Bordercolliet FIN TVA TK2 TK3 RTK2 BH
Serica's Bamir "Ruuti ja BH RTK1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FIN TVA
TK1 TK2 RTK2
BH
Nordwart Upa "Rasmus" ja Siipiveikon Vahva Vainu "Nova"

30.3.2017

Niinun agilityt

KE NIINUN AGILITY Gava & Nova
Keskiviikkona (viime viikon) otin hieman flunssaisenakin kaksi Niinun vuoroa. Molemmille omat paikat, kerran Nova oli myös kotona.

Novan treeni: 
- ensin 1-2 palkattuna edestä. Ensin kutsuin 2 hypyn takaa. Sitten olin ehkä 10 numeron tasolle eli ehkä noin metri hyppyjen linjasta. Hyvin irtosi taas lelulle.
- Sitten 3-5 esteet. Kutsuin hypyn yli, lähetys 4 hypylle. Ekassa tein liian pienen ja tuli ohi. Putkeen olisi mennyt. Toisessa ohjasin riittävästi. Tehtiin 4-5, ekassa tuli hypyn ohi, sitten hypyn kautta kun käskin vasta hyppyä katsottua.
- Alku 1-4: palkat hypyn 4 yli, vahvistaakseen sinne lähtöä. Ekassa sain taas hypyn 3 ohi, en oikeastaan edes ohjannut sitä. Toisessa ohjasin hypyn 3, mutten ehtinyt niin hyvin 4 hypylle irtoamista ohjata (niin läheltä että ilman palkkaa olisi toiminut). Nova hoiti homman ja juoksi palkalle. Kolmannella sujui koko pätkä.
- irtoamissuora 4-7: alkuun hypylle 6 asti. Lähetys hypylle 4 ja siitä irtoamissuora. Eli putki ja hyppy. Hyvin irtosi! Sitten vielä hyppy, putki, hyppy ja hyppy. :)
- Hyppy 8 ja pituus 9 ihan suorassa linjassa, pituus mininä. Hyvin meni.
Novalle hyvä treeni, sille riittävä aika toi 10min. :) Nova paljastaa myös heti mun ohjausvirheet, mutta toisaalta pitää vahvistaa noita viistohyppyjä.


Gavalle halusin tehdä enemmän tekniikkapainotteisen treenin ja keppejä. Olin katsonut koko radan läpi ja miettinyt mitä ohjauksia sieltä haluaisin. Valitsin alkuun 1-4 kokeiltavaksi niiston ja vastakäännöksen. Mietin tuota kulmaa, että kyllä sen pitäisi sujua myös vedolla tai haltuunotolla, mutta mielessä kävi myös että jokainen ohjaus pitää pystyä nimetä.

1-3 niistolla: ensin 2 hyppyä ja niisto. Tuli niin lujaa, että valui aina mun seläntaakse. Toki tossa kulmassa se korostui kun jatkettiin samaan suuntaan. Vaikea katsoa myös liikkeessä, mihin laskeutui ja mihin otti korjaavan laukan. Osa oli parempia, osa rajalla. En kuitenkaan päässyt liikkumaan kovin aikaisin, mutta kerran koitin hypyn 4 ja onnistui. Tehtiin parit jarrut riman eteen (1 este ja 2 estettä).

1-3 vastakäännöksellä: Tässä en myöskään lähtenyt sitten niin nopeasti liikkumaan ja oltiin metri esteestä koiran kanssa rinnakkain. Kääntyi parhaiten näin, mutta jatkoa ajatellen liiankin tiukasti. Palkkasin käännöksen jälkeen.

1-3 rytmityksellä: ekassa liian pieni rytmitys ja lähti jopa seuraavan hypyn kiertämään takaa. Toisella toistolla pysähdyin melkein hypyllä 3 kunnes lähdin taas liikkeelle. Vähän liikaakin, etten olisi siitä päässyt liikkumaan. Jäin taas miettimään, että jäikö Gava siinä niskan päälle eli jarrutin niin paljon että kääntyi. Enkä itse laittanut kääntymään ja liikkuisin silti.

Kepit 15. radan kulmasta. Gava haki kuin viime treeneissäkin 3 väliin eli seuraavaan oikeasta. Ei taipunut riittävän tiukasti. Kun otettiin helposta kulmasta, edeten vähän vaikeampaan onnistui. Muttei siltikään täydessä vauhdissa radalla. En tiedä edistyykö ne mitenkään, kun kerta kerran jälkeen toteaa ettei osata niitä.

16-18 saksalainen: tässä tuli vähän helpompi linja saksalaiseen ja rima 50cm. Tarkoituksella matalampi. Tällaiset missä este ohjaa menemään on helpompia, mutta siltikään luottanut takaakiertoon niin hyvin että olisin vielä aiemmin päässyt alta pois! Yksittäisenäkin tehtiin vielä suht helppoa kulmaa.

Kerran puomi, jossa ehti hidastaa alasmenolla raviin. Ja palkkasin vähän vinoon mua kohti.. Voisin heittää alastulolle lelun tai puomin eteen.. Tai se tulisi apparilta.  Videokin löytyy vähän huonosta kulmasta. Hankalaa miettiä mitkä on itse kriteerit. Kerran Gava myös karkasi pituuden väärin suorittaen, sen hypyn väärin päin. Ja jotkut hypyt sinkosi hirveän loikan eteenpäin. Kepeiltä lähti heti lukemaan edessä olevia esteitä. Rimat oli 55cm (paitsi se yksi matalempi) kaikki pysyi. Mutta kyllä liikkunutkaan niin hyvin. Gavan kanssa pitäisi muistaa, että kouluttaja voisi myös palkata ja itse liikun sen jälkeen, koska täytyisi aina siedättää siihen liikkeeseenkin. Jos itse palkkaan niin ei auta. Varsinkin jos tiedän, missä kohdin palkka lentää. Radan noikin pätkät oli aika katastroofimaisia meille, jo pitkien etäisyyksienkin takia.

Gava jatkaa lepakkotreenejä niin, että jokaisesta ohjauksesta juoksen 10m täysillä ennen palkkaamista. 

29.3.2017

Valokuvausta, keppejä ja tokoa

MA KEPPITREENI 2 paria noin 20cm kujalla

Gava 2x2 kepit: Gava kertaili kaikki kulmia ja liikuin itse reippaasti. Ekoissa haki toiseen väliin ja hömistyi kun piti pujotella siksakkia. Toiselts puolen haki toisen parin ja hömistyi myös kun kepit jäi kesken. Tehtiin myös puun kierrosta ja noin 5-15cm kuja toimi myös. Noita hyvä muistutella noinkin. Gava menee kyllä tosi hitaasti yksittäisessä treenissä vs mitä radalla.. Gava osasi hakea myös kun olin keppien puolivälissä kyykyssä kepeille, sai kyllä miettiä kovasti.

Nova 2x2 kepit: sillä 20cm kujalla. Helpoimmat kulmat sujui ja menee kauhean kovaa. Vaikeammissa taas haki usein väärin. Päästiin vain loiviin kulmiin. Piti testata vielä noin 10cm kujaa ja se toimi myös! Vähän kapeammassa ei tajunnut jos olin vasemmalla puolella. Loppuun vielä 20cm kujaa. Paikaltaan laskin kepeille, mutta sitten lähdin rauhallisesti kävelemään keppien suuntaisesti. Joko haki väärin tai hämääntyi liikkeestä ja osa väärin, osa sujui. Täytyy siis vielä leveämmällä kujalla tehdä liikehäiriöt juostenkin.

Ruutikin sai juosta parit ja teki vain oikein. Rasmus oli valokuvissa ja tykkäsi olla mallina, ei se hirveästi näe tai kuule, mutta käsimerkin nähdessä pysyi paikallaan ja namilla ohjasi paikkoihin. Rasmus ei huomannut alkuun edes että tulin pihaan, kun jäin 10m päähän.


TI KUVIA HAUKILAHDEN RANNALTA 
Mukana Josefina, Mauri tolleri ja Raimo 12vk bc pentu :)
Valokuvausopintojen uusimpana läksynä oli ottaa kuvia ihmisistä, ei perheenjäseniä eikä lapsia. Siinä saralla onkin opeteltavaa, koirien kuvaamisesta tietää niin paljon. Ihmisiä arastelen kuvata myös ehkä siksi, kun osa ei halua itsestään julki ja itsekään en niin viihdy linssin takana. Mutta jokaiselle kuvattavalle pitäisi saada kiva fiilis kuvattavana olemisesta ja myös luottamus, että antaa toiselle vapaat kädet kuvien kanssa.







26.3.2017

Lepakkokurssin 3/3 kerta!

SU LEPAKKOKURSSI 3/3

Sunnuntaina Gavan kanssa ajeltiin Lietoon Kati Immosen oppeihin. Viimeinen kerta lepakkokurssia, mutta ehkä me treffataan samalla porukalla vielä myöhemmin tai ottaa yksäriä. Tykkäsin kovasti Katin tavasta kouluttaa.

Videolta (pitkä ja lyhyt versio) löytyy meidän Ultimate- radan treeni. Ei päästy loppuun asti (onneksi näki mitä siellä oli treenattavaa). Vähän turhaan käytin aikaa kontakteihin ja keppeihin myös. Rata oli tehty ihan hirveäksi, ansoja oli ja esteitä estämässä jotain juoksulinjoja. Oli vaikutteita italialaisen Sandran radoista. Maajoukkuekoiratkin oli menneet joihinkin noista ansoista.

