huomasi siinä, että jos lähdin vähän liian aikaisin joskus kielsi. Ekaa kertaa myös kun vaihdettiin suuntaan kokeili samaa kuin aiemmin, kunnes hoksasi eron. Eli helposti voi testata kuuntelua kokeilemalla useamman palkan toista juttua. Saman huomasi, jos lähetin käännökseen yli 2m matkalta. Saattoi aavistuksen kysellä, joten pidettiin matka 1-3m välillä niin, että pystyi mennä sen täysiä. Oli jo hämärää niin en kuvannut näitä. Nova teki kaksi settiä, kun piti näyttää äidillekin. 
  • Gava: Gavalla käännökset ainakin alkuun oli vähän väljempiä. Toki voi miettiä myös märkää alustaa ja myös opittua vanhaa tapaa. Gavalla parhaat käännökset sai, kun lähetin metrin matkalta suht tiukassa kulmassa hypylle. Selkeästi myös oikealle kääntyvän suunta oli parempi ja tiukempi. Gava taas lähti varmasti kauempaakin hypylle ja ei kieltänyt kertaakaan. Kerran taisi tosin hypyltä tulla suorinta reittiä takaisin yli. Gava alkuun myös oikeaa puolta tehdessä sekoitti takaakiertoihin. Ei ihme, kun niitäkin treenattu. Saatiin kuitenkin onnistuneet, varsinkin jos vähän otin mukaan ohjaavaa kättä käännökseen. Tosi vähän varsinaisesti kyllä ohjasin, lähinnä oma positio ja rytmitys. 
  • Hypyllä tuntui muuten helpommalta muistaa käännössanat, varsinkin kun tehtiin 4-8 toistoa per suunta. Siksiksik ja taktaktak käskyt on nyt tuntuneet muistettavilta ja helposti sanottavilta. Omaan suuhun taktak on helpompi sanoa kuin kapkap/cap. On myös lähellä sik sak sanontaa..


Gava in-in ja out out -takaakierrot: tehtiin parit sisäkaarteen takaakierrot, sujui hyvin! Kahdesta eri kulmasta. Nämä kaikki taisi onnistua. Sitten taas out out- takaakiertoa missä koira ulkokaaren puolella eli kuten normaalistikin. Tässä taas hyppäsi hypyn väärään suuntaan ekoilla kerroilla. Sitten alkoi muistaa ja meni nätisti pienestä "työnnöstä" tai käskystä taakse. :) Pääsin itse liikkumaan ja palkkasin oikeaan suuntaan. Näissä hyppynä se ihan mini, joka sopiva kun harjoitellaan käskyä.

Nova katseenhaku hypylle: näitä on tehty tosi hyvin, mutta pystyy vahvistaa kotitreeninä ihan yhdelläkin hypyllä. Enkä ole muistanut hyödyntää/tehdä! Jätin odottamaan hypyn eteen. Ja menin metrin kahden säteellä (siivekkeettömän hypyn) eri sijaintiin rinnalle, vähän eteen tai taakse. Ja laitoin ohjauksen kohti hyppyä, jos vilkaisi hyppyä pelkkä käsky (enkä liikkunut) ja jos lähti hypylle heitin lelun eteen. Kerran välissä tuli hypyn ohi, menin poimimaan mitään sanomatta lelun maasta. Tajusi heti seuraavalla mennä hypyn kautta. Näitä täytyy vahvistaa, koska silloin tietää onko koira lukinnut oikean esteen ja meneekö sinne vaikka olisin taaempana, sivulla tai sivuttaisetäisyydellä esteestä. Ja juuri tapauksessa, missä koiralle on suorin linja esteen ohi mun luokse. Tarjoamistahan on tehty erikseen, mutta tässä opettelee käskystä menemään hypyn ilman mun mitään apua. Tämä oli selkeästi helpompaa nyt, kun Nova tietää mikä hyppy on ja motivaatiota sen tekemiseen on. Jos en ehtinyt sanoa odota, se juoksi tarjoamaan käännöksiä hypyllä. :D Ja en pidemmän päälle halua, että ohjaus esteillä on sitä, että pitää miettiä että täytyy blokata koiraa menemästä hypyn ohi tai juosta ihan kiinni siivekkeissä. Se on koiran tehtävä hakea hyppyjä.

Täytyy seuraavalla kerralla kuvatakin näitä, saa myös varmuutta itselle. Ettei tarvitse epäillä ainakaan muistamaansa. Ja näkee virhetilanteet, että mitä niissä kävi. Ja jos vertaa cip&cap dvd:n ohjeisiin. Ja on näitä kivempi varmaan lukeakin, kun saa välillä videota mitä varmasti tapahtuu.

29.1.2017

Pomminvarmat lähdöt 3/3 kerta

Viimeinen eli kolmas kerta Tanja Kurikan vetämää Pomminvarmat lähdöt kurssia. Kouluttaja on ollut ihan mahtava ja koulutuksissa on ollut kivaa! Kaikissa koirissa huimaa edistystä. En ole aiemmille koirille tehnyt noin lyhyessä ajassa noin pahojakin häiriöitä. Joihinkin niihin Nova meni "lankaan" mutta joillekin koirille jäykistelevä ohjaaja lähdössä oli vielä vaikeampi. Eli aina se paljon häiriötä, ei ole paras kun kisoissa niitä on vaikea tehdä.

Kerta 1, kerta 2 ja tässä postauksessa kerta 3.

Viimeisellä kerralla häivitettiin palkkio näkyvistä ja palkkaaja pois. Tehtiin myös uusia häiriöitä.

1. kierros, tuttuja juttuja: näytettiin mitä on tehty ja kerrattiin vähän vanhaa. Tein kävellen ja juosten. Tultiin hihnassa paikalle, pyörähdys, käsky asentoon (ellei Nova tarjonnut), jättö ilman mitään sanomista ja seuraavana vasta tuli lähtövihje kun koira sai lähteä. Aloitettiin kahden hypyn takaa ja vietiin alkuun palkkaajalle lelu, joka innosti lelulla. Taas mikäli koira lähtisi ilman lupaa, kukaan ei sano mitään vain palkka poistuu. Jos koira mokaisi kolmesti niin helpoitettaisiin.

2. kierros, ryhmäläiset häiriönä: aloitettiin hyppy ja putkeen ohjaamalla. Mahdollisesti enemmänkin, muttei Nova osaa niin. Näissä palkka oli maassa valmiina.
- Sitten tuli ryhmäläiset apuun ja ekalla kerralla kaikki jahtasivat karanneita marsuja! :D Nova hieman ihmetteli, mutta pysyi. Kaikilla ei ollut yhtä helppoa.
- Seuraavaksi kaikki matkivat ohjaajaa eli seurasivat perässä tehden samat ohjaukset. Tein valssin ekan esteen eteen. Nova selvisi tästäkin hyvin.
- Kun jätin lähtöön, muut juoksi spurtteja toiseen päähän. Tämä oli vaikea, kerran Nova liikkui 5cm ja seuraavalla nousi seisomaan. Sanaa sanomatta koira hihnaan ja mentiin uudestaan lähtöön. Sitten onnistuikin! Tätä häiriötä uudestaan!
- muut lauloivat sivussa "Tuiki tuiki tähtönen" ja heiluttivat samalla käsiä. Nova vilkaisi niitä, mutta pysyi hyvin. Tätä en laittanut videolla ja muutenkin leikkasin saman tyylisiä pois.

3. kierros, palkan häivytys: 
- lelu valmiina: ensin palkka oli normaalisti. Odotti maassa valmiina. Tämä sujui hyvin.
- lelu piilossa ja appari tiputtaa sen lähtövihjeen jälkeen: Nyt lelu oli piilossa ja avustaja tiputti sen kun sanoin lähtövihjeen "go". Sujui hyvin!
- lelu otetaan apparilta sinne kävellessä ja palkataan itse. Tässä otin lelun ja tein valssin, Nova nousi siitä seisomaan. Lelun palautus avustajalle, koira hihnaan ja lähtö uusiksi. Nyt sujui!
- lelu on omassa taskussa ja palkataan itse: tämäkin onnistui hyvin. Edellisestä palkkauksesta laitoin lelun taskuun. Ja sanottua "go" kaivoin palkan taskusta.

4. kierros, eri häiriöt: 
- kävellen: eka oli aika perus lähtö. Joka sujui. Palkkaaja pääsi nyt lepäämään tuolille näissä. Eli itse palkattiin eikä tarvinnut enään avustajaa. Sukulaiset siis kiittää. ;)
- juosten. Juosten lähdössä ekalla kerralla Nova nousi seisomaan. Toisella hyvä.
- marsujen jahtausta. Tätä yritin ensin metrin päässä eikä sujunut. Kun olin hypyn takana marsuja jahtaamassa niin pysyi hyvin. :D Toisen hypyn takaa "go" ja sai tulla lelulle, jolla palkkasin itse.
- mm-kisat finaalipaikalta ja jännityksestä jäykkänä. Ja rata perään. Tässä en ollut yhtä hyvä esittämään kuin jotkut. Yritin olla jännityksestä kankea. Nova pysyi hyvin. Ja tehtiin nolla ja voitettiin mm-kisat. ;D Muistin vasta lopussa, että piti mennä putkeen asti ja ei tullut mentyä toiselle puolen.



Kiva kurssi! Lyhyessä ajassa kuukauden sisään tuli sheipattua Novalle lähtörutiinit. Nyt vain samoilla työkaluilla ottamaan sitä treeneihin mukaan ja myöhemmin epiksiin.

Hyppytekniikkaa ja takaakierto in in tai out out

LA OMATOIMI AGITREENIT

Sporttikoirahallilla taas seuran vuoro, treenaajia 3kpl paikalla ja aikaa riitti sopivasti kaikille. Kristiina ja Nemo volpin sekä Ilona ja Vili koikkeri.

Nova aloitti treeneissä tekemällä hyppytekniikkaa. Hävettävän vähän on tullut sitä tehtyä. Muuten ei päässyt tekemään illan lähtökurssin takia. Etäisyyden arviointi treenistä 6-10 jalkaa vika hyppy selvisi tosi hyvin. Katsoin Gavan jatkokurssista mihin asti noissa olisi tarkoitus edetä "erietäisyyksistä esim ekassa treenissä 9-13 jalkaa ja sitten taas 13-17 ja 17-21 jalkaa. Eli ei yhdessä treenissä normaalisti koko väliä."  Voidaan siis vielä tehdä esim 10-14, sitten 14-17 ja 17-21. 21 jalkaa vastasi 7m matkaa. Erikseen sitten myös korkeuden arviointia. Videolla toistot.

Ekassa 6 jalan välein kaikki, tuli vikan liian lähelle. Korjasi seuraavalle kerralle. Muut toistot oli hyviä, myös yksi 30cm rima. Suht kaukaa ponnistaa vikan, mutta tuli hyvän kaaren silti yli.


Gavalle kahdessa setissä ensin keppejä, toisessa takaakiertoja.



Kepit: tehtiin kepeille vauhdista sisäänmenoja. Ei Gava silti yhtä raivoisasti mennyt ja hallitsi aina sisäänmenon jälkeen 2 väliin kääntymisen. Itsekin osasin rytmittää hyvin ja annoin aikaa sisäänmenoon. Alkuun siis 1-6. Itse lähetin keskemmältä kenttää kaaren juoksemaan. :D Hyppy oli niin, että linja oli helppo sisäänmenoon.

