Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

4.1.2017

Nova Niinun agilityssa, fyssari ja auringonlasku

Tiistaina Gavalla fyssari 
Petra Niemenpalolla käytiin taas Tapiolassa. Gava oli tällä kertaa tosi pientä. Sen silmät luppasi tosi usein, joten sai melkeimpä päiväunet samalla. Karvaa siitä lähtee kauheasti! Taas 1,5kk ennen juoksuja karvat lähtee. Gava nukkuu yleensä takaapää aika kaarella kohti vatsaa ja halusi hoitaessakin mennä sikiöasentoon. Otettiin aika 2kk päähän, kun oli nyt hyvässä kunnossa ja agilitya vähemmän kuin kenttäkaudella.


Keskiviikkona Nova Niinun agilityssa

Nova tuli Gavan tilalle ekaa kertaa Niinulle. Rata oli helppo opetella, kun oli sama kuin Teemun koulutuksessa. Pakkasta oli -18 joten lämppä- ja jäähkälenkeillä oli rapsakkaa. :D

2-3 peruskäännös: ensin tehtiin tämä ihan perusohjauksella. Alkuun saatoin hypylle 2. Sitten juoksin taas liian kaukaa hyppyä 3 ja Nova juoksi ohi. Niinu onneksi palkkaamassa eikä saanut palkkaa. Seuraavalla osasin juosta itse helpompaa linjaa ja onnistui.

3-4 persjättö: koska uusi ohjaus eli persjättö niin tehtiin niin, että jätin Nova helppoon linjaan. Kutsuin sen hypyn takaa, tein persjätön ja sitten pääsi palkalle hypyn 4 jälkeen.

2-4 ratapätkä: testattiin tätä, mutta vaikka sain suht kaukaa lähtemään hypylle 2 niin olin persjätössä myöhässä, varmaan käänsin kropankin liian myöhään. Ja Nova ehti jo mun toiselle puolen, kun yritin vaihtaa puolta. Ja tuli samalla 4 ohi. Luovutettiin siihen..

4-5 valssi: eli hyppy ja jyrkempi valssi. Tässä Nova haki oletettua paremmin hypylle 5. Joten ekat kerrat kääntyi vasta hypyn jälkeen ja hyppäsi sen vain ristiin. Kun en mennyt niin lähelle hyppyä ja otin jo alkujaan sivuttaisetäisyyttä, että olin jo valmiiksi enemmän oikealla linjalla niin onnistui paremmin. Kerran otettiin yksittäisenä, että jätin 5 hypyn eteen nenä kohti hyppyä ja sitten 2m sivuttaisetäisyydellä lähetin hypylle, eka meinasi tulla luokse ja korjasi mun työntävästä ohjauksesta hypylle.
Mutta tässä näkyi hyvä treenin paikka, että saadaan hokaamaan kääntyminen tollaisesta linjasta. :) Toisaalta toihan kertoo vielä, että mun valssi on vähän epäselkeä, koska ei luontaisestikaan näyttänyt siltä että siitä kääntyisi tiukasti. Kokematon koira, kun varsinkin näyttää kaiken niin miten sen ohjaakaan, kokeneempi pystyy paikkailla virheitä.


6-7 takaakierto: palkkasin pelkän kierron kerran tai kaksi. Sitten taas putken kautta. Olin jo valmiiksi hypyn luona mutta ihan hyvin tuli. Sitten kokeiltiin niin, että jään lähemmän putkea enkä mene niin lähelle hyppyä. Sekin sujui! Sitten seuraavissa taas palkkasin lähemmäs hypyn 8 sijaintia. Ekassa niin taitavasti, että Nova juoksi mun jalkoja päin, kun meinasin tiputtaa lelun ja kamppasi mut. :D Nova kääntyi takaakierron tosi hienosti! Nuollen siivekettä. Ne se on hokannut. :)

Loppuun käänteisenä alusta vauhdikas pätkä: putki 6, hyppy 5, hyppy 4 ja hyppy 3. Tavoite oli myös kokeilla edessä olevaan putkeen, mutta se oli vähän liian vaikeata, kun pitkällä välillä Nova ehti juosta hypyn 4 ohi. Tehtiin sitten Niinun palkkkaamana putkeen, tein persjätön putken edessä ja lähetyshypylle 5 (aiempi valssi hyppy). Sitten yksi hyppy ja hypyn 4 edestä tuli palkka.

Olikin jo pienellä pojalla hiki ja tuli itsellekin ainakin lämmin. Saldona 9 estettä "rataa" pätkissä. Nopeasti oppii ja tarjoaa, aina seuraavalla toistolla muisti missä esteet on. Ja jutellessa kävi myös tarjoamassa jotakin hyppyä. :D

Treenaa Nova:
- hyppy 5 valssi
- 2-4 persjättö oli myös kiva..


Torstaina tehtiin sisätreeniä

Gava, peruutus (seuraus): tehty nyt kahtena iltana ja ongelmana on se, että meinaa peruuttaa liian kauas ja irtoaa jalasta. Jos irtoaa oon taputtanut reittä ja pidin alkuun kättä jalan vieressä muistuttamassa. Testin perusteella parempi siirtää oikea jalka ensin taakse ja pystyin myös katsoa ettei siitä irtone jalasta (vasemmasta koiran puoleisesta joka ei liikkunutkaan). Rauhallisesti myös askeleet niin paras. Tänään muistin tehdä myös niin, että palkkasin perusasennuksesta peruutuksen jälkeen. Yhdessä epiksessä Gava jäi seisomaan. 

Gava, kaukot: näitäkin kahtena vikana iltana. 1-3 ja palkka. Jonkun maasta seiso/istu sekoitti. Seiso-istu joskus toinen jalka liikkuu. Maahanmenot aika hyviä.

Gava, käännöskäskyjä: Gava teki kotona keittiön matolla käännöskäskyjä, mutta oli vaikeutta keksiä hyvä kohde. Testattiin sitten talouspaperi rullan pidikettä, jossa on myös 10cm korkeampi sydän päällä. Gava kiersi sitä varovaisesti ja pysyi pystyssä paitsi kerran kun heitin palkka namin huonosti. Ruuti kanssa toi oli taas liian heiveröinen, Ruutille en keksinyt mitään hyvää kierrettävää. :D 

Novalle tötsällä käännöskäskyjä. Menin välillä itsekin sekaisin, mutta kun mietti erikseen olkapäistä suunnat left(vasen) ja right (oikea).
- Porukoiden autotallissa tokon 40cm kiertotötsällä. Ensin 2-3 kierroksen treeniä, johon Novan on vaikea taipua. Kun ohjasin lelulla tehden laajan lenkin mun päädyssä sylkkärimaisesti niin onnistui. Naksuttelin hyvästä kohtaa.
- Sitten myös 1-3m matkalta kiertoon lähetyksiä, yksi kierros ja lelun heitin merkin viereen, että tuli täysi ympyrä. Otin näissä myös liikettä palkan suuntaan. Nämä kiersi riittävän tiukasti. Kesti myös mun liikettä. Mutta jos heitin lelun yhtään liian aikaisin, saattoi kääntyä ympäri ennen kuin ehti tötsän kiertää tai sitten osui tötsään.
Nova hajotti yhdessä treenissä taas uuden tennispallon, oli joku liila tassupallo. :D 



Parina viime päivänä on ollut kaunis keli, joten eilen tiistaina otin kuvat auringonlaskussa. Vähän ehti jo liikaa mennä paras valo.
- kuvat 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!