Lähes koko treeni (3min), video:

Parhaat palat videolla (50sek):


- ei saa itse peittää esteitä, kaikki lepakot on normaalia estehakuisempi, kaikki viskileikkaus kohdat tms ei aina näille toimi
- takaakierrossa ohjaaja kohti riman keskikohtaa, yltää kyllä ottaa askelta koiraa lähettäessä
- takaakierrossa askel kohti koiran linjaa ei siivettä! Iso ero koiralle jos katsoo takaata kohti linjaa tehdyn ohjauksen vai siivekettä kohti (siivekettä kohti on erilainen jos ohjaaja ei ole siinä kiinni)

- paloina treenata saksalaista. 1. Kiertoon lähtö ja ohjaajan liike (lelu kierrettävän siivekkeen takana). 2. riman yli tulo ja ohjaajan liike (lelu laskeutumisessa tai koiran linjalla).
- rimalla voi mallata mihin koira laskeutuu ja siitä se ottaa vielä korjaavan laukan

- jenkissä (eri rata) mun piti vikalla toistolla juosta koskettamaan noin 10m päässä olevia keppejä! Tulipahan liikuttua. Mulla tapana ottaa noin 3 askelta kunnes palkkaan. 
- jenkin jälkeen putken leikkauksessa vastakkainen käsi joka työntää kohti koiraa kertomaan laukanvaihdosta putkelle. 
- jenkki tehtiin u-putki + hyppy. Kontaktikoiraan heti kun se tulee putkesta
- jenkkitreenissä väliin takaaleikkausta. Oikealle loivempaan hyvä. Vasemmalle sujui tokalla. Olin leikkauksessa putken ulkoreunalla.

- pakkovalssit käden mitalla esteestä, jos liian lähellä koira voi osua siivekkeeseen
- pakkovalssissa varpaat kohti siivekkeen kärkeä
- pakkovalssissa merkkaus, askel taakse "perunasäkin heitto esteen yli", kädet ja yläkroppa kääntyy sekä katse, pidetää katse koiran laskeutumissa ja lähdetään reippaasti liikkumaan
- nuorelle koiralle erillisenä harjoiteltu sylkkäri tai backläp hyvä treeni laukanvaihtoon. Ja hypyllä matalalla rimalla.

Pakkovalssin vaiheet, video
- lelu merkkauskohtaan ja itse peruuttaa
- merkkaus, peruutus ja koira riman yli
- merkkaus, perunasäkki riman yli ja juostaan seuraavalle esteelle asti

Lunttilaput saksalaisen pilkkomiseen osiin


Saksalaisesta tai ylipäätänsä viistohypyistä tuli hyvä pointti, että Gava tulee niihin väärässä laukassa ja hakee samaa ponnistuspaikkaa kuin pyörityksissä. Noista syistä sen rima tulee usein alas. Nyt pitää treenata takaakierrosta viistohyppyjä yhtä paljon kuin pyörityksiä. Katsoin itse videolta että tulee tosi lähelle rimaa, mutta en osannut katsoa laukkaa tai että positio olisi oikea pyöritykseen.  

Puomin ohjasin ekalla epävarmasti ja Gava pysähtyi alasmenon keskelle. Otettiin uudestaan tsempattuna yläosassa "mennään mennään" ja alasmenolla "touch" niin tuli hieno. 


A:lla ekassa lähti ilman lupaa. Niissäkin tsemppasin mutta silti saa tulla vasta luvalla. Radalla oli hyötyä jos pääsi vähän edelle. :D 
Keinu oli hieno heti ekalla vedätykselläkin!

Kepit takaaleikkauksella ei sujuneet, haki 3 väliin. Kati koitti laittaa ohjuria, mutta Gava meni alta tai hyppäsi yli. Paikaltaan onnistui. Jätti kesken kun otin sivuaskelta. Vastakkainen käsi tukemaan. Työmaata riittää kepeissäkin! Olisi ollut vaihtoehtona myös niisto, poispäin käännöllä hyppy, itse leijeröiden niistohyppy ja vähän sylkkärimaisesti kepeille. Siksi sylkkäri, koska koira vaihtaa laukan.

Tosi hyvä pointti oli myös, että moni keskittyy viikkotreeneissä vain radan tekemiseen ja ei haittaa vaikka tekniikat menisi vähän sinnepäin jos ne onnistuu. Kuin että valitsisi radasta treenattavat kohdat sen mukaan, mitkä on vaikeita ja mihin haluaa alkuun keskittyä. Välillä pitää tietty tehdä ratatreeniä. Joka siis pitkiä pätkiä tai koko rataa.

Serpentiiniä ja pupsikuvia

LA OMATOIMIAGILITY

Lauantaina Juvanmalmilla Sporttikoirahallilla agilityn omatoimivuorolla Gavan ja Novan kanssa. 

Gava teki läksyjään ja pyrin liikkumaan enemmän. Verkkokin oli mukana, mutta osa käännöksistä oli sen verran rajalla etten laittanut sitä. Video.
Tehtiin niistoa, jarruvalssia ja jenkkikäännös. Kerran takaaleikkaus, joka sujui heti ekalla. Jarruvalssit oli myös tosi hyviä. Niistossa loivasta kaaresta vähän lenkkiä. Sama kun tehtiin jenkki putken puolelle, johon oltiin aiemmalla toistolla menty.


Novan kanssa tehtiin kaksi settiä.

Serpentiini: ensin hypyt loivassa kulmassa, kolme peräkkäin. Aloitettiin sillä, että poimin eri paloja serpentiinistä. Jokoa kutsuttuna yli tai sitten lelun heitettyä hypyn irtoaminen. Sitten myös kaksi ja joko heitin lelun vauhdista = kun näki että meni oikein tai sitten se oli valmiina. Käytettiin myös putkea apuna, mutta halusin enemmän palkata itse hypyistä. Pienettiin ehkä vähän liian äkkiä kulmaa tai ainakin pidempänä ja itsenäisemmin tehtynä ei sujunut. Yksittäisinä tai niin, että ehdin auttamaan onnistui. Ehkä kerran tai pari karkasi lelulle niin, että meni jonkun esteen ohi. Tauon jälkeen tehtiin vielä hypyt loivemmassa kulmassa, jotka onnistui hyvin.



Käännöskäskyt: Tehtiin ensin vahingossa kohti toista koiraa, Nova joko lähti sitä moikkaamaan tai sitten se sekoitti eteenmenoon mitä serpentiinissä tehtiin samaan suuntaan. Ryntäsi siis nopeasti 15m eteenpäin. Toinen nuorempi uros myös lähti vastaan, vähän jäykistellen molemmat tuli luokse. Nova jäi vähän kieräksi toiseen urokseen törmäämisestä eikä tehnyt ihan yhtä hyvin. Unohdin näissä sen vastakkaisen käden kertomaan käännöksestä. Molemmat suunnat ehkä 1,5-3m päästä ja suht helpoista kulmista. Video.



Lauantaina myös pupsikuvia (3vk)!




25.3.2017

Gava 3v! Ja kaukoja sarvista kiinni

Gava tänään jo 3-vuotta! On ehditty tehdä paljon kaikenlaista. Agilityssa noustu 2lk, jonka kisaaminen aloitettiin viime kesänä. Tokossa ALO1, AVO1 ja VOI1, joista kaksi viimeistä vuoden sisään. Rallyn ekasta luokasta koulari RTK1. Paimennuksessa ja haussa ollaan ehkä möllitasolla. 
Onnea ihana pikku typynen!




PE TOKOT

Pe iltapäivällä tokoa Gavalle 
- luoksetulon istumista, ekat seisoi. Sitten muisti istua ja tuli yksi tosi hyvä! Kierrätin puun ympäri.
- Kaukoja 2m matkalta. Maahan-seiso, eka sekoitti istumiseen. Istu-seiso ok. Seiso-istu, ekassa meinasi istua mutta nousi ylös. Seuraava hyvä.

Sula lähikenttä!

Perjantain kimppatokoissa ATD:n hallilla Nova&Gava tiimillä. 

Gavalle paikka istuminen 2min piilossa: liikkuroin muille ja sitten katsoin kännykästä 2min aikaa piilossa. Hyvin meni!

Gava 1 kierros
- luoksetulon istuminen: kaksi kertaa ja molemmat ihan super! Jätin seisomaan ja kutsuin mukaan noin 15m matkalta ja peruuttelin samalla (pysähdyin käskiessä?).
- liikkeestä seisomisen ekana istui. Sitten seisominen ja muistin kiertää ympäri. Ekat kaksi liikkui takapää ja kertailtiinkin sitten kiertämistä. Näitä tehtävä useammin! Seurauksessa oli taas aika reidessä kiinni..
- kaukoissa seiso-maahan, ekat liikkui reilusti. Sitten yhdellä kädellä näytetyllä käsimerkillä saatiin hyviäkin. Näissä matkaa myös se ehkä 2m. Seiso-istu oli taas hyviä.