Toinen treeni oli 20-24 kepeille meno. Ensin hyppy oli hypyn 5 sijainnissa ja vähän vaikeutin kulmaa. Näki nyt selvästi sen, että jos linjaksi tulee sellainen että voi ajautua väärään väliin niin Gavakin menee ellen yritä työntää sitä oikeaan väliin. Eli hypyn ollessa ihan tuossa 23 sijainnissa meni helposti 2 tai 3 väliin, niitä tosin kisoissa ei ole ollut, koska ei ole ollut tollaista kulmaa. Mutta olisi Gava tehtäväkin hakea oikea sisäänmeno. Sain hyvin kierroksia nousemaan, kun juoksin kilpaa tuon "ympyrän" ja vikalta hypyltä oli 5m kepeille. Vika hyppy oli maksina, muut matalia, kun en jaksanut nostaa. Kentällä oikeastaan oli myös putken kaaren puoli metrin päässä keppien keskikohdasta, että sen takiakin piti itse jättäytyi kriittisessä kohdassa taakse. Kerran sekosi rytmi keskellä keppejä, muuten oikein.

Hyvää treeniä kepeille, vaikkei saatu kisojen ongelmaa esiin. :/ Esimerkki kisoista, tuota on videolta vaikea nähdä. Kun hakee kuitenkin oikein sisään, mutta sitten jää yksi välistä ja tulee toisella kerralla 3 välistä. Noissa tilanteissa ajaudun helposti myös liian eteen ja kiirehtii myös sen takia. Tollakin radalla mietin takaaleikkausta. Viime kisoissa oli pyöritys, hyppy suoraan ja kepeille ja niissäkin olin koiran edellä vaikka hidastin omaa vauhtia. Treeni ei oikeastaan palvellut sitä, koska näissä jäi taas taakse ja annoin rauhan. Torstain treeneissä tuli hyvin taas harjoiteltua sitä, että kun tein ohjauskuvion edellisellä hypyllä helposti valuin lähemmäs keppejä.

Takaakierrot: 
Seuraavassa setissä tehtiin takaakiertoja. Ekaa kertaa harjoiteltiin "out-out" käskyä. Joka on siis enemmän työnnön tapainen takaakierto, missä usein oma liike on kohti rimaa vs normaalissa takaakierrossa oma linja on selkeästi kiertoon tai jatketaankin täyskäännöksen suuntaan. Aloitettiin harjoittelemalla molempia suuntia. Ekassa häiriönä putki, muttei haitannut. Lähetin ensin loivasta kulmasta takaa eli nro 1. Sitten tiukensin kulmaa. Ja jatkoin aina käskystä juoksemaan suoran nuolen suuntaan eli hypyn suuntaisesti. Lelun heitin eteen, kun tuli yli.




Out-out takaakierrot jatkui toisella hypyllä ja nyt toinen suunta. Ensin loivemmassa kulmassa (1). Sitten tiukentaen. Tämä hyppy oli siitä vaikea, koska Gavalla oli muistikuvaa että se oltiin hypätty eri suuntaan keppitreeneissä. Joten vaikeammasta kulmasta kokeili väärinkin päin. Alkoi toimia sen verran hyvin, että (5) lähetin putkeen ja törkkäsin takaakiertoon. Tässä vielä itse apuna, että blokkasin hyppyä. Tavoitteena myöhemmin että voin olla rinnalla tai jäljessäkin. Näissä olin vielä vähän edellä. Tiukemmassa kulmassa rima tippui välillä, tässä taisi olla 55cm ja edellisessä 60cm. Vaikeampi puoli? Toki rima tuli vasta vikoissa toistossa ja nämä on fyysisesti rankkoja yhden sisimmäisen jalan punnerruksia.


Lopuksi vielä in-in takaakiertoja (edellisistä treeneistä video jos vaikea hahmottaa). Ensin loivassa kulmassa ja sitten tiukennettiin. Välillä hyppäsi väärinpäin hypyn. Välillä sitten taas vähän ylimääräisellä lenkillä. Mutta oli myös hienoja ja nämä palkkasin nyt lelulla ja hyppykin oli maksina. Täytyi olla itse etuviistossa vähintään tai edellä. Näissä menin itse aika lähelle siivekettä ja kulmasta 5 tehtiin ehkä kerran. Vieläkin olisi treenettavaa tiukemmista kulmista. Sekä niin, etten itse mene niin lähelle estettä. Seuraavaksi rinnalla ja sitten vähän takanakin. Ja lopuksi putken/esteen kautta.

Ompas kiva opettaa taas uusia asioita ja teknisempää. Ja nyt on selkeätä kuinka edetä ja mitä voi vaatia, jonain päivänä kaikki ei ole vain mun ohjauksen harteilla. Tuli mieleen myös "come to hand"/tässä treeninä missä oli puomi ja siitä noin 3m päässä on rinnalla suoraputki, koiran voi hypyltä pyytää mukaan ja lähettää putkeen. Välillä puomille. Eli koiran pitää ohittaa ansa. Täytyy seuraavalla kerralla tehdä taas noita tässä- käsky treenejä.

Nastakengät oli ulkona tarpeen, kun taas mennyt plussan puolella ja jopa lämppälenkillä housut kastui vesisateessa!

27.1.2017

Gava & Nova agilitytreeneissä

TO OHJATUT AGILITYT

Torstaille ostin paikan molemmille seuran omiin agilitytreeneihin, jotka pidetään Niinun pienellä puolella. Kouluttajana Eva. Gava pääsi aiemmin radalle ja Nova odotti häkissä. Odotti mun mielestä hyvin ja hiljaa. Gava taas paristi haukahteli häkistä, kun kuuli käskyjä tai leikkimistä. Muiden treenaaminen on ok, mutta jos itse treenaa toisen kanssa. :D Olipas hauskaa treenata molempien kanssa samalla kertaa, menin molemmilla peräkkäin. Nova teki medeillä ekaa kertaa, seuraavan koirakon takia. Ei näyttänyt olevan eroa niihin mineihin. Hyppytekniikkaa pitää silti tehdä, niin vähän tehty!



Gavan agilityt:

Olin toivonut radalla vauhdikasta keppitreeniä. Tosi hyvä tulikin! Gava ei tietty mennyt ihan yhtä lujaa ja raivoisasti kuin kisoissa, mutta koitin vedättään ja hetsata omalla liikkeellä. Tarkoitus oli miettiä eri ohjauksia kepeille menoon ja halusin juuri tehdä ne mielummin muita kuin takaaleikkauksia, mitkä toimii. Kepit oli niin linjassa, että hyvin pystyi juosta samaakin puolta.
1. kepit hienoisella päällejuoksulla eli pysyen koira oikealla puolella. Sisäänmenon haki hyvin, sitten lopetin käskytyksen ja taisin tehdä jonkin liikkeen. Mutta näytti siltä, että pomppasi vikan 4-5 kohdalla ulos edessä olevan putken suun takia. Seuraava toisto samalla tavalla, menin vähän edemmäs ja käskytin loppuakin. Nyt hyvä ja tyrkkäys putkeen olisi onnistunut, mutta palkkasin siihen.
2. kepit valssilla hypyn 6 taakse. Tässä meni kuin kisoissakin eli tein valssin, ekalla kertaa vähän myöhässäkin kun unohdin että piti sinnekin ehtiä. Myöhässä olevalla valssilla keppivirhe. Saisi kyllä oppia pelastamaan mua. ;) Seuraavissa muka tein valssin lähelle hyppyä, mutta taas koiran tullessa putkesta lähdin rynnimään kepeille, nämä nyt onnistui. Kuvittelin ohjaavani niin rauhassa ja antavani tilaa, mutta tein toisin.
3. kepit persjätöllä, tähän en olisi uskonut ryhtyväni. Ekassa persjätössä olin myöhässä. Tuli virhe. Toisessa olin ajoissa, mutta huomasin itsekin miten lähdin jo valumaan kepeille. Ekassa en pitänyt myös riittävän hyvin katsetta esteen yli ja koiraan. Toisella kerralla sujui. :) Otin putkeen asti ja palkka.
Tosi hyvää treeniä itselle ohjauksellisesti! Kepeille hakemisen kulma oli aika helppo, samoja vielä niin että joutuu kiertämään ekaan sisäänmenoon. Näissä tosin omaan vauhtiin tuli rytmitys aika huomaamatta. Myös sellaista, missä tullaan kilpaa useamman esteen ja kepeille. Yllätyin miten hienosti Gava jaksoi toistoja kepeille! Motivaatio alkaa olla aika hyvä niillä, että uskaltaa keskittyä enemmän niihin radalla. Varsinkin noin radan osana.

Tehtiin koko rata myös. Alussa ei ollut mitään erityistä, hienosti kääntyi takaakierron 2. Hypylle 10 ekan ohjauksen tein liian kaukaa ja joutui vähän kiertää mua myös persjätön jälkeen. Meinasin unohtaa, että piti se tehdä takaakierto persjättönä. Toisella kerralla menin lähemmäs estettä, näyttäen sen vastakkaisella kädellä, pieni rytmitys ja vaihdoin puolen. A:t oli hyviä. Kuvio 13-17 sujui yllättävän hyvin. Ehkäpä myös siksi, kun pystyin sen ohjata aika vähin liikkein. Jäin A:n päätyyn mistä putkeen, veto ja lähetys putkeen. Sitten putkesta tultua vain peruskäännös hypylle ja putkeen. Ekassa olin jotenkin sellaisessa kulmassa, että tein vastakäännöksen kohtaan 16, turha siihen. Seuraavassa peruskäännöksellä yhtä hyvä. Vähän nopeammin voisin päästää putkeen. Lopun irtoaminen sujui hyvin ja Gava korjasi linjaa hypyille 18-19 hyvin. Joutui vähän vedolla ottamaan hypylle 18.
Rata oli oikeastaan aika perfect Gavalle. Irtoamista ja takaakierto persjättöjä, ne meillä sujuu. :D Mukavia linjoja myös.

Novan kanssa sitten. Se touhotti väliaikoinakin leikkiessä niin paljon, että tuntui että kun päästiin ekalle esteellekin jo kieli riippui. :D Oltiin ehditty tehdä kerran pituus, joka sujui oikein kutsuttuna.

1-3 takaakierto: ekat hypyn 2 takaakierrot lähdin liian ajoissa liikkeelle ja unohdin poimia koiran nenästä. Gava lukee näitä niin hyvin ja tässä kulmassa missä lähden niin selkeästi vastakkaiseen suuntaan oli Novallekin mietittävää. Samaa juttua on tehty helpommissa kulmissa kyllä. Näitä treeniin! Itse hypylle 3 lähetys sujui hyvin, kun Eva oli siellä palkkaamassa. Hyvä viistohyppy vauhdissa. Ilman palkkausta olisi tullut herkästi ohi.

4-6 putkeen: Pituus, putkeen ja hyppy: tämä sujui hienosti! Irtosi nätisti putkeen, pituudessa ei ongelmaa ja hypylle tuli hyvin. Hauska luukutuskohta. Putkeen irtoaa hyvin, hypyillä samaa itsenäisyyttä vahvistettava.

