Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

26.2.2017

Ahkera läksyjen tekijä

Lauantaina omatoimivuorolle Sporttikoirahallille (taas). Meitä tulikin vain kaksi, joten oli lähemmäs 30min miettiä ja kuvailla harjoitukset. Ruutillekin jäi aikaa tehdä pikku treeni. Samoja lepakkokurssin läksyjä kuin aiemmin Gavan kanssa. 4.3 meillä on seuraava koulutus.

Reiteentulo: ensin esteiden ohittamista. Lähtömaisesti kutsuen tai yhdessä juosten. Kerran erehtyi mennä hypylle, mutta siltä mun ohjauskin vähän näytti. Video.

Jenkkikäännös: Näissä toinen puoli sujui. Ja toisessa ohjasin alkuun epäselvästi. Näihin onneksi tulee lisä neuvoja, nyt näistä kommentteina tuli, että keskemmällä ohjaus (lähempänä koiran linjaa), hyppyjen välissä silti. Ja katse koiraan ja ettei kroppa käänny liikaa. Video.

Jarru & niisto, video:
Jarruja ensin lelu riman eteen. Kerran valui riman alle. Sitten jarruvalssina hypyn kanssa, ne aika hyviä!
Niistoissa palkkasin osan riman yli. Suurimmassa osassa hyppy mukaan. Joissakin olin liian pitkään edessä. Jossakin hätiköity ohjaus. Yritin nähdä, että hidastaisi edes vähän tai kokoaisi hypylle, mutta on vaikeata!

Ruuti, toko:

Ruuti pääsi lopussa halliin ja oli kierrokset aika tapissa. Päätin, että molemmille paras treeni on tehdä seuraamisen tarjoamista. Mun ei tarvitse puhua, mitään ja Ruutille se on lyhytkestoista sekä joutuu itse miettimään. Naksuttelin, kun tuli sivulle ja heitin namin maahan. Itse jatkoin matkaa ja Ruutin piti uudestaan hakea seuraamaan. Loppua kohden vire alkoi olla sopiva ja vaihtelin pätkän pituutta. :)

Ruuti teki myös jääviä. Sai hakea lelun, jätettiin se odottamaan ja sitten piti kuunnella jäävä. Jossakin sekoitti. Myös jäävästä esim istu, seisomaan nousu. Kuten rally-tokossa on se sivulla.

Vielä perjantain kuvat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!