Gava 2 kierros 
- merkkiä: kosketusalusta taakse noin 20-30cm päähän. Eka merkki lelulle 10m matkalta. Hetsasin lähetyksiin. Sitten testasin viime kerrasta tullutta ideaa, jossa aloitin kosketusalusta treenit sillä että jätin Gavan 2m merkin taakse. Kosketin alustaa ja menin itse ehkä saman verran merkin taakse eli koiraa vastaan. Siitä käskin merkille ja heti kun tassut koski alustaan (teki kivan syöksyn) heitin lelun. Sitten siirsin Gavan paikkaa pikku hiljaa kohti mua, aina noin 2m etäisyydellä alustasta mutta myös "isolla lenkillä". Oma sijainti pysyi samana, läheltä oli helpompi katsoa ja nopeampi palkata. Piti kyllä testata kokomatkaltakin, ihan hyviä nekin jo paljon parempia. Kosketusalustan ideaa voisi kyllä tehdä noilla lähes suorilla lähestymisillä. Samalla tulisi takaperin ketjutettua suoruutta merkin takana? Kestoa voisi välillä lisätä alustalla oloon. Jos nämä kokeilut ei toimi niin naksutellaan merkki. Mutta Gava on niin rauhallinen normaalisti niin uskon, että kun tehdään helpoilla treeneillä merkistä tosi hauska ja kiva. Hakien vauhtia heti alusta pitäen niin siitä tulisi merkitsevämpi. Ja Ruutin kanssa taas paikka merkin takana oli vähän epäselvä, koska ehkä tuli palkattua eri kohtia siellä.. Ruudussa on myös huomannut, että täytyy tehdä paljon myös helppoja missä on alusta tai lelu. Ja mielentilan rakentaminen liikkeisiin on kestänyt.

Novan kanssa
- seuraus: pari pätkää suoraan ja palkkaa myös katsekontaktista. Tosi hienoa! Otin alkuun namin oikeasta kädestä selän takaa (ja ojensin vasemmalla). Sitten vasempaan käännöstä. Autoin ensin käsimerkillä reidessä. Sitten testattiin ilmankin. Parempi vielä avulla. Hiukan seurauspaikka muuttui.
- kaukot: hirveä ennakointi maahanmenon tekemistä kaikissa perusasennoissa. :D Ei sitten tehty jos yritti ennakoida. Kerran käskin vasta kun oli odottanut nätisti. Ihan läheltä istumaan nousu, joka upea! Sitten laitoin suoraan käsimerkillä makuulle. Noin metrin päästä taas istumaan ja sekin oli hyvä! Ei liikkunut ja teki pompulla. Kannattaa hinkata pitkään, kun saa hienon vaihdon!
- seisomisia: muistin testata mikäs näiden tilanne. Oli varmaan näitä tehty kotona, koska Nova aika kivasti käsiavulla, käsi nenän eteen niin pysähtyi. Palkkasin heti toisesta kädestä. Toki näitä on agilityssakin kertynyt ihan vahingossa, odota- sanalla. Sitten vielä namien heittelyä kahteen suuntaan ja kahdesti stoppi. Stopissa siis niin, että heitän samalla namin kohti koiraa ja sanoin seis. Ekassa tosin sanoin "stop". Hyvin pysähtyi siihen nähden, että oli vasta toka treeni ja viimeksi ei tajunnut pysähtyä mitenkään selkeästi.
- estehyppy: korkeutta varmaan se 50cm (valkoinen rimallinen avoeste). Kutsuhyppynä ja palkkasin heti, kun oli lähes sivulla. Hyvin teki!

Gavasta otettiin treenien lopuksi verinäyte geenitestejä varten. Hienosti käyttäytyi. :) Gava kävi myös kerjäämässä sämpylää istuen ihan vieressä, tarjoten maahanmenoa sekä meni samalle keinulle viereen istumaan "sivulle". Ei ehtinyt treenaamaan mun suostutteluista huolimatta. ;D Gava bongaa nykyään ihmiset ilman koiraa ja joilla voi olla herkkuja.



24.3.2017

Novan ja Gavan agility oivalluksia, hyvää ja kehitettävää

Torstaina agilityn omatoimivuorolla Masalassa. Koulutin itse sitä ennen seuralaisia. Novan kanssa tehtiin mun radasta pätkiä ja Gava teki lepakkoläksyjään.


Gavan kanssa
- jenkkikäännös: oikean puolen käännöksen ohjauksessa mulla oli taas opeteltavaa, että sain tehtyä ohjauksen kääntymättä väärään suuntaan. Lopulta se alkoi sujua.
-> takaaleikkauksessa mun vihje on välillä sama kuin jenkissä joten Gava tietää että täytyy kasata ja jarruttaa mutta sille (ja mullekin ratatreeneissä) on välillä epäselvää, kuinka erotella ohjaukset. Erona pitäisi olla selkeä sääntö. Jos käännytään mun puolelle, pysyn sillä puolella. Jos linja leikataan eli vaihdan puolta seläntakana käännytään leikkauksen suuntaan. Esim Teemun koulutuksessa väli oli lyhyt ja erikoiseste siellä (pituus) sekä Gavan edelliseltä esteeltä tullessaan oli väärässä laukassa. Vihjeen pitää tulla niin aikaisin että ehtii vaihtaa laukan. Samaa väärinkäsitystä tuli Teemun radalla myös toisessa kohtaa jossa aiempi este vietti kulmaan, mistä oli helpompi kääntyä toiseen suuntaan mihin halusin. Täytyy todeta siis, että meillä ei ole selkeää sääntöä jokaiselle ohjaukselle. Helpoissa radoissa irtoaminen on ehkä myös pelastanut ja koira on kääntynyt sinne minne esteetkin linjaa ellei ole muuta kerrottu.

- niisto: livenä tuntui että ne meni hyvin. Tehtiin yhden hypyn takaa ja että käänsin aika tiukan kulman. Sekä putkesta niin, että koira lähestyi aika suorassa kulmassa hyppyä (joka ollut vaikeata). Omaan makuun meni hyvin. Epäselvää myös ollut mikä toistoista on paras. Oon ajatellut että tiukempi käännös. Mutta täytyy päästä itse liikkumaan vielä aiemmin ja paremmin. Se on yksi asia juuri mihin opetetaan, että vaikka lähden liikkumaan ei saa leväyttää kaarroksia. Jos ei paranna mun oikealla ajoituksella käännöstä tai tule ohjaukseen niin väärä toiminta estetään tai helpotetaan lyhyemmällä etäisyydellä tai (laskemalla rimaa). Verkko tai muu estämään toimintaa jos ei siltikään suju.
-> Se virhe mihin aina menen ja mikä tekee koirasta lepakon on ettei liiku pois alta tai rytmittää liikaakin joka paikan että saa kääntymään. Pahimmassa tapauksessa en pysty liikkua eteenpäin käännöksessä, koska lähtee silloin kaarrattamaan. Novan kanssa on ihanaa, kun sillä ei ole tuollaista taipumusta eikä lähde jahtaamaan ohjaajaa. Ja tässä hämäävintä on, että itse oletan helposti ohjanneeni oikein jos koira kääntyy pienesti mutta saattaa olla etten silloin liiku normaalisti joka ruokkii käytöstä.
Hieman kävi kyynel silmässä, koska oon niin huono ottamaan negatiivista palautetta. Mutta ei se ole henkilökohtaista vaan asia pitäisi saada joskus perille. Vasta kurssin loppussa tajuan, etten ole tajunnut liikkua itse paremmin joka treenattavassa ohjauksessa (ehkä niitäkin välillä vahingossa, jotka koin huonompina). Videolla kaikissa seison liikaa enkä saa etumatkaa koiraan. Pitäisi ehtiä esim "seuraavan esteen" luokse. En ehdi, kun jään kalastelemaan koiraa. Puhe oli myös alkukurssissa kuinka oppia näkemään 5m päästä kasaako koira vai ei. En tiedä näenkö sitä vai en. Välillä odotan liikaa, että hidastaisi aavistuksen. Niin ristiriitaista, että alusta pitäen ne missä liikun hyvin ja koira ei taas tule niin hienosti ehkä mukaan ohjaukseen oli sitä mitä se alkuun on ja mihin pyritään. Ei se että oikeasti näkee että nyt se kääntyy pienesti ja ei taas itse pääse edelle.

- jarruvalssi: jarruvalssit sujui suht hyvin ja ohitti ansahypyt. Mutta näissäkin jään liian pitkäksi aikaa paikalleen. Merkkaus ja sitten liikkeelle. Jos ei tule mukaan niin estetään väärä toiminta.
Mun täytyy nyt katsoa ja vertailla ohjauksia. Päättää mikä on niissä sääntönä. Tekniikkakurssia myös suositeltiin jos sellainen sattuisi sopivasti. Kuvakaappauksia näytöistä. Ärsyttää jos en ole koiralle selkeä, kerran se yrittää parhaansa. Ja jos olen opettanut sen kääntymään vain ollessa paikallaan ja ratkaisemaan itse vaikeita kohtia. :/ täytyisi olla itse niin täydellinen nopean koiran ratissa! Siitä syystä joku ohjaus välillä toimii ja välillä ei. Pelkällä fiilispohjalla ei pääse pitkälle tai kokeilemalla.
Ja ohjauksina on käytettävä vain sellaisia mitkä voi nimetä. Olisi pitänyt esim vekata videon loivaan käännökseen tai tehdä vastakäännös tms..
Vaikka työtä riittää aion silti olla tyytyväinen että on tehty töitä ja menty edes vähän eteenpäin. Ja nyt tietää taas, mitä treenata. 