8-9 irtoaminen: putkeen ja viistohyppy. Hyvin sujui ja palkattiin.

8-10 takaakierto: tässä tuli taas hypyllä 9 sama juttu kuin 2 esteellä. Ensin sain kieltämään. Sitten tehtiin niin, että palkka oikeassa, selkeä noukkiminen hypyn yli oikealla kädellä. Sitten persjättö ja palkkasin vasemmalle puolelle, missä lelu oli nyrkissä piilossa.Tämä kahdesti, yksittäisenä ja kolmen esteen pätkänä. Hyvin sujui palkaten, kun en lähtenyt silloin liian aikaisin pois.

17-19 irtoaminen: tämä oli vaikea, kun putkesta tuli vähän tönäisyä hypylle 18, kun ensin piti odottaa että koira tulee linjalle. Oli vaikea ja piti miettiä myös omaa linjaa.

Nova oli ihan läkähtynyt loppuun ja hyvä aika lopettaa ehkä 10min treenin jälkeen. Hyviä kohtia sille ja täytyy muistaa tehdä noita irtoamisia, vaihdellen hyppyjen kulmaa.

Novalle tekemäni panta, punainen on heijastinta

PE METSÄAGILITY

Perjantaina käytiin lenkkeilemässä pelloilla ja pienessä metsikössä. Auringon laskiessa näki vielä metsässä tehdä puun kiertoja sekä matkan varrella tuli vielä toinen parempikin paikka, mistä kuva. Viereisen urheilukentän valotkin valaisi sitä vaikka pimeällä tai hämärällä kävisi.

Oli vain nameja matkassa (täytyy jemmata lelu takin taskuun..).
Tehtiin ensin yksittäistä kiertoa ja kapealla puulla sai Gavalle muistutella tiiviyttä. Vähän hienohelmaili alkuun ruohoja, kunnes ne vähän tallaantuivat. Palkkasin puun lähelle. Tehtiin muutamia multiwrappejä eli useampia kiertoja molemmilla puilla ensin yksittäisenä treeninä.

Ohjauksellisia käännöksiä sitten niin, että mentiin kahdella eri puulla ehkä 5m välein olevilla eri ohjauksia. Ihan peruskäännöstä, valssi keskellä, persjättö tai takaaleikkaus. Välillä peruskäännöksessä jos koira ehti edelle, saattoi mennä väärältä puolen. Itse koitin käskyttää näitä oikein ja alkaa pikku hiljaa jo aiemmin kääntymään lähetyksestä. Novalla oli tarkempaan, etten lähde liian aikaisin että "kieltää", mutta Gava meni kokeneempana aina kiertoon. Takaaleikkauksissa oli molemmilla erottelua, että meneekö saman kuin viimeksi vai tuleeko mukaan ohjaukseen. Käskyinä oli siksiksik vasempaan ja oikeaan tak tak tak.

Jälkimmäisen paikan kierrettävät puut
Toisessa paikkaa treeni jatkui. Siellä vähän avaremmassa paikassa ja kun matkaa tuli nyt vähän enemmän Gavalla meinasi välillä laajentua kaari. Gava myös haukkui välillä lähetyksissä, alkoi olla jo niin kivaa! :D Treeninä myös takaaleikkauksia peräkkäin, oli vaikea toiseen suuntaan missä oli mun puolella puu metrin päässä ettei kiertänyt väärää kohdetta.
Nova täällä saattoi myös vilkaista muita puita, jolloin ei mennyt ihan yhtä tiiviisti. Palkkasin vain tiiviit. Ja jos kielsi niin lähetin samaan uudestaan. Yllättävän hyvin takaaleikkauksetkin lähti sujumaan, vasempaan kääntyen oli vaikeampi eli heikompi puoli. Miksei ole tajunnut takaaleikkauksia opettaa noin puilla! Novan kanssa testattiin myös kertaalleen kolmella puulla, missä yksi oli kauempana. Onnistui sekin.

Nova odotteli hienosti Gavan treenit, kunhan käskin sen odottamaan. Alkuun kun en käskenyt odottamaan niin juoksi mun namikäden perässä tai tuli tielle. :D

Seuraavalla kerralla, kun on lelu mukana niin tehdään matkaa vaihdellen käännöksiä yksittäisellä puulla ja palkaten tiukasta kierrosta. Olipas hauskaa ja tuli kyllä hihkuttua onnistumisissa.

2on-2off Novalle aamulla: Sisällä laudalla muutamat 2on-2offit. Ensin niin, että kävelin mukana. Pysähtyy vielä, kun itsekin pysähdyn tai sitten pitää sanoa "jes" oikeassa kohtaa ja sitten vasta kävellä eteenpäin. Seuraa ohi oikean kohdan, jos en sano mitään. Jos odotan kauempana niin tarjosi tokalla yrittämällä oikein, ekassa takajalat ei ollut ihan siellä missä piti. Opetetaan tämä ainakin temppuna.
Treenataan varmaankin Trkmanin opeilla sitten juoksarit, jos vaan aika riittää siihen ja osaan kouluttaa.

25.1.2017

Tokopohdintaa kera treenien uudessa paikassa

TI KÄÄNNÖKSET & RALLY

Tiistai aamuna pikatreenit

Gava puulla käännöksiä: pyörimisiä molempiin suuntiin. Enemmän vaikeaan suuntaan, missä välillä pieni käsiapu. Palkkasin lähelle puun runkoa. Jäin jälkikäteen miettimään sanoinko käskyt väärinpäin, en niin miettinyt tarkasti. :D

Ruuti, rallya sisällä

  • Seisominen: sivulla seisominen kun omat jalat jää haaralleen. Tähän käsky ylös, eli vaikka liile pysähtyy ei istuta. Teki paristi "vasten" käännöksiä, sitten sujui. Sama eteen eli käsinmerkki + "ylös" käsky seisomiseen. Jätin sormen ylös myös. Nämä alkoi sujua, etäisyys edessä vaihteli. 
  • Peruutus: sivulla oli hyvää. Lähdettiin siitä seisomisesta. Käytävällä myös edestä musta poispäin peruuttaminen sujui yllättävän hyvin (seisomisesta lähtien). 
  • Lenkillä tehtiin pyörähdyksiä ja pari vasten käännöstä. Jossakin pyörähdyksessä missasi ekan käskyn. 
Torstai aamuna molemmille treenit aika samalla kaavalla. Mun käskyt Gavan kanssa nyt oikeat, alkuun huonoa pyörimistä (väljää tai stoppasi puun taakse). Loppuun hyvää. Oli epävarma alkuun. 
Ruutin pyörähdykset tosi hyvät! Kaikki sujui! Vasten käännöksissä sekoitti ekalla pelkällä käskyllä melkein täyskäännökseen ja seisomisissa teki myös paristi vasten- käännöksen. Lopuksi erotteli käskyt oikein. Eteen seisomaan tulo sujui nyt. 


KE TOKO

Keskiviikkona äkkivarattiin Tiltun koirakoulun tai Espoon Koirakeskuksen treenitila Olarista. Mattopohjainen ja vähän isompi tila 15e slow aikaan samanpäivän aikana varattuna. Mitoiltaan ehkä karkeasti mahtui 8m matka kapuloille ohjattuun eli syvyyttä sekä 15-20m pituudeltaan. Ohjatusta noin pidemmällä sivulla jäi tilaa molempiin reunoihin. Oli siis uusi tila yläkerrasta tai talon keskikerroksesta (2krs). Treeniseurana Anne ja aussie Jedi sekä Heini ja bc Lieska. Kiitos seurasta!

Paikka makuu: oli ok ja oltiin piilossa ehkä minuutti tai alle. Maahan ja sivulletulo ok. Tai sivulle olisi voinut aavistuksen ripeämminkin tulla. Huomasin taas, että jätin Gavan vinoon. Täytyy olla niissä tarkkana!

Ohjattu:

  • Tehtiin tämä liikkurin kanssa. Gava jäi kiinni ekana laitettuun kapulaan. Tietty ihan hyvä, mutta jos jämähtää väärään kapulaan niin se ei ole hyvä. Seurauksessa oli ihan ok, matolle laitoin muistan huopamaisen kosketusalustan. Sekin selkeästi vähän häiritsi ekoilla kerroilla. Pysäytyksen jälkeen kuikuili kapulaa. Päätin, että tehdään sitten lähempänä seinää ja koiria oleva oikea kapula. Kapula oli sinisen maton puolella, kun muut oli punaisella matolla. Lisäksi vasemmasta kapulasta oli pidempi matka seinään eli oli keskempänä kenttää. Käskyn sanoin, kun vilkaisu mua. Lähti kuuntelematta ja katsomatta tarkemmin väärälle mitä tuijottikin hetki sitten. Stoppasin. Sitten meinasi keskimmäiselle. Stoppasin ja sitten lisäkäskyillä löysi vasta oikealle. Ei kyllä nähnyt sitä ainakaan alkuun helposti. Ei tosin koittanut mennä sinne suuntaankaan kunnolla. 
  • Mietin kotimatkalla pitäisikö kieltää "merkille" jätettyä kaikki kapulaan katsominen, toisaalta onko se ongelman kiertämistä? Ehkä muutamat treenit näin ja haluaisin että tajuaa itse, että pitää kuunnella multa eikä voi itse päätellä ja tietää paremmin. Tai sitten oppisi vain pitämään muhun kontaktia.. en ole aiemmin joutunut tollaista miettimään. 
  • Seuraavat toistot tehtiin ilman liikkuria, koska tämä ei nyt ollut liikkurista johtuva ongelma. Tehtiin niin, että haki vielä kerran saman kapulan. Nyt hyvä. Sitten heitin sen paikalleen ja haettiinkin toinen, vasen. Taisi olla haastetta tai sitten ei? Kun sitten heitin vasemman ja haettiin oikea, joko toimi tai ei. Mutta alkuun siis jäi useampaan kertaan kiinni väärään, ja käskinkin aina toiselle mitä tuijottaa. Yksi ongelma oli myös, että kun sanoin napakasti "(s)top" niin istui, tätähän teki luoksetulossa. Kerran puutuin siihen ja halusin että seisoo. Mutta en jaksanut niin työstää kahta ongelmaa.. 
  • Lopuksi vielä korjaukset keskikapulalta, jätin seisomaan noin metri sen eteen. Ensin vasen ja mietti lähtiessä keskikapulaa ja vilkaisi sitä. Päätyi kuitenkin hakea vasemman. Oikean kapulan kanssa lähti jo itsevarmasti oikealle kapulalle. Näitäkin lisää. Usein myös tällaisessa tapauksessa koira on saattanut ehtiä melkein napata väärään suuhun, miksi sitä reagoi niin myöhässä? Eli koiran pitäisi melkein nenä kohti keskikapulaakin osata korjata. ;) 
  • Siihen nähden, että ohjattua on eniten tehty ulkona hiekalla ja ilman keskikapulaa hyvin. Ja kiva jos huomaa, että jossain paikassa saa haastetta treeniin. Mielummin pyrkii aina välillä tekemään vaikeampiakin kuin kisatilanne. Nyt keskikapulalla oli toiset treenit tai kolme jos lasketaan lokakuun (?) koulutus. :D 


Tunnari:

  • tämä liikkuroituna. Kapulat tiiviissä rivissä. Ekassa Gava tarkisti viereiseen verraten oman. Sitten meinasi tuoda sen liikkurille, joka oli 5m päässä lähempänä tunnareita. Siten jäi seisomaan ja lopulta tiputti kapulan ja meinasi lähteä etsimään lisää. Siinä vaiheessa kehuin ja pyysin tuomaan. Seuraavalla kerralla parempi työskentely tunnareilla, takaisin toi ravilla ja vilkaisi 1-2 kertaa molempiin suuntiin. :D Tunnari oli kuin sikari hampaissa. Viime treeneissä pohdin, että mitä tehdä jos tarkastelee tai etsii väärästä kohtaa. Tänään kun katselin työskentelyä niin teki hyvin töitä, ei vaan ollut ihan varma omasta. Jos tuossa vaiheessa toisi painetta tai nostaisi vaatimusta luulen, ettei sitten uskaltaisi etsiä omaa tai ainakaan varmistella. Voisi siis napata vahingossa vääränkin jos tuo vaan nopeasti. Kapulan ottaessa ei myöskään ole itsevarman näköinen, jota olisi jos olisi ihan varma kapulasta. Mattopohja, missä on tietty paljon hajuja oli myös haastava marraskuussa Kennelpiirin tuomarikolleegiossa. Paljon tunnareita eri pohjilla ja paikoissa!
  • Koska itse työskentely oli ok, mutta palautusvauhtiin en ole useampaan kertaan ollut tyytyväinen. Tehtiin niin, että jätin Gavan ja oman odottamaan (tunnari eteen maahan) ja sitten käskin tuomaan. Ekassa vähän laiska alkuun, kunnes nopeutui. Kehut tai leikki? Toisessa tuli reipasta laukkaa, tosi hyvää sellaista ja leikittiin. Ehkä voisin muistaa vaihdella kehuja ja palkan ottamista, nyt tainnut enemmän tehdä taas ihan eteentuonteja ja vauhti tippunut. Vaarana tietty kyseleminen. 
  • Pito on myös välillä huolimaton. Näytti myös aika häiriöherkältä sieltä palatessaan. Jotain häiriötä siihen? Alkuun nyt pelkkä ihminen lähempänä tunnareita kuin mä, riitti häiriöksi. Ihminen voisi myös istua matkalla. 
  • Sisätreeninä olisi hyvä saada parempi ote tunnarin kantamiseen.. Ihan tarjoamisen kautta ollaan tehty, että nostaa tunnaria maasta. Näissä välillä ollut ok, välillä ei. Ja jos huono ote oon saattanut koskea tunnariin niin että tipahtanut suusta jos ei pidä hyvin. Ei ainakaan äkkiseltään tajunnut mitä halusin. Tuli nyt mieleen opettaa että vetää vähän tunnarista, kun pidän sitä koholla. Eli temppuna osaisi vastustaa, joten voisin silläkin testata että pitää kunnolla. Eli siis ottaisi kädessä olevasta tunnarista kiinni ja kiskoisi sitä itse vähän. Maasta ylös ottamiseen siinä tosin matkaa. Maasta ottaessa olisi myös mahdollista niin, että pidän sitä maassa ja päästän vasta, kun ottaa kunnon otteen. Mutta ehkä se selkentäisi kriteeriä miten kannattaa pitää tunnaria. Pidemmän päälle voi tuoda epäsiistin ilmeen, jos kapula keikkuu suussa ja toisaalta Gavakin voi varoa tiputtamasta. 
  • Tunnari tehtiin nyt päin seinää, poispäin häiriöstä. Myös niin, että on keskelle kenttää tai jonkin häiriön lähellä. 

Mielestäni saatiin hyvät treenit aikaan. Jonkun mielestä olisi epäonnistuneet ja huonot, koska ei onnistunut. Mutta omasta mielestä saatiin tehtyä sopivan haastavat uudessa paikkaa ja kuitenkin onnistuen. Saatiin sopivasti haastetta, kerran ohjattukin kahdet viime kerrat sujui aika hyvin. Tunnarikin selkeni vähän omassa päässä.

Treenaa Gava:
- eteenmeno
- ohjattu: leikkinä, että heitän väärän kapulan. Käskien liikkurinkin kanssa hakemaan sen mihin ei ole jäänyt kiinni. Korjauksia, keskimmäisen läheltä.
- merkki
- tunnari paloissa: oman etsiminen, palautus, pito/ote, pieni häiriö?

Ruutikin oli mukana ja sai keikkua sohvalla odottamassa istuen tai maaten. Tehtiin pikku pätkä seuruuta tehden "vasten" käännös. Täyskäännökset oikeaan ja vasempaan. Oikean puolen seuruuta ja sieltä vaihto täyskäännöksessä vasemmalle puolen.


Hieman jatkoa edellisille kuville





Viikonloppuna fiksasin takin paremmin pimeään soveltuvaksi.

24.1.2017

Agility, Trkman: Extreme foundation

Tilasin netin kautta Silvia Trkmanin dvd:n nimeltään Extreme Foundation. Aiemmin olen vain katsonut videoita Youtubesta mitä on löytynyt ja en ole uskaltanut tilata tai huomannut dvd mahdollisuutta. Videolla esitellään kaikkia kinkkisiä kohtia radalla ja kuinka kommunikoida koiran kanssa niissä tilanteissa. Meille juuri oikea video tässä vaiheessa, kun on miettinyt mitä käskyjä ja tekniikkaa alkaa kehittämään. Tässä nyt poimintoja dvd:ltä, jota katsoin 3-4 sessiota ja tein paljon muistiinpanoja sekä otin talteen harjoituksia. 50min videosta löytyi tosi paljon asiaa!

(Tässä videon esittelyvideo ja näkee joitakin esimerkkejä, ratapiirroksiakin)

Käskyjen erottelu

Vaihe 1:

1. ohjaaja voi istua maassa tai seistä. Este edessä, alkuun voi olla matalakin. Koiraa käsketään hypylle suoraan ja takaakiertona molemmista suunnista. Alkuun voi ottaa apuaskelia ja käsimerkkejä. Ohjaajan sijainti muuttuu vaikeammaksi esim lähemmäs toista siivekettä. Myöhemmin koiran pitäisi erotella ilman käsimerkkejäkin. Jos koira teki oikein se sai namipalkan + naksuteltiin oikeat. Alkuun namilla, sitten vasta lelulla. Alkuun yksi este, sitten vasta lisätään.
- käskyt:
takaakierto: bakom/takaa/kierrä
hyppy vasemmalle= tik tik/cik cik/left
hyppy oikealle = tak tak/cap cap/right
-> jos koira ei osaa yhtä tarkasti suuntia niin varmaan hyötyä vaikka tekisi "hyppy" ja "takaa/kierrä" käskyilläkin. Takaakierroissa koira menee kropan osoittamaan suuntaan, avuksi voi ottaa käsimerkinkin jos tarvitsee.

Ehdittiin tehdä yksi treeni ja treenattavaa löytyy! 
Käännöskäskyjä ei vielä ole. 

Samaa treeniä myös putkeen vs kontakti tai muu este. Ensin helpompi lähetys putkeen (putken edessä), sitten siirrytään niin että esimerkiksi A:n alla olevaan putkeen mennessä se on häiriönä. Kun se sujuu käsketään kontaktille paristi, sitten taas putkeen. Ohjaaja seisoo paikallaan ja sanoo vain suullisen käskyn, toki voi juosta perään.

Kolme estettä putki, kepit ja hyppy. Käsketään vuorotellen eri esteille ja vaihdetaan omaa etäisyyttä, esim käskettävä este on kauempana kuin lähin este. Jos hypyllä on käännöskäsky, voi lähettää sillä. Ideana siis yhdestä kohtaa koiraa auttamatta lähettää pelkällä käskyllä (esimerkiksi 1. putkeen, 2. kepit, 3. hyppy, 2. kepit). Treeniä voi vaikeuttaa taas muuttamalla omaa sijaintia.

2. Käteentulo "come to hand" koira tulee esteen lähellä näytetyn käden luokse. Laske kättä ja käskyksi "hand", "tässä". Koira ohittaa tällöin esteen ja tulee suorinta reittiä käden luokse. Yhdellä esteelläkin tätä. Voit palkata joko siitä tai sanoa uuden käskyn hypyn kanssa. Koska koiralle on naksuteltu yhden hypyn käännöksiä niin sillä on vetoa hyppyyn.
Radalla tästä esimerkiksi, koira tulee hypyltä, josta se ohjataan A:lle. Kun ohjaaja sanoo "come to hand" se ohittaa hypyn joka on lähes linjalla. Ja kun ohjaaja käskyttää lisää menee A:lle. Koira tulee "käteen" kunnes sanotaan toisin ja se on lähetettävissä myös suorittamaan muitakin esteitä.

3. Ohjaajan eri positio.
Ohjaaja edessä, rinnalla, takana. Ohjaajan sivuttaisetäisyys tai lähestymiskulma. Esimerkiksi takaakiertoon pidemmän kautta riman ohitse.

Useampi este ja koira kuulolla:

Vaihe 2: 
1. aloita ruualla ja yhdellä hypyllä (matalempi rima)
2. lisää esteitä ympärille, putkia ja hyppyjä
3. vaihda leluun (tulee korkeampi vire, rimat voi nostaa kisakorkeuteen)
4. pyydä välillä muita esteitä (esim putkeen vs takaakierto)
5. lisää "go on" irtoaminen staattiselle lelulle. Eli heitä lelu hypyn taakse, koira saa kuunnella käskyjä ja tehdä esim putki + hyppy, takaakierto, käteen, ja sitten hyppy + "go on" irtoaminen lelulle. Eli täytyy olla kuulolla, eikä tarkoita että heti saa mennä. :)


IN-IN takaakierto

Oma käskynsä in in- kohtiin, missä koira on ihmisen ja esteen välissä ja pitää mennä este takaa. Eli takaakierto, mutta koira on sisäpuolella. Aluksi ohjaaja tulee näyttämään lähemmäksi puolta, mille piti tulla. Vähitellen kulma vaikenee ja matka pitenee. Jos ohjaaja on lähellä käytetään koiranpuoleista kättä. Jolla "keilataan" koira hypyn taakse. Jos ohjaaja on kauempana voi käyttää vastakkaista kättä, poispäin- käännöksen tapaan. Sylkkäriin verrattuna tätä käskyä voi käyttää myöhemmin taaempanakin ollessa tai rinnalla. Sylkkärissä myös pitäisi ehtiä takaakierron puolelle, tämä on lähemmäs poispäin kääntö, mutta voi mennä myös jatkamaan ohjausta toiselle puolen hyppyä.

In in- takaakierto käskyä voi käyttää aika samoissa paikoissa kuin tavallista takaakiertoa, mutta ohjaaja on vain toisella puolella.



OUT-OUT takaakierto (Extreme pushes)

Tämä on taas "push" eli työnnön tavoin käytettävissä. Kun koira pitää tönäistä vauhdissa kiertoon, mutta itse voi jatkaa kuitenkin esim saksalaisen tavoin toiselle puolen ohjausta. Tai sitten hyppyjen linja on sellainen, että koiran pitää selkeämmin muuttaa linjaa poispäin ohjaajasta. Radan tilanne voi olla myös se, ettei ehdi koiran edelle tai on kiire jatkoa ajatellen.