Treenaa:
- aiemmin liikkeelle!
- takaaleikkauksen selkeys
- jenkki oikeaan

NOVAN RATA
Novan treenistä voin kyllä iloita! Tehtiin mineillä sen kanssa. Rimojakin voisi yksittäisissä treeneissä nostaa.. 

Novan treeneissä parasta sen irtoaminen putkiin, oli pimeä kulma vai ei. Ehkä neljännet treenit sillä teemalla ja nyt oli hoksannut asian ja haki heti ekalla kaikki putket! Voidaankin nyt keskittyä uuteen teemaan, kun putkiin haki sujuu ainakin perusohjauksella. Takaaleikkaus sitten vielä? 

Kirjain treeni oli tarkoitettu, että rata muuttuu vikalle esteelle. Ei tehty sitä. 

Nova aloitti irtoamisella B, C, D (2) eli tehtiin 1 hypyn sijaan kaksi hyppyä irtoamista putkeen 2. Ekassa toistossa jäin hyppyjen keskelle. Nova tuli hypyn ja juoksi putken toiseen päätyyn, jonka oli aiemmin bongannut odotellessa (Gavan treenatessa käveli tota putkeakin). Toisella toistolla menin sitten kutsumaan toisen hypyn taakse ja lähetin siitä putkeen. Ei tarvinnut paljon liikkua, kun tuli esteet. Sitten sama, mutta juoksin siitä hyppyjen välistä irrottamaan putkeen. Kahden hypyn irtoamisia siis lisää! 
2-6 pätkä sujui ja hyvin ohjautui hypyille 4-5. Putkeen 7 ja 8-9 pätkä sujui myös! Pimeään putkeen 9 haki hienosti. Hypylle 10 persjättö ennen koiran putkesta tuloa. Siihen seinän puolelta käännös sik-sik (käännös vasempaan) joka hyvä. Putki 11, tein valssin hypyn 12 eteen auttaen hypylle. Kerran taisi tulla ohi. Hypättiin loppuun ja tehtiin 18-21. Hyppy 19 sujui hyvin, mutta hypyn 20 ohi meinasi tulla helposti. Vinot hypyt onkin opettamatta eikä meinannut hahmottaa sitä, ellen jäänyt paikalleen kalastelemaan. Ekalla meni hypyn 21 ohi (sekin vähän viisto). Saatiin vielä pätkä onnistumaan. Tavoitteeksi pikku hiljaa treenata yhä "vinompia" hyppyjä. Eli kohti serpentiiniä (s-kuvio hypyillä, josta 19-20 olisi pala). Tämän Trkmanin kurssilaisen tyyliin. 

Treenaa Nova:
- 2-3 hypyn irtoaminen
- viistohypyt, serpentiini
- hypyiltä palkkaa

PE, Nova juoksari, video

Meidän lähikenttä on sula jee! Tehtiinkin siinä lenkin jälkeen juoksaritreenit matolla. 
Ensin vapautin Novan suoraan pallon heittoihin. Sitten odotutin hetken, että nään että pallo menee oikeaan suuntaan. Sillä tavalla saatiinkin paremmin onnistumisia, eikä mennyt niin hyppivää laukkaa. 
Treeneissä 12 toistoa, 1 kaikki tassut, 5 molemmat takajalat, 4 ei osumaa, 4kpl palkkasin jackpottina. Yli puolivälin tykkäsin laukasta mitä menee, Trkmanin videolla sanottiin että hyvä "reach" eli matkaa voittava tms. Laskin, että silloin etujalat + takajalat mitta oli noin kontaktialueen pituinen. Tässä parit screenari kuvat myös. 

Mutta ei niin matkaa voittava askel (no reach?)

Hyvä reach (takajalat rajalle)
Takajalat koski ja hyvä reach
Osumat

22.3.2017

Kolmen asteen tokot

Kenttäkausi on korkattu ainakin tokossa! Tai toivotaan, että kaudesta voi puhua sillä Sirkuskenttä Malminkartanossa oli sula ja lämpötilaa + 3. Tokoiltiin Inkan ja Saimaan sekä Annikan ja Hitin kanssa. Mukana oli Nova & Gava, Ruuti pääsi porukoille minne päin olisi halunnut lenkkeillä jo aiemmin viikosta.

Nova pääsi aloittamaan ja tehtiin sen kanssa itsenäisesti. 

  • paikka makuu: tehtiin aika vapaamuotoista paikkista. Vieressä istuttiin ja sitä seuraava makasi. Vieressä koira teki yhden vauhdikkaan luoksetulon tai lähti paikaltaan. Nova hienosti ilmekkään värähtämättä pysyi paikallaan. Huomasi kyllä x-ajan jälkeen että vilkaisi paristi naapuria. Selkeästi tietyn aikaa se keskittyy parhaiten ja sitten alkaa vähän vilkuilla. Voisikin tehdä riittävän lyhyitä missä focus on hyvä. Pysyi hyvässä asennossa ja toki palkkailin usein. Maahankäskyä meinasi ennakoida, virittelin sen siihen kuiskaamalla. Maahan mentiin vasta, kun käskin. Ylösnousemisessa sama juttu. Nyt tein ehkä 5 kertaa häiriön, että menen sivulle ja nostan käsiä kohti lentokone-asentoa eli heilutan sivusuunnassa. Alkuun jokaisesta niistä nousi istumaan. Käskin maahan, heilutin käsiä uudestaan tai pyörähdin eteen ja sama uusiksi. Alkoi hoksata. Palkkasin kaikki ekalla onnistuneet maahan. 
  • seuraus: alkuun lyhyitä suoria pätkiä. Hyviä! Palkkasin namilla. Sitten myös perusasentoon pysähtymistä. Paikallaan käännös vasempaan. Sitten vasempaan käännöksiä, ne oli "vajaita" jos pidin käden apuna oli parempia. Noihin on hyvä keskittyä. Juoksu tai hidas jäi kokeilematta. Seurauksen pituudessa voisi ottaa mukaan myös askeleiden laskemisen tai päättää aina mihin asti menee. Sillä saatoin tehdä kaikki suht samanmittaisia pätkiä? Jos tuli häiriötä samaan aikaan treenaavasta koirasta palkkasin senkin jälkeen. Tosi hienosti kesti sitä! Loppu treenissä kun toinen koira haki lelua, se oli vähän vaikeata pitää kontaktia. Pieni huomautus niin Nova yrittää kyllä sitten parhaansa, siinä samanlainen kuin Gava että reagoi tosi pieneen. Katsekontaktia palkkailin myös. Useammin esim 3-4 namipalkkaa, leikkiä ja taas jotain. Itse seuraamisessa namia, koska silloin itsekin on riittävän hillitty. Erillisenä yhdistää leikkimisen. Seurauksessa on jo riittävän viritetty ja tekee hyvällä asenteella. Pelkona siis jos leikkisi ja hetsaisi kerta toisensa perään, ettei menisi vain yli ja tulisi ääntä. Gava on perusluonteeltaan rauhallisempi ja sillä on taas aina lelu. 
  • ruutu: ensin näytettynä ja heitin lelun. Juoksi takareunaan, heitin lelun vielä kun juoksi. Seuraava valmiille lelulle. 
  • tötsän kierto: isolla merkillä, joka treenikaverin. Menin tarjoamisidealla vain että käveltiin kohti ja odotin reaktiota. Nova kyllä taas odotti jonkin verran jotain lupaa lähteä. Ehkä 2-3m päästä kiersi merkin. Sitten vähän lisää matkaa. Lopulta 10m käskettynä. Kerran juoksi väärälle puolelle merkkiä ja hölmistyi. Seuraavat sujui, vaikka aika pomppien meni loppupätkän, mutta selvisi silti. Ehkä 7m matkaa tms lisää. Näissä sai lähteä seisaaltaan. Odotin, että katsoi merkkiin kun käskin. 
  • Nova keskittyi niin hienosti häiriössä! Aika pitkä treenikin ja uusi treeniseura. 
Laitetaanpas tännekin, kerran tuli muokattua Tollerit- fb ryhmään. :) Nova 14vk ja 1v.

Gavan kanssa

  • ohjattu: tehtiin tämä liikkurin kanssa. Mun pinkit keskikokoiset ohjatut ei meinannut erottua alkavasta hämärästä. Alkuun Gava tärisi vähän kapuloiden vientiä odotellesssa, mutta juostessa tuli lämmin. Otettiin merkki myös mukaan. Vein Gavan nähden alustan sen taakse tai kaakelin. Menin ehkä 3m päähän käskemään merkille. Palkkasin sen erikseen. Heti "jes" kun koski alustaan. Seuraavaksi oikea. Gava juoksi keskimmäisen luo, ehdin pysäyttää. Reilulla käsimerkillä ja välillä askelkin, käskin oikeaan. Ei nähnyt kapulaa ja juoksi kohti kiertotötsää. Sanoin näissä muuten "oikea ja vasen". Gava haki vain näkyviä kohteita. Tai pitäiskö pitää vain se "tuo/hae/nouda". Että tietää etsivänsä kapuloita.. Tietty myös toistojen myötä. Omat käsimerkit oli myös aika liioiteltuja, Ruutin kanssa joskus näytin ohjattuun niin kuin osoittaisin oikeasti kapulaa ja ruudussa taas käsimerkki on ihan sivulla. Vasemman kanssa oli sitten ruutu häiriönä. Näissä molemmissa juoksi helposti parin metrinkin päästä oikeasta. Tai sitten luuli etsivänsä jotain ihan muuta, kun ei saanut hakea kapulaa (Gavan mielestä mitään niistä, kun ei saanut ottaa keskimmäistä). Tiedä sitten kumpi.. Mutta seuraavassa treenissä ehkä helpotetaan keskikapulan kanssa treeniä niin, että jätän lähemmäksi sitä tai käyn näyttämässä haettavan. Mutta liikkeessä riittää treenattavaa, varsinkin silloin kun ei bongaa kapuloita oikein. Merkkiä tehtiin myös kisamaisesti, virittelin siihen ja kun juoksi alustalle sanoin "jes" ja olin heittämässä lelun. Gava juoksikin hakemaan sitten oikean ohjatun (mikä silloin pitikin). :D No tehtiin sillä kertaa koko ketju. Sain olla nopeasti palkkaamassa. 
  • ruutu (ja eteenmeno): eteenmenon alusta oli jo valmiina hiekan ja asfaltin rajassa. Olin laskenut vähän pidemmän matkan sinne kuin keskipisteeseen. Virittelin äkkiä ruutuun. Sitten eteenmenoon ja käveltiin kohti. Kehuin oikean suunnan. Lähti hyvin ja suoraan. Juoksi tosi hienosti alustalle (näki sen lähempää)! Ruutuun lähetyksen otin erikseen, jättäen seisomaan ja siitä ruutuun. Juoksi ehkä alle 10m ja alkoi empiä. Korjasi eteenmenon alustalle. Toisella käskyllä ruutuun asti (tosi hyvä paikka!). Seuraavaan jätin salaa lelun ja sen bongasi vähän nopeammin. Ekaan ruutuun menoon voisi olla se lelu tai alusta. Edistystä toki, että jo tokalla käskyllä lähti sinne. Kyllä pikku hiljaa alkaa yhdistää totakin ketjua. Gava vain miettii aina niin tarkkaan, että jos äsken piti yhtä asiaa tehdä saako oikeasti tehdä ihan toista asiaa. Ja jos ei ole täysin varma voi koittaa tehdä sitä mistä oltiin aiemminkin tyytyväisiä. :D Gavalla on paljon ajatuksia! 
  • Prinsessalle riittävä treeni ekoiksi treeneiksi aavistuksen kostealla kentällä. Lelun kanssa oli kiva rallatella ja pomppia kohti ihmisiä. Gava oli suht rauhallinen, mutta toisaalta molemmat asiat oli suht vaikeita. Täytyisi malttaa vain pilkkoa noita uusia liikkeitä tai missä voi epäonnistua vielä pienempiin paloihin.
  • Kaukoja Gava treenasi torstaina lenkillä. Otti helposti häiriötä jos matkaa oli liikaa. Seiso- maahan, osa sujui osa ei. Seiso istu, sama juttu. Treenattavaa riittää! Nyt teki helposti väärän siirron tai sitten ei totellut tai liikkui. Tauko on aina pahasta.. 


Novan 2x2 kepit kokeilin porukoiden pihassa, mun kanssa se kuulemma häselti enemmän ja teki paljon huonommin kuin äidin kanssa. Aika samoilta kohdilta äitikin tehnyt, mutta osoittanut kädellä sisäänmenoa. Lie voiko olla niin tarkkaa vai ei. Siirsin keppejä vähän kuivempaan kohtaan myös, joten ihan pientä eroa kulmassa ja leveydessä voi olla. Eli vaiheena on kaksi paria ja noin 30cm raolla. Lyhyemmät matkat sujui paremmin ja suoraan. Vaikeammasta kulmasta saattoi juosta vain vikan (tokan) parin. Hyvä ravitekniikka näkyi tosin, kun meni kepit oikein. Hirveätä vauhtia niitä mennään!

Rasmus pentuna ja noin 1-2v
Treenaa Nova:
- maahan-sivulle: ettei ennakoi käsien liikautuksista
- seuraus: laske askelia, vasempaan käännökset, juoksu, hidas
- ruutu, alusta?
- luoksetulon stopin aloittaminenkin käynyt mielessä, tai ihan liikkeestä seiso ehkä alkuun
- kaukojen istumaan nousut, matka
- hyppy ainakin ennen ollut ok, noudon pitoa ei olla tehty tai noutoa (vähään aikaan siis), luoksetuloa ei olla tehty eikä liik.maahanmenoa
- merkin kierrossa 7m matka

Treenaa Gava:
- ohjattu: keskikapulan kanssa näyttö tai lähemmäksi oikeaa. Käskynä "nouda". Tai sitten itse vain lähempänä? Blokkaan silloin osittain liian laajaa kaarta..
- merkki: alustan kosketus aika hätäinen. Helpommista kulmista enemmän? Koiran voisi myös tuoda sinne tai se odottaa siellä. Kotona paikan naksuttelu?
- ruutu: jos ekana eteenmeno niin kerran ruutu yksittäisenä. Sitten molemmat. Tai lelu ruudussa ekalla. Eteenmenossa myös ilman alustaa osa (nyt kaksi treeniä menty alustalle).
- kierron istuminen treeniin ja jäävänä istu
- kaukojen seiso-maahan, seiso-istu

20.3.2017

Kimppatokossa ja Teemun agilityt

Perjantaina käytiin HSKP:n vuorolla taas tokoilemassa. Juniorikaksikon kesken. 

Nova tuli ensin ja halusi ensin tervehtiä parit ihmiset. Heti kun sen käskee olla kunnolla tai hommiin rauhoittuu. Muuten se iloitsee kaikesta.

Paikka makuu, Nova: Tehtiin käskytyksellä yksitellen maahan. Meni yllättävän hyvin ja Nova malttoi odottaa. Käskyllä maahan, en näyttänyt käsiapua. Vähän hitaampi, mutta ok tolla kokemuksella. Palkkasin kahdesti makuussa, väliä naapureihen ehkä 2m, kun kisoissa alossa 4m. Nova katseli viereistä bortsua, kun se sai palkkaa. Hyvin makasi. Sivulle tullessa ei kestänyt, jos mun käsi pienesti liikkui. Hyvin tuli käskyllä ylös. Treenattiin parit maahan jätöt ja ylösnousut, tosi hienoja. Paitsi sitten meinasi naapureiden käskystäkin mennä maahan.

Seuraus, Nova: käytettiin peiliä ja tehtiin suoria pätkiä. Hyviltä näytti. :) Vielä vähän kohti häiriötä, sekä ihan perusasentoa missä palkkailin kun kesti häiriötä. 3 koirakkoa taustalla. Yksi teki ruutua ja otin varuilta hihnaan, kesti seurata katsekontaktissa kun toinen juoksi 10m matkan ruutuun! Muuten uskalsin pitää Novaa vapaana, kerran meinasi poiketa leikkivän kaverin luo, sinne kohti oltiin menossakin eikä ollut käskyn alla. Heti kääntyi käskystä.

Kaukot, Nova: jatkettiin maasta istumaan nousemisia ja olin siis edessä. Noin metri matkaa. Välissä yksi huono, mutta ainakin kaksi tosi hyvää!

Ruutu, Nova: ensin lelulle 10m. Sitten näytettynä 15m ja olin vähän lähempänä heittämässä lelun. Hieno! Seuraavaksi jätin salaa lelun ja tehtiin vähän lisää matkaa. Hyvin meni!


Gavan kanssa: 
Kaukoissa tehtiin seisomasta eri asentoja. Osan seiso-maahan mokasi. Muuten hyviäkin. Joissakin takajalat laittoi vinoon, mutta etujalat ei liiku.

Eteenmenoa aiemmin laitetulle alustalle. Juoksi ekan yrityksen, ehkä 3m vinoon. Huusin jes ja heitin lelun alustalle. Hieno yritys! Hallin lyhyen sivun päädystä päätyyn lähes tehtiin. Matkan varrelle tuli myös keinu ja hyvin erotteli. Sitten siirryttiin yli 5m sivusuunnassa. Laitoin alustan A:n sivuun. Juoksi ehkä 2m päästä seinän viereen (pussin kankaalle). Seuraava alustan näytettyä sujui.

Eteenmeno + ruutu: A-este oli taas kuten viimeksi vähän häiriönä ruutuun lähetyksessä. Tällä kertaa juoksi taas niin kohti seinää että peitti ruudun. Lisäkäskyillä totteli lähteä ruutuun. Nyt yritti taas korjata eteenmenopaikkaa. Tehtiin tähän lopuksi toistoja lelu ruudussa. Ja kutsuin alustalle, mistä ruutu. Tai sitten ihan 4m eteenmeno ja ruutuun. Käytin näissä eteenmeno alustaa merkin paikalla.

Istu & maahan luoksetulossa: koska kierto-ohjatussa molempia tarvii ja myöhemmin maahanmenoa luoksetulossa. Niin testailtiin. Aloin tehdä istumista vain jättäen odottamaan 10-15m ja pyysin peruuttaen mukaan tai luokse. Käsimerkki + sit. Jäi alkuun seisomaan. Korjasin istumaan. Loppuun saatiin yksi tosi hieno istumaan meno. Maahanmenot tuntui olevan luontaisia jo ennestään ja osasi ne jo.

Merkki: tehtiin kahteen otteeseen lelulle juoksemista, joka oli merkin takana. Hetsattuna lähetys. Kerran näytettynä, siinä jäi ihmettelemään ettei ollutkaan lelua.