Koiralle opetetaan tämä ensin ohjaajan ollessa vähän edellä, sitten rinnalla, sitten myöhemmin takanakin, sekä sivuttaisetäisyydellä.

Muista oma liike alkuopetuksissakin hypyn suuntaisesti. Maksikoirille voi laittaa riman siivekkeen luo pystyyn, että koira ei mene liian tiukasti takaakiertoa. Videolla oli myös myöhemmin ansaputki 1-2m päästä kohdasta mistä koira työnnettiin taakse hypylle. Eli jos vain ohjaisi kierron olisi riskinä työntää koira putkeen, käskyn kanssa ei tarvitse mennä niin lähelle.

Out-out kohdat 9 ja 11 (kohta 8-11 muunneltu Trkmanin kisaradasta)
Koira esteenpuolella osaaminen rakentuu juuri yllä olevien käskyjen avullakin. (Ohjaaja ulommalla puolella) Mutta myös jo olemassa olevia on veto, poispäinkääntö, sylkkäri, vippaus.. Näitä tulee käytettyä myös harvemmin ja toisaalta ovat joskus epävarmoja tai sitten tekniikallisesti ei suju yhtä hyvin. Esim putken 2 päätyyn viennit ehkä on yleisin paikka missä on testatustikin nopein, että ohjaaja ei mene putken puolelle peittämään väärää putken päätä. Ainakin omassa tapauksessa.


"Alussa estefocus on ison työn alla. Kun saavuttaa sen pisteen ja ohjaaja focus ei enään toimi, aletaan tasapainoilla näiden välillä. (sitten taas come to hand- komennon jälkeen koiran pitää osata siirtää ohjaaja focus esteisiin) "

THREADLESS = Välistävedot

Come to hand- apuna tai suuntakäskyt. Esimerkiksi välistävedoissa hypyillä voi käyttää suuntakäskyjä. Putkien kanssa "come to hand". Vastakkainen käsi apuna.


JOKA HARJOITUS ohjaaja molemmin puolin - takana - ja jopa "väärässä" kohtaa
-> monesti valitaan vain helpoin vaihtoehto, Trkmanin harjoituksissa on myös joku helpoin linja estetty jollain esteellä


Yksi estepohja, monta harjoitusta, sama lähtö: Trkmanin videolla oli paljon esimerkiksi 5-6 esteen "ratoja". Joista keksittiin esimerkiksi 4 esteen pätkä ja samalta lähtöhypyltä 3-6 erilaista ohjausta. Ideana siis, että lähdetään samasta kohtaa, mutta aiemmalla kerralla yksi hyppy mennään suoraan, seuraavalla takaa, seuraavalla ohjaaja on ulkoreunalla, seuraavalla mennäänkin sen ohi jne.. Perinteisessä ratatreenissä tämä harvoin toteutuu, paitsi nyt talvikautena ehkä pienessä hallissa jos samoja esteitä käytetään.

Ansoja metrin päässä: 
Ratapätkässä on metrin tai kahden päässä ansoja, joiden ohi mennään tai jollakin kerralla suoritetaan, seuraavalla taas ei. Sijoittaa useammin radalla esim putken lähelle hyppyä. Tai putken ja kepit. Hyppy ja kepit.
Perusradoilla nämä usein ajatellaan liian hankaliksi ja harvemmin treenataan.

Esteen sijoittelu yleisimmän ohjauksen reitille: Esimerkiksi radalla jos helpoin ohjaus tehtäisiin x-reittiä niin siihen kohdalle hyppy tai muu este. Tuodaan lisähaastetta sillä, että ohjaus on tehtävä kauempaa tai toiselta puolelta.

Puomi/putki ja hyppy: puomilta on aika yleistä, että hyppyeste on seuraavana. Helpoin on jos hyppy on linjassa. Mutta entä jos hyppyä siirtää yhä vain samassa linjassa reunempaan. Ja samaan aikaan takaakierrot molemmin puolin, ohjaaja molemmin puolin. Erotteluna välillä suoraankin. Trkmanin tapauksessa näissä haasteena on juoksukontaktit. Ehkäpä pysäytyskontaktilaisen tilalle siis suoraputki.

Takaakierrossa ansa: helpoin ansa esim hypyn takaakiertoon on sijoittaa putken suu 1-2m päähän. Siinä koiralle erottelua ja samalla näkee, onko takaakierto ja käskyjen erottelu hallussa!

Kiinnitin myös huomioita ratapätkissä, että usein oli käytettynä suoria putkia, pidemmässä radassa sitten mutkaputkea. Useinhan mutkaputki on helpompi varsinkin jos sen tehtävänä on kääntää koira. Kuin laittaa suoraputki ja koiralla pitää olla putkijarru. 1-3 suoraa putkea lyhyeen pätkäänkin. Jos ei suoritettavaksi niin voi olla häiriönäkin. Lisäksi putket oli hyviä myös sijoittaa kohtiin, missä koira voi lenkittää tai kohta on muuten helppo.


KEPIT

Nämä opettaa kujalla, koska se on samantyyppinen konsepti kuin juoksukontakteissa. Ensin pitää mennä kovaa. Sitten sisäänmenot ja itsenäisyys (vaikkei vielä pujottelisikaan). Voidaan tehdä kotitekoisilla kepeillä.
Kun nämä sujuu Trkman käyttää putkea treenatessa eri kulmia yms. Putkesta koira tulee lujaa ja se on usein haasteellisin este lähestyä keppejä (?). Suoranputken sijainti alkuun niin, että sisäänmenosta tulee helppo ja sitten sitä muutetaan aina vaikeammaksi.


Dvd:llä tuli meille juuri ajankohtaisia asioita, ansojen ohitusta, koiralle käskyjen erottelua, takaakiertojen taitaminen. Runsaasti eri ratapiirroksia tai treenipätkiä! Uutena nuo käskyt takaakiertoihin, mitä on itsekin miettinyt..

Oma asenne joihinkin virheisiin radalla on ollut "etten ehtinyt" tms. Mutta kohdat, missä koira on valinnut väärän esteen täytyy harjoitella yksittäisinäkin erottelu niin varmaksi, että voin vaikka takaaohjauksella käskeä oikein. Esimerkiksi tulee mieleen ensimmäisenä Anna Oreniuksen treeneistä A:n alla olevaan putkeen eka lähetys. Gava meni A:lle, joka oli ekana tyrkyllä. Oli hirveän tarkkaa omasta ohjauksesta. Tehtiinkö sitä jälkeenpäin? Ei, koska ajattelin sen omaan piikkiin. Samanlainen kohta oli Saijan koulutuksessa, moni koira meni A:lle piilossa olevan putken sijaan. Treenattiinko sellaista, ei? Sitten taas esim putkihäiriönä ja hypyn takaakierto, suurin osa parillakin radalla on epäonnistunut. Treenattiinko erikseen, ei? Koska ajattelin sen taas jotenkin itseltäni huonoa ohjausta, mutta saa koirakin ottaa vastuuta ja kuunnella. Jos taas tokossa koira tekisi samaa, otettaisiin se heti syyniin. Agilityssa laitan liikaa virheistä omaan niskaan..

Paljon asioita omatoimitreeneihin ja vie aikaa, kunnes saa opetettua yhtä korkealle tasolle! :)
Ideoita myös omiin ratoihin ja mihin pyrkiä ohjatuissa treeneissä. Ei vaan ihan ok, meni oikein suoritukseen, vaan siihen että pääsee hyvissä ajoin liikkeelle tai tehtyä vaikka parillakin tapaa saman pätkän.

23.1.2017

Tokotreenit ja vauhtikuvia

Sunnuntaina aamuvirkkuiltiin tokotreeneillä klo 9 ATD:n kaverivuorolla Katin ja belgi Trian kanssa. :) Team Gava&Nova matkassa.

Evl-paikkis, Gava: Istumisen palkkasin 1min kohdalla. Sitten 2min kohdalla käytiin palkkaamassa. Hetki istumista ja Gava ekana maahan. Meni ripeästi! Palkattiin kerran makuusta. Sitten Gava tuli ekana luokse niin saatiin Trialle treeniä, että toinen käsketään aiemmin. Gava tuli yllättävän ripeästi eteen. Mistä nami ja sitten kyykyssä pusuteltiin ja rapsuteltiin. Oikein onnistunut kokonaisuus! Seuraavalla kerralla istumista 1,5min tai 2min, ja sitä seuraavalla taas lyhyempi. Kun olin näkyvillä oli vähän levottomampi ja katseli vähän muuallekin. Tietty en sitä piilosta nähnyt, mutta Kati tarkkaili.



Gavalle kaksi settiä: 

Kierto-ohjattu: ekalla yrityksellä menin itse hyppyjen tason yli, siitä huolimatta Gava meni hypyn ja meinasi hakea viimeksi laitetun kapulan. Sitten tehtiin kierto hyppyjen tasalta. Seuraavaksi niin, että hypyt oli vähän liian jyrkässä kulmassa, taas ok. Sitten niin että pystyi mennä hypylle, taisi ekalla yrittää mennä. Sitten lähti kiertoon toisella yrityksellä. Liikkuri vei uudestaan kapulat ja taas hypystä oli häiriötä, jäi katsomaan sitä. Vikaksi tehtiin sellainen, että liikkuri vei kapulat ja oltiin ihan oikeilla mitoilla katsomassa. Sitten seuruutin hyppyjen väliin, josta kiertoon. Onnistui heti ekalla ja jätettiin siihen. :) Hyvä vinkki katsoa kapuloiden vienti, siitä missä kokeissa mutta mennä lähemmäksi.
Toinen treeni seuraavaan kertaan, että tuodaan merkki hyppyjen väliin ja käskyjen erottelua/kuuntelua. :) Jätettiin nouto-hyppy osuus pois, kun se on niin paljon hauskempi ja ettei sekoita. Itse kierto oli vähän rajalta, että onko vielä ok. Hihkaisin kehut myös aika aikaisin, voisin kehua vasta stoppipaikalla.. Jos aina kehun tossa vaiheessa alkaa ennakoida tuliko palkkaa vai ei, koska siellä kohdassa ei saa pysäyttää. Nyt mitat liikkeeseen oli laskettu ja oli vähän pidempi kuin pe treeneissä (eri suuntaan myös nyt).

Tunnari: tunnarissa työskenteli aika rauhallisesti. Vähän nuuski jotain hajua, mistä mietin sanonko mutta jatkoi hommia. Suht äkkiä otti oman. Ei työskennellyt ihan järjestelmällisesti (rivi) siihen nähden mihin juoksi ensin. Jätettiin silti siihen, koska ei auennut suu eikä tarkistellut. Sitä voisi miettiä, että neutraalisti ja vaikka vähän iloisestikin kutsuisin pois uuteen yritykseen, jos keskittyy kapuloilla johonkin muuhun. Täytyisi olla kuitenkin niin, ettei tule yhtään painetta.. Tai että uskaltaisi ottaa vähän enemmän toistoja. On niin arka liike! Vaikka myös koiralle hajutyön pitäisi olla suht helppo. Sitä voisi kokeilla jos tunnareiden joukossa on noutokapulaa tai merkkejä. Tai kapuloita on enemmän. Tai sitten x-liike, tunnari, x-liike, tunnari. Voisin pyytää myös esim 15m matkaa, koska juoksi taas vähän hitaasti.. Ote oli myös huono ja kapula roikkui kuin sikari suussa ja eteentulo oli väljä. Sivulletulo ok.

- tauko

Eteenmeno: ensin lelulle, minkä jätön näki. Hallin tolla sivulla sai ehkä 10m matkan. Lelun tuotua sai juosta saman matkan alustalle, joka näkyi myös suht hyvin. Nyt näin muistutteluna helpot treenit.

Seuraus: tehtiin vähän maassa olevien teippien luona liikkeelle lähtöä. Ekat sivulletulot varoi vähän 5x5cm teipin palaa. Sitten seurasi hyvin niiden ohikin. :)

Pujottelukepit: yksittäisenä ja jätti lopusta väliin, kun lähestyivät niin seinää. Kun tuin lopussa ja käskytin myös teki hyvin. Sitten putkesta kepeille hyvin. Tolla vauhdilla onnistui kisojen tyylinen avokulma, mutta tulikin suhteessa hiljempaa. Sentään uudessa paikkaa hyvin.

Treenaa G:
- seuraus teippi maassa
- eteenmeno
- tunnari?
- kierto-ohjattu

Kännykkäotokset jäähallin vieressä

Nova teki kerran ja rallatteli lelun kanssa ympäriinsä. Nautti koko hallin tilasta. :D

Katsekontaktia: häiriöiden kanssa. Alkuun vilkaisi usein kerran ja kesti toisen toiston. Vähän enemmän meni lankaan kuin aiemmilla kerroilla. Osassa näkyi, että muisti luopua häiriöstä. Leikittiin parhaista, osasta nami. Vaikea oli myös meidän takana käskyttäminen tai maahan käskeminen.

Ruutu: alustan olikin jo bongannut lelun kanssa juostessa. Joten mentiin vain 8m päähän ehkäpä ja lähetin ruutuun. Juoksi kovaa alustalle ja liutti sitä 2m surffaillen mukana. :D

Kaukot: lopuksi pari istumaan nousua vaihdellen matkaa 1m paikkeilla.


Sunnuntaina kamera mukaan lenkille ja oli avustusta lelun heittoonkin. Ekaa kertaa kunnon auringonpaisteessa pääsi kuvaamaan täyskennoisella. Jälkeenpäin, myös testailin eri asetuksia, seuraavalla kerralla jatkuu. :D Nimittäin tarkennus oli yhden pikku ruudun varassa ja sai osua koiraan tarkentaa ja laukaista.
-KUVAT






21.1.2017

Kakkosissa voittamassa

Käytiin lauantaina Lohjalla kisaamassa Lägin kisoissa agilityn 2-luokassa. Radat oli suunnitellut tuomariharjoittelija Jouni Kautto ja valvomassa oli Anne Savioja, joka onneksi teki muutamat hyvät muutokset. Silti radoissa riitti haastetta! Ekassa hyppärissä tultiin pussista putken 2 päätyyn, oli ansana muuria, kun piti samalla tehdä päällejuoksu ja putken 2 päätyyn vienti.

Ekalta radalta hyl (hyppäri), mentiin tuohon muuri ansaan. Lähtö rima tuli myös alas, jätinköhän huonoon kohtaan tms.. Kepeille myös virhe ja uusin. Kepeille mentiin aika samalla tapaa kuin videolla eli avokulmaan ja hyppyjen ja keppejen välinen kulma noin 90astetta, vaikka hypytkin olikin reunassa että kepit oli viistosti oikealla hypyltä.

Toiselta radalta 15vp, tässä otettiin rima päällejuoksusta missä mentiin A:n alla olevaan putkeen. Videolla ihan ok ohjaus, mutta Gava ei kasannut hypylle. Serpentiinissä olin huonossa kohtaa takaaleikkaamassa vikaa hyppyä ja meinasi hakea toisen hypyn. Kepeille kulmasta tuli näin huono. Kepeille siis uusi aloitus ja korjauksella ok. Kontaktit toimi radalla. Eli virheinä rima, kielto ja keppivirhe.

Kolmannelta radalta 5vp. Tässä puomin jälkeen toisella hypyllä, joita juostiin suoraan Gava tuli mun ja hypyn välistä! Outo virhe, mutta sitä hyppyä en tajunnut käskyttää. Ja sillä hetkellä mietin myös hetken kontaktia, mihin Gava pysähtyi ja lähti vähän ennen lupaa. Toisaalta en usko, että kepit olisi muuten sujunut niin kovasta vauhdista, joten ei tarvitse jossitella. Pyöritettyä hypylle ne sujui. Jäin itse myös sopivasti antamaan tilaa. Serpentiini toiseen suuntaan sujui jo paremmin. Kuvio ennen A:ta sujui, Gava teki sen helposti suunniteltuakin itsenäisemmin. A itse oli vähän hidas. Oltiin samalla kartalla ja vaikka olin tutustumisen jälkeen vielä vähän epävarma joistain ohjauksista onnistuttiin. Video alla. 


Kisoissa menin myös joka radan ensimmäisenä, sekin uusi kokemus. Vaikeutti ehkä siinä, että piti olla vähän nopeampi tutustumisessa ja olla valittuna ohjaukset heti eikä pohtia vielä koirien perusteella minkä tekee. Kiitokset Hanna-Leenalle myös videosta ja seurasta. :)



Nova kävi hallissa tekemässä vähän tokoa. Katsekontaktia, 6s onnistui. Seurauspätkää, aika tiivistäkin! Tehtiin takanurkassa. Kaukoissa askeleiden vaihtelua. Ohituksia kapealla käytävällä, palkkasin kontaktia. Ja odottelua maahan rauhoittuen kaverin kanssa jutellessa.

20.1.2017

Taitava toko typynen!

Torstailta muutamia kuvia auringonlaskusta. Harjoittelin käyttäen salamaa apuna, kerran alkoi tulla jo vähän hämärää ja sellainen vähän käytetty löytyy. Salamalla sai kivasti silmiäkin esiin, heijastin sen ihan sivuun tai yläviistoon.

- kuvat





Perjantaina mentiin Novan ja Gavan kanssa HSKP:n omatoimivuorolle.

Nova, paikkis: Iso porukka tekemässä makuuta, meidän vieressä partis Indy ja toisella puolen collie. Autoin makuulle käsimerkillä, vaikka voisi sujua ilmankin. Sivulla palkkailin kontaktista ennen sitä. Jännää oli tehdä uudessa ryhmässä ja kuitenkaan ei ole samanlaista tatsia, kuin ihan omaan koiraan ja aina nuoren kanssa. Tehtiin sitten niin, että olin ehkä 5m päässä ja palkkailin aika tiheästi. Ehkä 3-5 kertaa ja aikaa minuutti. Varsinkin jos ehti katsoa naapuria niin heti kun korjasi kontaktin kävin palkkaamassa. Meni lonkalleen, mutta maahanmenon jättö asennossa oli aika lysyssä. Sivulle taas käsiavulla ja se nopea. Palkkasin myös sitä ennen maahan siitä, että odotti maaten. Hyvä Nova! Saatiin tehtyä onnistunut treeni uudessa porukassa aika nopeasti autostakin tullessa, parit esteiden siirrot ja sitten paikkis.
Vapautin ja palkkasin. Sitten mentiin vielä hihnassa 4m päähän ehkä evl koirasta, joka otti paikkiksen luoksetulon kutsumisen. Olin 2m päässä Novasta. Nova vilkaisi kerran koiraa ja palkkasin heti kun katse kääntyi muhun. Ei yhtään reagoinut niin, että olisi edes ajatellut lähteä. Tietty mun sijainti, hihnassa olo yms voi vaikuttaa mutta reaktiona hyvä, että vilkaisi kuin mitä tahansa tapahtumaa. :) Ajattelin että saattaisi pinkoakin perään. Parempi aina niin päin, että olettaa pahempaa ja tekee helpommin. Ehkä juuri sen takia, kun tietää miten vaikeata se on kun koira keksii että voi lähteä. Sen takia täytyykin tehdä niin varmaksi, että vaikka joku tulisi siihen juttelemaan tai tekisi häiriöitä, koira tietää ettei saa lähteä. Ideana, että vaikka kisoissa joku koira lähtisikin, se on helpompi juttu kuin mitä on treeneissä tehty.

Nova, katsekontakti ja seuraus: Muut treenaili, joten käytin sitä hyväksi. Ei ollut niin eroa onko itse koira vai ihminen vaikeampi. ;) Pysyi hyvin hallussa eikä yrittänyt kertaakaan karata, vaikka pidinkin suurimmaksi osin varuilta hihnassa. Lelun antaessa voittaa tosin meinasi vähän lähteä juoksemaan sen kanssa (kertaalleen juoksi hihnassa mua ympäri. :D )
Itse katsekontakteissa huomautin, jos katsoi muualle. Sitten palkkaa, kun katsoi 1-5s. Hihkaisin "jes" ja leikittiin. Näitä eri suuntiin ja oli kivan skarppina. Tosin vaatii avustajan tekemänä vielä niitä häiriötreenejä, että tajuaisi ettei oikeasti saisi katsoa. Nyt vilkaisee pikku häiriötä, huomautan kyllä petraa. Muttei samalla tavalla tajua yrittää sulkea niitä helppoja häiriöitä. Onnistumisia tuli kyllä enemmän. Ja halusin tehdä helppoa, koska noin 5 koiraa odotti tai teki jotain, joten fiilis oli hyvä ja sain palkattua pidempää kestoa katsekontaktiin.
Seurausta pari pätkää ihan lyhyitä max 5 askelta, kerran täyskäännös oikeaan, vähän väljä sen jälkeen. Pysähdystä sen jälkeen? Alku seuraus noin lyhyenä on tosi kiva ja hyvä paikka, vaatii vaan askeleittain varmaan sen pidennystä ja matkan vaihtelua. Käännöstä voi myös treenata yksittäisenä tai lähes paikallaankin.

Nova, kaukot: lopuksi otin Novan vielä uudestaan halliin, sai hyvän pidemmän tauon väliin.
Tehtiin istumaan nousuja, että palkkasin namilla leuan alle. 3 toistoa, joista kaikki oli mahtavia siinä käden ulottuvilla. Yletyin antamaan naminkin. Laitoin käsimerkistä suoraan maahan ja sitten käskin siitä. En halunnut, että niitäkin pitäisi palkata tai voisi epäonnistua kun treenattavana oli istumaan nousut. Täytyi sitten testata 1,5-2m etäisyyttä, ei totellut tai sitten teki huonolla tekniikalle. Hyvä tietää, eli täytyy kasvattaa matkaa vaihtelemalla askelten määriä. Nykyisestä etäisyydestä toi on iso harppaus. Mutta pitää myös uskaltaa kokeilla ja todeta sitten, ettei olla sen tasoisia. :) Kahdesti totteli vähän viiveellä, mutta tekniikka oli hidas. Oon tosi tyytyväinen, että läheltä tekniikka on hyvä ja nopea maasta istumaan nousuissa, jotka aiemmin onnistui ehkä puolet. Nyt kun onnistuu läheltä aletaan vaihtelemaan matkaa, alkuun lyhyitä askelia laskien.