Evl-paikkis: Gava teki vielä evl paikkiksen. Istumista tuli 1min 20sek eli vähemmän kuin se 2min. Mutta hyvä onnistuminen. Maahanmenoon, jotka etänä liikkurihäiriöllä sanoin vahingossa eri käskyn mutta totteli. Luokse tuli myös ihan ok, otin eteen ja vähän himmasi loppuun.


Sunnuntaille saatiin sovittua Teemu Linnan agility-yksäri Evan kanssa. Gava pääsi aksailemaan.

Ratana oli vauhdikas hyppäri. Siinä oli parit "lenkityspaikat", mihin sai hyvin paneuduttua. Ja testattua jälkimmäiseen kahta eri ohjausta. Videoin jalustalta ja voi halutessa tihrustaa sen, kaikki paitsi yksi hyppy mahtui siihen.

Palkattiin yhtä niistohyppyä ja tehtiin erikseen. Siihen tultiin hyvin vauhdikkaalta kaarelta. Samantyylinen kohta myöhemminkin treeniin tai peilikuvana. Jännä kyllä mini hyppynä se tultiin ihan pienesti ja kasattuna. Rimakorkeuden hitaasti nostamista ton tyylisessä? Sitä seuraavalla hypyllä venähti vähän laskeutuminen, tosin videolta jäin miettimään "heitänkö liikaa" sinne linjana ajatellen hypyllä pitää tehdä vain pieni käännös. Jos liikaa huitoo meneekö isomman lenkin tai jos liikaa saattaa. Parhaimmat tulikin varmaan vahingossa kun keskityin pituuden jälkeiseen lähetykseen. Alkuun Gava kääntyi hypyllä oikealle, mihin oli helppo tehdä S-mutkaa aiemmat esteet mukaan laskien. Kun ehdin tekemään lähetyksen ja kääntyä oikeaan suuntaan tuli siihen mukaan.

Lähetys hypylle putkesta ja valssi. Ekassa valssissa tein sen liian tiukasti ja ohjaus näyttikin siltä että tullaan hypyn ohi. Pisteet Gavalle, että totteli ohjausta. Seuraavassa taas tuntui, että ohjasin huonosti valssia edeltävän hypyn. Kolmannella kelpuutin ja saatiin tehtyä tosi hieno käännös pituudelle. Sitten tehtiin vielä pituus takaaleikkauksella, vaikeammin tehty kuin sanottu. Videolta näkee, että laskeuduttua hypyltä koira ottaa yhden laukan ennen pituutta. Virheellisesti ajattelin noissa, että teen leikkauksen kun laskeutuu hypyltä. Mutta se piti tehdä jo hypyn luona ja tosi ajoissa, että koira ehtii reagoida. Jos edeltävä kohta olisi ollut erilainen olisin ehtinyt sinne minne olisin halunnut vähän lähemmäs pituutta. Suoran putken jälkeisellä hypyllä taas mun piti olla pysähtyneenä kun koira tulee putkesta.

Treeniaikaa oli lähemmäs 20min ja ehti hyvin käydä kohtia läpi. Ja muuttaa ohjausta. Ehdittiin vain 14 estettä, mutta ne käytiin laadukkaasti. Ja tuli palkattua käännöksistä. Kerran palkkasin 14 putkesta väärin, kun olin hidastanut koiran sinne mennessä ja heitin lelun eteen. Niistä tarkkana, etten vahvista ristiriitaa.


Ruuti testasi namiautomaattia

17.3.2017

Ohjatut agilityt

Torstaina Gava ja Nova oli ohjatuissa agilitytreeneissä. Seuran omissa, joissa kouluttajana Eva. Videota näistä ei tullut, mutta molemmille hyviä onnistumisia. Gava pysyi hyvin hanskassa ja Nova teki tosi siistejä käännöksiä ja alkaa jo paremmin ajatella esteitä. :) Gava teki 60cm makseja ja Nova minejä (muiden minien välissä). Novalle ekaa kertaa sanoin parit käännöskäskyt, jonkun taisin sanoa väärinpäin mutta ne toimi vaikkei välttis pelkkää käskyä totellut.

Gava: (ratapiirros alla) lähtöhyppy oli toiseen suuntaan ja päädyin lähettämään aidan kautta. Pystyin hyvin lähettämään koiran rinnalta sinne. Kiirehdin helposti 2 hypyllä ja sen riman Gava tiputti pariin kertaan. Mun rytminmuutos oli kuulemma raju. Takaakiertoon 6 meni kivasti ja tulin siinä vähän liikaa koiran eteenkin. Haki kuitenkin leikkauksella kepeille. Evan ehditus oli jäädä takaakierrettävän siivekkeen tasolle ja antaa koiralle tilaa. Ja että odotan vähän että tulee ekalta hypyltä eikä tossa ole kovin kiire. Toimi hyvin!

Kepeiltä kerran mietti edessä olevaa hyppyä, kun ehdin olla hiljaa. Pituudelle hyvin kauempaakin. Takaakiertoon meni aika luonnostaan. Sitten olikin vaikea, kun piti tehdä vähän päällejuoksua ja tuntui että tulee niin lujaa sieltä kohti. Ei kuitenkaan juossut päälle, eikä levähtänyt mun seläntaakse. Kun yritin liikkua paremmin päällejuoksussa alta niin kerran räjäytti pituuden palikat, kun ei kestänyt vedätystä. Jos tuli rimaa niin ei saanut yhdestäkään sellaisesta palkkaa.

Putkesta ja 8-9 hypyt. Ennen olisin ottanut hypyn 9 pyörittäen tai niisto sokkarina. Nyt kahdella valssilla. Sellaiset valssit, jotka on epämukavuus aluetta koska koira jää juuri näkökentän reunaan. Saatiin kuitenkin yllättävän hyvät onnistumaan. Hyötyä lepakkokurssista. Vielä 9 hypyllä, kun itsellä oikea linja ja lähdin liikkeelle tuli niin pienesti mukaan! 11 käännös yllättävän hyvä. A:lla Gava teki karmean A:n. Liukui koko alasmenon alas. :( Ei onneksi tullut mitään jälkeä tassuihin. Mä jarrutin ja käskin koskemaan, olis pitänyt hoputtaa liikkumaan, kerran itsekin jarrutan. Ei enempää toistoja, on mitä on enkä tykkää tehdä kyseiselle esteelle toistoja.

Otin työnnöllä putkeen 14 (vähän ehkä vastakkaista kättä, että kroppa kääntyi), ekassa meinasi tulla ohi mutta korjasi. Tokassa paremmin. Sitten 15 hypyllä vastassa. Rata oli jotenkin niin kiemurainen ja vaikeita kohtiakin niin ajatus katkesi lyhyisiin pätkiin. Tuli palkattua usein, kun unohdin jatkon. Täytyisi myös laittaa itsensä tekemään niitä pidempiäkin, tulee tehtyä aina sen verran mikä tuntuu mukavalta.

Nova teki sitten yhden koiran mentyä välissä.
1: tehtiin kerran käännös sik-sik eli vasempaan. Hyvin! Sitten 1-2 niin, että palkattiin hypyn 2 taakse. Nova katsoi, kun lelu vietiin sen seläntaakse ja lähti kuitenkin hienosti siitä pois päin hypylle 1. Hyvin meni ja oma-aloitteisesti juoksi vielä putken.
Takaakierto otettiin 2-3 alkuun yliohjasin ja meni putkeen. Kun pidin linjan kohti takaakiertoa eli juoksin itsekin vähän viistoon niin tuli hyvin kiertoon. Mutta kun takaakierrot on vielä opettamatta kiersi hypyn. Yhdessä avuksi käsky tai sana ja sanoin "Nova" juuri ennen kuin piti tulla hypyn yli ja toimi. Täytyy kohta opettaa noita takaakiertojakin.
7 putki ja hypyt 8-9 seuraavaksi. Putkeen lähti hyvin. Hypyllä 8 tosi nätti käännös (tak-tak, oikea) palkkasin sen. Seuraavassa sitten jatkettiin putki-hyppy 8, valssi ja hypylle 9 taas sik-sik käännös. Kääntyi molemmat tosi hienosti!

9-11 niin, että lähetin sik-sik käännökseen (vasen). Ekassa tuli putken 10 ohi, kun en kunnolla törkännyt. Juoksin ehkä metrin päästä, käsky myöhässä? Seuraavassa putki tuli mukaan ja irtosi hyvin avustajalle joka oli lelun kanssa hypyn 11 takana, joka otettiin irtoamisena. Olisin voinut sanoa siinä eteen.
13-14: hypylle 13 lähetin ehkä 3-4m päästä tak-tak käännöksellä eli oikeaan. Seisoin Novan vieressä ja alkuun katsoi vastakkaista kättä vatsanpäällä, missä myös lelu. Kun fokusoi eteen niin käskin hypylle. Pystyin siitä lähteä suoraan putkelle 14, jonka eteen tein pakkovalssin. Ekan vähän liian tiukaan että tuli suun ohi. Seuraavan tahalleen löysemmin ja onnistui hakea putkeen. 13 hyppy oli niin siisti.
14-18: pätkä tehtiin kokonaan. En ihan uskonut, että sujuisi sinne asti. Mutta päätin, että kokeillaan. Voi sitten helpottaa. Hyvä, kun vähän haastetaan. Putkesta tuli hyvin, vähän sai korjata hypylle 16 omaa linjaa. Hyppy kaari meni hienosti ja samoin pituudelle meno (pituus oli tosin mininä myös). Tässäkin eteen- käskyä voisi harjoitella. Nova irtosi hyvin palkkaajalle.

Hieno Nova! Ekaa kertaa käännöskäskyjä treeneissä, olisin voinut vielä paremmin miettiä ne tutustumisessa. Hyvä siinä, että kun rimatkin on minejä jossa korkeudessa ollaan yksittäiselläkin esteellä. Uskon myös, että focusta esteeseen on saanut treenattua käännöstreeneissäkin, koska koira lähetetään esteelle ja itse jatkaa matkaa tai ei mene aina ihan kiinni esteeseen. Hyppykorkeuksien nostoa ja sitten sitä, että voin lähteä aiemmin liikkeelle. Sitä ei pelkässä käännöstreenissä vielä niin kestä. Takaakierrot myös uusi juttu, joita tehty nyt parit hassut kerrat radalla.

Lenkkitreenit juoksarin ja käännösten parissa

TI Juoksari matolla ja käännöskäskyt

Nova, juoksukontakti matolla, video
eri paikka ja kerran treeneihin tauko, ohikulkevan koiran takia. Hienosti molemmat junnut odotti vaikka räyhäävä iso sakemanni meni ohi.
Näissä treeneissä meni aika pohjanoteeraus. Heitin monesti lelun vinoon tai niin, että munkin heiton takia tuli "kontaktin" yli. Ehkäpä näissä oli myös enemmän vauhtia matolle tullessa 2-5m etäisyydeltä. Jackpotteja tuli 2-3. Sitten tuli 1-2 jalan kosketuksia loput.

Juoksukontakteista yhteenveto video treeneistä 1-4 missä vain jackpotit, halusin nähdä kaikki peräkkäin onko tietynlainen heitto tms. Tiedä sitten oliko noi vain sattumaa vielä.

Nova, käännöskäskyt, video:
Käännöskäskyt kerrattiin eri kulmista ja matkaakin jopa 4m suunnilleen. Nova teki näitä aika hyvin. Kerran tai kaksi kääntyi hypyn jälkeen ympäri, kun näki että juoksin/liikuin toiseen suuntaan. Täytyy siis pikku hiljaa siedättää siihen, että voin lähteä liikkumaan. Nova kääntyy näppärästi.

Gava, käännöskäskyt, video:
Käännöskäskyissä tehtiin 5m matkalta myös. Gava sekoitti takaakiertoon jos tultiin kohtisuoraan, useampaan kertaan tarjosi niitä. Loivemmista kulmista lisää treeniä. Gavalle myös tauko, kun tarhaporukka meni ohi. Ei täällä mistään löydy rauhallista paikkaa, vaikka paikkaa on vaihdeltu.



KE JUOKSARIT

Nova, juoksarit: 
mattotreeniä tällä kertaa nurmipohjalla. Pallokokeiluna oli perus tennispallo tai tarkemmin Kongin vinkuva. Nyt alkoi vähän ärsyttää, kun laskenut viime kerroista miten menee toistoja maton ohittamiseen tai osittain juoksemiseen. Jos teki niin, sanoin "hups" tai hain itse lelun. Tietty jackpotit on parhaista, mutta niitä on suhteessa paljon vähemmän. Osumat ja ylimenneet on olleet suht samanarvoisia. Kuitenkin pitää tulla riittävästi onnistumisia, että uskaltaa juosta täysiä. Yhdestä merkistä lähti kulma tässä treenissä. :D Nyt viime kertoihin nähden laitoin lyhyemmälle matkalle. Ehkä laukkaa ei ehdi siitä niin pidentää, en tiedä. Toki metrin sisällä oli lähtöpaikan vaihtelua. Tämä hoitamaton niitty ei ollut yhtätasainen kuin hoidettu nurtsi, joten voi olla silläkin vaikutusta.

Paikka on nyt vaihdellut, kun oon ajatellut löytää rauhallisemman paikan, mutta täytyy kai todeta että pk-seudulla paikka kuin paikka aina se yksi ohikulkija tulee keskeyttämään. Tässä mies kysyi kuvaanko ja silti piti tulla tota polkua, vaikka olisi päässyt muihinkin suuntiin (koirat sentään odottaa nätisti yllättävissäkin tilanteissa).  Video (huonosta kulmasta :/)

Toistoja 18, sisältäen yhden tauon
- jackpotteja 4 (yhdessä pomppivaa, en jackpotannut)
- takajalat 3 (yksi ihan maton reunaa, jotkut rajalle)
- vain yksi etujalka x 3
- juoksee nurtsin kautta 4 (kaikki ok laukkaa)
- ei osumaa 9 (videolla näissä laskuvirhe 3 jälkeen, kahdessa yksi etujalka)

Jackpotit on yllättävän helppo nähdä livenä, nekin näkee mitkä on tosi huonoja. Joistain on epävarma, jotka on sitten noita yhden tassun tai rajalle. Vaatii kyllä vielä toistoja ja itseltä treeniä nähdä mitä etäisyyttä käyttää ja miten heittää lelua tms.. Nyt on takana 5kpl mattotreenejä, joka tuntuu paljolta on mutta tietty aika vähän jos vertaa esim laatikkokontaktiin missä tulee myös tehtyä useita treenejä.

PE juoksari sisällä namiautomaatilla, video
Perjantaina samaan aiheeseen liittyen jatkettiin uudella namiautomaatilla. Johon yksinään oli yksi treeni yhdistettynä sohvalta sinne meno. Nova muisti hyvin asian ja odotti äänen tai kehun kuultua myös namia jos se ei ihan heti sinne tullut. Keksin, että terassin laatikon puinen painava kansi on tosi hyvä treeniin. Päällystin sen matoilla. Pidin varmuudeksi siitä kiinni, muttei liikkunut ollenkaan. Nova meni kaikki namiautomaatin etäisyydet ravaten ja koski aina oikeaan paikkaan. Ihan ekoissa toistoissa vähän epäröi kävellä kaltevalle laudalle. Vähän ekoissa toistoissa lauta myös keikkui, kunnes laitoin käsinojalle. Siitä ei välittänyt. Itse reagoin välillä liiankin aikaisin namiautomaatilla, mutta koski ne hyvin joten ei haitannut. Jatketaan näitäkin treenejä, kun jaksaa viritellä sisälle. Videon jälkimmäisellä sijoittelutavalla. Idea lähti tästä videosta.


Tällä viikolla, joka oli Novan "talvilomaa" koska Ruuti oli Rukalla on ahkerasti muokattu junamatkoilla videoita ja kotona. :D Videot editoitu kännykästä, jossa videon näkee noin 5cm koossa. :D

13.3.2017

Metsäkuvaukset ja "Trkman agitreeniä"

Lauantaina agilityseuralainen tuli pentunsa kanssa kuvattavaksi ja sen tuttu. Tiiti parson 10vk oli söpö malli ja Pablo labbis oli vähän vauhdikkaampi tapaus. Molemmat niin pieniä, ettei ne erityisesti osannut istumista tai varsinkaan paikallaan odottamista.
- kuvat




MA AGILITY: Juoksari ja käännöskäskyt

Otin lenkille agilityhärpäkkeitä mukaan ja pistin leirin pystyyn vähän rauhallisemmalle hiekkatie pätkälle. Kännykkä puuhun kolmijalallaan. :D Treeni ei onneksi keskeytynyt ohikulkijoiden takia, juuri ennen aloitusta tuli yksi ja muuten jälkeenpäin.

Nova aloitti juoksaritreenillä. Nyt olin ottanut merkit alkuun ja loppuun, tai tarkoitus oli laittaa myös kontaktin päättymiskohtaan, mutta omat laskut meni pieleen. Vähän tuntui että väistä ekoilla kerroilla merkkejä tai sitten heitto oli vino. Vähän ihmetteli alkuun niitä ja kävi kaatamassakin yhden. Hiekkatiellä oli vähän hurjannäköistä Novan syöksyminen lelun perään, oli ihan loivaa alamäkeä, mielummin tasaisella maalla ehkäpä.. Sottaista hommaa oli, kun hiekat tarttui omiinkin käsiin.

3. treeni juoksaria matolla, video
11 toistoa:
- 3 palkkasin jackpottina, hidastuksesta yksi musta tosi hyvä, kahdessa koski vain etutassut mutta laukka näytti hyvältä
- 2 x vain yksi etutassu
- 1 x kaksi etutassua
- 1 molemmat jalat reunaan mutta pomppiva laukka
- 2 "mokaa" heitin vinon heiton ja yhdessä Nova kiersi koko maton
- 2 x ei osumaa
Kärjistettynä 7 osui, 4 ei.



Novan käännöstreeni mini hypyllä, video:
Tehtiin hiekkatien etäisyyksillä noin 1,5-4m matkalta lähetystä käännökseen. Huomasin videolta, että odotan aina siihen asti, että Nova hyppää kunnes itse lähdin liikkeelle. Täytyy alkaa opettaa sitäkin, että lähden vähän aiemminkin. Ja viime viikonloppuna katsoessa kaksi Trkmanin dvd:tä käännösdvd:ltä kiinnitin nyt uuteen asiaan huomiota ja se mainitsikin sen, että käyttää noissa vastakkaista kättä. Tiukasta kulmasta näytti aika samalta kuin noi Gavan jarruvalssitkin. Se on looginen myös ohjaajalle, koska kroppakääntyy sopivasti ja näyttää ohjauksena erilaiselta kuin lyhyt vs pitkä saman käden huitaisu tms.