Nova, ruutu: kerran vein lelun ja sai juosta sille.



Gava, kaukot: oltiin tätä ennen leikitty ja otettu muutamia sivulletuloja virittelynä tekemiseen, yksi hyvä liikkeestä istuminenkin. Ensin, koska oli häiriötä (kierto-ohjattua juokseva koira) tehtiin avokaukot 2-5m päästä, eli ensin istumaan, palkkasin. Sitten maasta - istu - maahan ja palkkasin. Sitten otetettiin seisomaan nousua maasta. Ei kuunnellut tai keskittyi osittain koiraan ja teki ne istumisina. Laitoin takaisin maahan. Useamman kerran istui, sitten näytin lähellä enemmän apua. Kehuin kun oikea. Saatiin sitten vielä onnistumaan. Näköjään hankala, jos aloittaa palkkaamalla istumisen. Jätin lelun näissä takapalkaksi ja luvalla sai sen ottaa.

Gava, kierto-ohjattu: liike oli kasattuna ainakin suht oikeilla mitoilla. Tein ensin kiertoon lähetyksen hyppyjen tasalta, kapulat jo aiemmin vietynä. Hyvin kiersi ja lukitsi virittelystä! Ihan ekassa vähän jäi miettimään noutokapuloita, kun juoksi mun luokse kierrosta. Sitten mentiin niin, että hypyt tuli häiriöksi ainakin viistosti. Taas hyvä! Sitten kävin näyttämässä toista kapulaa ja kiertoon. Taas hyvä! Jossakin näistä yksi koiran kanssa käveli liikkeen keskeltä ja lähetin juuri Gavan kiertoon, Gava vähän joutui kiertää koirakkoa ja juoksi kiertämään ja tuli takaisin. Pakko oli hihkua niin hienoa häiriöityä kiertoa! :D Tosi hyvä vaan saada vaikka vahingossa tollaisia häiriöitä ja hieno Gava, kun keskittyi hommiin eikä hämääntynyt.
Erikseen sitten nouto-hyppy osuutta. Tämä ensin vähän helpommassa kulmassa, jätin Gavan seisomaan stoppipaikkaan, ja menin itse vähän enemmän hypyn linjaan. Tehtiin oikea. Käsimerkki ja sanoin "tuo". Hyvin! Sitten vielä 1-2 kertaa ja edettiin ihan kisamittoihin, Gavalle oli helppo kapulan jälkeen lukita hyppy vaikka olin sivussa. Toisaalta, kun miettii niin agilityssa on tehty juuri noin paljon treeniä, vaikka oon pois hypyn linjalta ja käsken sinne agilityssa niin osaa hakea sinne. En tajunnut, että menisi noin helposti!
Liike on edistynyt paljon lähes treenaamatta. ;)

Gava, ohjattu: 
Vein itse kapulat 3kpl. Laitoin Gavan seisomaan keskimmäisestä suht oikean mitan päähän. Lähetin vasempaan, joka oli myös ruudun puoleinen. Tosi hyvä! Juoksi kovaa ja toi kapulan. Tässä myös yksi koirakko käveli meidän "liikkeen läpi", Gava ei hämääntynyt vaikka hetkeksi ei nähnyt mua "merkillä seisoessaan". Heti kun näin koiran lähetin ja oli hereillä. Luovutukset vinosta muuten myös treeniin! Viimeiset ohjatut oon palkannut aina vauhdista.. Oli myös Gavalle helpompaa, kun vein itse kapulat jolloin tietty katsoo kaikki tarkkaan.

Gava, ruutu: jätin kapulat siihen ruutuun lähetysmatkan varrelle. Ruudussa siniset merkit. Ekassa Gava pysähtyi kapuloille puoliväliin. Pysäytin ja sanoin ruutu, tajusi nyt kuikuilla taakse. Sitten ruutuun. Vähän huono kohta, kehuin ja näytin oikean paikan. Seuraavassa juoksi kovaa ruutuun, vasen takanurkka. Selkeästi kuitenkin ruudussa niin kelpuutin, kun meni ohi kapuloidenkin niin hienosti. Leikittiin ruudussa.

Gava treenaa:
- kierto-ohjattu liikkurin kanssa, ekan lähetyksen matkaa vaihdellen, stopit joskus?
- ohjattu luovutus, liikkurin kanssa
- zeta liikkuroituna (ekana seiso)
- ruudun eteenmenot! ne on helppo unohtaa
- kaukojen seisomaan nousu, kun palkattu istu

Nova treenaa:
- kaukoissa askeleittain matkaa vaihdellen, maasta istumaan nousua
- katsekontaktihäiriöt, vaikeita
- lähtötreenejä ei olla tehty nyt yhtään :/

Gava oli kyllä mahtava tänään! Teki vauhdilla ja hienoja toistoja. :) Novallekin hyvät ekat treenit noin häiriössä ja saatiin hyviä juttuja, vaikka tehtiinkin enemmän pentutreeni tasoista. Mutta haluankin, että mun kanssa on super kivaa ja hauskaa. Muulloin ehtii katsella muita, kun pääsee treenaamaan vaan me tehdään ja siihen pitää keskittyä. Odottaessa nuuskimiset myös kielletty. Ihan samanlaista se oli alkuun Gavankin kanssa. Siksi hyvä päästä tekemään kovimmassa häiriössä astetta helpompaa, monissa paikoissa. Kun taas ei ole häiriötä liikaa niin keskittyy sitten vähän muuhunkin. Loppuun sai tarjota myös maahanmenoja ja makuuta.

On tullut nyt buukattua kaikkea tokojuttua kevääseen. Hallivuoroa ja mahd kouluttajaakin. Tämäkin vuoro Kennelpiirin kautta on ihan epänormaalia, kun en moneen vuoteen ole treenannut missään halleissa tokoa säännöllisesti kuin ehkä ostanut 1-4 vuoroa omatoimitreeniin kaverin kanssa. Hyvää treeniä saada treeniä vauhtiliikkeisiin varsinkin (ruutu, ohjattu) eri paikkoja.
On ihan aktiivinen viikkokin kun ma tokoa, ke agia, pe tokoa, la agia, su tokoa. Välillä kun talvella vain agility joka toinen vk.

19.1.2017

Cik&cap käännökset ja onnistuneet Niinun treenit

Cik&cap käännökset vol2, toinen treenipäivä

Ti aamuna jatkettiin puunkierron naksutteluja.
Molemmille yhdet setit ja Ruuti teki taas rallyn seurauksesta pyörähtämisiä.

  • Nova: otin nyt vaatimukseksi parin helpon jälkeen, että naksautan ne missä ei pyärähdä väärään suuntaan. Eli kääntyy oikein kohdan missä jään selän taakse. Hihkuin selkeämmin myös noissa jackpoteissa, joissa teki koko kierron oikein mun auttamatta. Ja oikeaan pyörimisenä nämä. :)
  • Sitten vielä vasempaan pyörimistä, käsi puun rungolla sain ylittämään taas kohdan missä jään selän taakse. Yksittäisinä lähetyksinä ne sujuu, mutta haluan kokonaista pyörimistä tai useamman peräkkäinkin. Ja, että lopulta osaa pyöriä ilman apuja. 


  • Gava: Gavan kanssa oikeaan pyörimiset sujui ilman apuja. Myös itse vähän kauempana. Tarjosi hyvin 1-2 kierrosta, niiden jälkeen nyt aina palkkasin. Tehtiin lähetyksestä ja otin mukaan käännössanaa siksiksik, silloin kun ehdin miettiä kumpi sana on. 
  • Hahmotan ne helpommin siivekettä ajatellen lukusuunnassa, ekana tulee sik sik(cik) ja sitten kap kap(cap, käp?), videolla sanoin cap suuntaan myös tak tak, kun siltä kuulosti alkuun dvd:llä. Katsotaan mihin muotoutuu. Sik ja sak olisi suomesta helppo sanapari, mutta ehkä liian samankuuloisia. 
  • Vasempaan pyörimisiä autoin Gavaa käsi puun rungolla. Siihen alkoi riittää se että käsi on apuna, mutta palkkasin vain 1-2 kertaa. Kun aiemmin kierrossa 4:kin. Pikku käsimerkistä pyörähti uudestaankin. Mutta haluan, että osaa ratkaista ilman apuja vaikeankin kohdan. :) Kivasti itsenäisyyttä jo toisessa treenissä!

Ruutin rallyn pyörähdyksissä otin pyöri-käskyn. Haukahti lähes kaikissa. Osassa teki vasten- käännöksen. Sujuakseen vaati jonkin verran käsiapua, eikä aina onnistunut ekalla. Kosketuskeppi näihin? Ja varmuutta..


Käännökset ti illalla

Illalla treenit jatkui ja otin videolle pätkät. Laatu aika huonoa ja hämärää, mutta pystyin itse verrata ja analysoida. Tollaisia toistoja on vaikea muistaa. Taas leikkasin näihin vaan niitä onnistuneita kohtia ettei ole ikuisuuspitkä video. 


  • Ruuti oli taas aika pätevä pyörähdyksissä. Nyt vain käsimerkistä, oli jo paljon hiljempaa. Seuraavana päivän lenkillä myös. Nyt teki ihan hiljaa. Tein ranneliikkeen kämmen aukinaisena, molemmilta puolilta. Hyvä hihnakävely aktivointi. :D 

  • Gavan kanssa otin taas käskyjä mukaan, missä ne muistui mieleen. Videolta katsoin, että vaikka kiertää vasemmankin ilman lisäapuja lähetyksestä niin kierto on väljempi. Joten naksutellaan 1.kriteeriä eli tiiviyttä lisää. Kun ne sujuu olisi vuorossa leikkiä parit kiertojen naksuttelut ja taas leikkiä. Vasemman kierto vielä opetettava, että osaa ilman auttamista.

  • Novalla oikeaan pyörimisiä alkaa hoksata, välillä miettii vähän vaikeinta kohtaa. Vasemmalle apuna käsipuun rungolla. Kokeilin aina sen jälkeen sitä poiskin, muttei osannut kiertöä. Novalla kierrot on tiiviimpiä. Takapää näyttää välillä tulevan perässä. :D

Videota Gavan ja Novan toisesta treenistä 

Vaiheet cip&cap käännöksiin 
1. tightness (naksutellaan kierto, ensin nami, sitten lelu)
2. adding speed & distance (puun kiertona)
3. sequencing + multiwraps (metsässä ja sitten esteillä)
4. adding height (esteillä)
5. including it in normal courses (alkuun matala rima kyseisillä hypyillä)

Nyt mennään vielä 1.vaiheessa, kunnes osaavat pyöriä ilman apuja. Trkmanilla alkuopetuksessa oli riman paksuinen maahan tökättävä keppi, niin kapeata ei ole tässä lähellä. Olisi kyllä helpompi palkata silloin sen taakse. Kun tiivis niin palkataan aina välillä lelulla (käskyt mukaan). Sitten lisätään matkaa ja lelu lentää palkaksi. Metsässä useammalla puulla ohjauksia. Samaan aikaan voi rima maassa tai alimmassa tehdä siivekkeellä käännöksiä. Ensin multiwrappejä eli useampi kierros.

Novasta ja Ruutista on tehty äitin kanssa vaihtokauppaa. Jos Novalla on treenejä Gava saa leikkiseuraa ja Ruuti pääsee lellittäväksi. Lenkillä mennessä porukoiden läheltä on Ruuti jäänyt taakse löntystelemään. Rasmus varoo vähän enemmän Ruutia kuin Novaa ja eniten se nukkuu. Nyt ollut koko kolmikko äidin reissun ajan. Ruuti ilman mun valvontaa oli lenkillä yrittänyt järjestää tappelun Novan kanssa (ohituksessa). Aamulenkillä huomasin myös yhden tilanteen missä Ruuti aloitti kyräilemään. Kotona ok ja Nova onneksi osaa varoa Ruutia (sitä ei saa töniä yms). Gava taas saa kyllä töniä, ärähtää Ruutille tai syödä sen ruokaa maasta. Onneksi niin päin, kuten monesti ajatellut niin oli oikea valinta Ruutin seuraksi. :) 

Niin sitä vain, että lähetäänkö me kohta lenkille?

Keskiviikon Niinun agilityt

Jäipä hyvä fiilis näistä! Suunta on kokoajan ylöspäin. Olin suunnitellut etukäteen ottaa puomi-putki erottelua niin, että oikeasti tulee haastetta. Kepeille joku toisto. A:lla leijeröintiä. Ja sitten jotain rataa. Puomilla olin ajatellut jatkon kuviossa myös leijeröintiä, mutta toistoja tulikin toiseen suuntaan. Ja ehdittiimpä muut suunnitellut asiat. 

Useamman koulutuksen tai treenin ansiosta on nyt miettinyt, mikä on meidän seuraava tavoite missä kehittyä. Tätä aiemmin oltiin keskitytty irtoamiseen, etäohjaukseen ja ohjauksiin niitä ajatellen, mitä tarvittu ykkösten radoilla. Siellä jo näkyvissä oli heikkoudet ansaesteet, huono kommunikaatio käännöksissä, joskus näytti etten itse liiku riittävästi. Seuralaisen vetämissä treeneissä sai hyvin kyseltyä monille niin perusasioita, kuinka kertoa tiukemmat käännökset, ansojen ohitukset yms. Sai oikein uudestaan muistuttaa itselle tuollaisiakin tarvittavia taitoja. Kaverin kanssa treenatessa ihan perusrytmitys valssiin oli unohtunut kiireen pelossa. Anna Oreniuksen koulutuksessa huomasin myös eron, kun lähetin ja lähdin vain toiseen suuntaan. Kääntyipä tiukasti! Auttoi varsinkin, kun vieraampi kouluttaja pisti tekemään omien mukavuus rajojen ulkopuolelta. 

Teemun yksäri oli varmaan avaavin kokemus, juuri oikea startti vuoteen. Onneksi tuli videoitua se ja mietittyä asioita. Ruutinkin kanssa keksin huonon rimojen varomisen, joka kierteenä aiheutti taas etten kertonut ajoissa jatkoa, kun pääsin sen yli, saatiin flow tunteita! Nyt ehdin kehittää Gavan kanssa itse ongelman käännöksiin ja jäin siihen kiinni ja huononsin niitä. Luulin jo kerran oppineeni oikean valssin (askel kohti ponnistuspaikkaa (Ruutilla laukkaa ennen), tukijalalle askel takaisin ja kääntyy kohti radan jatkoa), mutta Ruutin kanssa hitaammassa vauhdissa.. Teemu huomasi heti ongelman ytimen, mulla on kiireen pelkoa ehtiä ohjauksiin jos saattelen esteille tai liikun kunnolla. Keskityn radalla liikaa moneen asiaan. Jos käännöksessä tuijotan vain laskeutumispaikkaa voinko olla jatkossa ajoissa. Jos ohjaan eri tavalla riman kanssa kuin ilman. Ilman rimaa huomasin, että lähdin aiemmin kääntymään ja jatkamaan. Koiran kestp hypyn luona oli myös pienempi. Tein silloin oikea oppisesti ennen estettä kääntymisen. Ilman rimaa huomasin myös oman ohjauksellisen eron. Tietysti voi joutua vahvistamaan tietyllä korkeudella hyppäämistäkin. Mutta suurin ero oli, että otan yhden tavoitteen per toisto. Joko se on ohjaus tai sitten koiran tekniikka tms, en voi 3 esteen pätkässä miettiä kymmentä asiaa. Muistetaan ajatella koiran linjojakin. Tärkein tavoite olisi saada tehtyä pidempiä suorituksia. Ja sen riman saa pois tai matalaksi jos en pysty keskittyä muuten. Kiireen pelkoon auttaa myös, että huomaan miten oikea-aikaisista ohjauksista pääsee paremmin liikkumaan. Ja jos pystyn jokaisella esteellä lähtemään riittävän ajoissa se on kiinni omista ajoituksista. Ja jos jokin asia on kiinni hyppytekniikasta tai taito on puutteellinen sitä voi vahvistaa erikseen. 

Nyt viime omatoimitreenit on erikseen koulutettu taitoja käännöksiin, takaakiertoihin ja keppeihin. Käskyjä niitä tukemaan ja myöhemmin vielä itsenäisyyttä. Ohjatuissa oli tavoitteena saada irti ohjauksellisia neuvoja sekä kontaktit ja kepit otettiin. 

Jos sitten palataan illan Niinun treeneihin. Aloitettiin ihan alusta tekemällä rataa. Olin päättänyt 3 hypyn valssiin, että liikun kohti putkea ja olen vähän vastassa (2 ja 3 välissä), että saan selkeämmän hidastuksen rytmissä. Kun oma tavoite oli viedä hyvin putkeen asti ja jatkaakin siitä niin ohjaus 3 hypyllä oli hyvä! Enkä edes ehtinyt katsoa mihin laskeutui!

Putki 4 ja sitten jatkoa puomille asti. En ollut ajatellut seläntakana olevaa puomia niin pahaksi, mutta sinne sain kun en ottanut haltuun (kuvassa näyttää vaikeammalta). Seuraavassa en tehnyt putkijarrua ja linja hypyille vietti taas 6 hypyn taakse. Kun tein suhinalla jarrun ja Gava kääntyi tosi tiukkaan putkesta (4)! Linja oli nyt hyvä molemmille hypyille. Olisi ollut hyvä paikka myös "tule" käskylle. Sitten valssi hypyn 6 jälkeen ja putkeen. Olin suunnitellut valssin taas, mutten ehtinyt. Leikkauksellakin kääntyi hyvin eikä ongelmaa ohittaa ansahyppy! Oikeastaan tiukka takaaleikkaus kääntää paremmin kuin peruskäännös. :D Tein kahdesta mietitystä ohjauksesta sen, että valssasin taas toiselle puolen. Lähetin puomille ja juoksin takaakierto hypyn puolelta. Palkkasin puomille. Tuli kovaa ja 2on-2offissa nytkyi eri suuntiin miettien mihin sitten. Seuraavat toistot otettiin puomin toiselta puolen. Ajatellen että ehdin pientä työntöä puomin alastulolla, vaihtaen puolen siinä. No Gava ehti aina mua aiemmin kumminkin sinne. Hyvin kesti myöhässä tehtynä "työnnön kontaktilla". Vaikka selvittiin vaikeasta putkiansasta, halusin haastaa meitä enemmän. Koska jäin aina hidastelemaan ja katsomaan tuleeko puomille. Yhdessä unohdin käskyttää "touch" ja meni putkeen. Sitten kun juoksin vaan kovaa ja pelkkä käsky meni liikkeestä putkeen. En muistanut vastakkaista kättä. Seuraavassa käskyinä Gava/tässä ja touch, onnistui. Mutten ehtinyt kuitenkaan aiemmin puomin loppuun. :D tässä-käsky omiaan tuohon koska pitää ohittaa silloin ansa ja käskystä hakea este. Gavalle joka vähän valuu ton kulman hypyssä (9) erottelu myös vaikempi kuin tiukasti kääntyvälle. Mutta hankalemmatkin treeniin! Ei tullut videoitua, mutta olis ollut kiva nähdä vielä siitä kuinka loppujen lopuksi pääsin lähtemään ja olisko voinut edeltävää hyppyä ohjata kauempaa. Mietin kotiin ajaessa, että hauska miten kuvittelee radan kuin kelaisi videota. Samalla tavalla jälkikäteen "katsoo" kohtia radasta. 


Takaakierrot:
Puomilta oli kaksi peräkkäistä takaakiertoa 11, 12. Näihin olisi ollut ainakin kolme suht järkevää vaihtoehtoa. Tehtiin kahdella takaakiertoon tönäisyllä. Kerran sain ohjattua väärältä puolen. Ekassa liikaa menin hypyn tasolle, lähetys jo metri puomista ja jatkan kohti seuraavaa. Hyvä pointti! Toinen mahd puomin toista puolen juosten kierrättää eka hyppy kauemman kautta siivekkeen ympäri pyörien (11), jotka meillä ylensä hyviä. Ja jos olisi ollut in in- käsky tai muu kunnossa niin olisi kiinnostanut kokeilla seinän puolelta. Tämä kohta treeniin! 

Kepit: Hypättiin sitten ekaan kepeille menoon 18-19. Ensin yksittäisenä, pidin kiinni ja päästin kun katsoi oikeaa väliä. Putken kautta ja olin jäljessä ja haki väärin (olin seinän puolella). Kun ehdin tekemään vähän leikkausta, laskemaan kättä niin oikein. Juuri tällaisia oli Trkmanin videolla, putkea enemmän vasemmallle niin kulma alkuun helpompi. Näissä olin kepeillä jäljessä ja se toimii. 

A:lle 27 otin suoraputki ja takana lähetin A:lle. Ei mennyt! Kun juoksin rinnalla irtosi sinne. Leijeröin putken (28) ja Gava taas mun juoksemisen jatkamisesta tuli hirveätä vauhtia alas. Mun käskystä kuitenkin jarrutti. Mun leijeröinti ei hämmentänyt. Vahvistettava esteenä!

Treenaa: 
- kohta 11-12 takaakierrot + esim kontaktilta 10 tulo
- putki-puomi erottelu eli esim 8-10
- kepit 18-19 suorasta putkesta kepeille


Nova tuli myös halliin sisälle treenaamaan tokoa. 

  • Katsekontaktia oli helppo tehdä radalla olevan koiran "agility häiriössä" tai ohi kulkevan ihmisen. Ehkä 1-3s ja leikittiin. Huomautin jos katsoi. Sitten lyhyt seuruu, käännös vasen ja oli hieno!
  • Kaukot tehtiin maasta istumaan, käsi kohti leukaa vaikka lelu palkka. Sitten istu-maahan. Edelleen noin metrin päässä. Hyvä vauhti ja tekniikka.
  • Nova odotti nätisti häkissä Gavan vuoron. Lopuksi katsoin yhden seuralaisen ja molemmat sai treenata maahanmenojen tarjoamista. Nova välillä vähän vinkui, muuten kelpo odottajia. 

Uusi fleecepaita ja softshell takki ulkomailta! Sofa Dog Wear merkkistä.
Pehmeä pörröfleece ja takissa tarrakiinnitys edessä ja vatsassa. Sopi myös fleecen päälle.