Nova yhdestä kulmasta sekoitti käännöstä, samassa kohtaa kuin Gavakin. Mutta mun rintamasuunta oli ehkä myös ristiriitainen tai alla oli ekat toisen puolen käännökset. Alla videolla Novan käännöstreeni. Tän päivän treenit oli hyvä videoida, kun en olisi muistanut tarkemmin niistä selitettävää.




Gava teki käännöskäskyjä myös samalla tapaa, video. Oikeastaan Novan treenien välissä. Gavaa vähän inhotti märkä hiekka. Toisaalta hyvä kun meni hillitysti uutta asiaa ja kun ei ole paras mahdollinen ympäristö.

Gavan kanssa saatiin vähän enemmän matkaa. Toisaalta tuli myös enemmän sellaisia, missä kyseenalaisti suunnan. Mun kropan suunnalla ja kulmalla oli väliä. Sellainen missä hyppäsi lähemmäs käännöksen suuntaan oli vaikeampia. Toistoja tuli enemmän kuin Novalle, toki testasin myös hypyn eri kulmia ja mietin mistä kohdin tekee. Gavan mielestä vähän liikaakin, kun se kerran lähti pallon kanssa muualle. Jätettiin vielä parhaaseen. Näin kun opiskellaan uutta asiaa, kun kaikki kerrat ei suju ja lyhyillä matkoilla niin se on rauhallinen opetettava. Motivaatio on ihan eri treenihallissa, mutta täytyy muistaa pitää nämäkin treenit riittävän lyhyinä.


Tuo videon hyppy on Kärkkäiseltä, vähän yli metrin leveä ja reunatolpat olisi kaksi kertaa tuon korkuiset, jos olisi molemmat osat paikallaan. Noin mini korkeudella menee vielä ton korkuiseksi kasattuna. Ihan tukeva ja näppärä mekanismi kantolaukussaan. Tollein kasattuna menee 5 osaan, 7 osaa laskien koko paketin.

Tilasin kokeilumielessä Zooplussasta Trixie memory trainer namiautomaatin (ale 49e), missä oli "kaukosäädin". On tarkoitettu siihen, että koira painaisi tassulla. Kaksi ääntä "kaukosäätimeen". Kaataa säiliöstä palkan, reiän suuruuteen voi vaikuttaa mutta noin 1-3 namia tuli ja kerran jäi tulematta. Pienemmästä reiästä testailin jo etukäteen että liian usein jäi tulematta. Tietty namin koollakin voisi olla merkitystä. Nyt puolikin Naturalmenun tyyliset namit.
Aloitettiin Novan kanssa tämän harjoittelu sillä, että oli sohvalla, painoin kaukosäätimestä ja sanoin jes. Näytin käsimerkillä että saa hakea namin. Ei ilman osoittamista tajunnut juosta sinne. Ja halusi saada myös namin heti. Kun nami jäi tulematta ja painoin heti uudestaan namin niin ehti melkein lähteä. Olisi hyvä siis, jos uskoisi palkan tulevan ja odottaisi vaikka hetken, siinä tilanteessa jos jää tulematta ja joudun painamaan uudestaan. Pieni viive myös namin tuloon oli, että noin lyhyellä matkalla ehti nami tulla juuri eli olkkarimatkoilla nami ehtii aika naftisti esille. Laitetta voi kuitenkin käyttää esim 10m matkalla ja kai ylikin. Toimii pattereilla. Video.



Kaikkea tullut taas shoppailtua harrastuksen eteen. :D Nyt täytyy treenatakin sen edestä.

11.3.2017

Sininen ruutu ja lepakkotreenit jatkuu

PE TOKO
Perjantai iltana tokovuorolle ATD:n hallille. Vähän vähemmän koiria paikalla ja saatiin 2h käytettäväksi. Minä joka ajattelin tehdä nopeat treenit niin lähdin 1h 40min jälkeen. :D no odoteltiin myös, hain vaihdellen koiria autosta jne. Nova ja Gava siis matkassa. Mietin koko päivän jaksanko lähteä, mutta kannatti koska oli kivaa tokoilla, nähdä ihmisiä ja se piristi vaikka väsytti.

Novan kanssa
- paikka makuu: rivin reunassa. Odottelussa meinasi mennä aina maahan sekä muiden käskystä että ilman. Eli lähinnä tarjosi x ajan kuluttua. Makuussa palkkasin sen kolmesti. Aina jos herpaantui katsomaan muualle niin heti hyvä hetki sen jälkeen. 2. Palkkauksen jälkeen nuuskaisi maata mutta lopetti nopeasti. Oli aika pitkä aika. Avuilla sivulle.
- seuraus: toisen esimerkistä tajusin hyödyntää seinän peiliä. Novan seuruussa myös hieno edistyminen! Oli niin hienoa! Täydellinen kohta, hieno kontakti ja se asenne! Kun toistoja ehti tulla niin huomasi jonkun hajun maassa, mistä huomautin. Siitä kohdasta seurasi väljemmin, kun kohta jäi vaivaamaan. Tehtiin vasempaan käännös, hieno! Ja oikeaan täyskäännös sujui myös. Häiriötä näissä oli koirista jotka teki myös seuruuta tms. Uskalsin pitää Novaa vapaana. Pääosin namit seuruu palkkana. Mutta välillä vapauttamisen jälkeen leikittiin.
- tauko Novalle
- ruutu: vietiin lelu ruutuun. Juoksi metrin sivusta täysiä ruutuun ja bongasi lelun. Toinen lelulle ehkä 10-15m matkalta. Sitten kävin näyttämässä, jäin vähän lähemmäs. Nova syöksyi ruutuun ja sai lelun. Upea! Niin siisti ferrari Nova!
- kaukot: tehtiin vaan maasta istumaan nousemista. Seisoin ihan edessä, nami kädessä tein käsimerkin. Käsimerkki tosin kuin kisoissa eli ei nenässä kiinni. Lähes kaikki hyviä. Kerran koitin alussa lelulla ja oli huono. Pysyi kaikissa takajalat paikallaan. Keskityin vain vauhtiin ja tekniikkaan.
Novan sosiaaliset kehut tulee aika itsestään. Namin jälkeen tuli vähän peruutettua tai kävelyä ympyrää samalla Novaa kehuen. Sai myös hypätä kohden jos halusi tai rapautuksia. Tykkää tosi paljon kehuista.

Gavan kanssa
- merkki: ensin lelu noin 20-30cm merkin takana. Hetsasin sinne. Merkki oli kohti ruutua mutta toisessa lyhyen sivun laidassa. Lelun kanssa hyviä. Kosketusalustalla lyhyeltä matkaa meni siihen hyvin. Mutta silti välillä vähän ohi ja sitten korjaa alustalle. Tehtiin 2m matkasta ja kauempaa. Hetsasin kaikissa, pidin pannasta tai päästin luvalla hetsattua. Hmm mites tästä etenisi.. haluisin hienon pyörähdyksen alustalle. Alusta ollut kahdesti nyt pieni kaakeli, vähän isompi alusta?
- eteenmeno: alustalle joka oltiin viety x aikaa sitten (ennen merkkiä). Virittelin kävelemällä kohti. Juoksi suoraan ehkä 5m kunnes lähti kaartamaan kohti kassia. Menin palkkaamaan alustalle, kun oli kokeilu ja totteli. Seuraavalla hyvin alustalle. Sitten otin alustan pois ja hieno eteenmeno!
Sama toisessa päädyssä kenttää. Vein alustan salaa seinän lähelle. Tehtiin vajaalta matkalta lähetys pelkästä virittelystä. Ehti vielä juosta suoraan. Sitten odoteltua noin 14m matka seinästä seinään. Tai sisältäen noin metrin virittely kävelyn. Oli hyvä! Sitten ilman alustaa ja tosi hieno!
Mentiin ruudun lähetyspaikan kohdille tekemään eteenmeno ja sehän sujui hyvin kun G muisti ekan toiston paikan.
- ruutu: itse ruutua koitin lähetyksestä, muttei ollut bongannut sitä tai jäi kiinni eteenmenoon kun korjasi vain paikkaa sillä linjalla. Mentiin ehkä 15m matkalle ja yhä meinasi lähteä eteenmenon paikkaan. Tein lähetykset niin että olin vastapäätä noin 7m päässä. Noin jatkossa kun ei ole siihen vielä oppinut. Ruudussa alusta ja korjasi hyvin paikan siihen. Tehtiin parit toistot kunnes hyvä asenne.
Ruutu oli vaalean sininen, sinisellä nauhalla. Metri seinästä ja valkoista putkea vähän taustalla. 20m matkasta mitä ei tajunnut A-este oli siellä, mutta lähinnä eteenmeno paikka kiinnosti. Lähempää oli hyppykin sivussa muttei se häirinnyt.
- Kaukot: kertailtiin ensin ihan metrin kahden matkalta. Seiso-istu vaihtoa niin että jätin seisomaan. Se on paljon vaikeampaa kuin i-s-i sarjana. Osassa liikkui, osa hyviä. Hyvistä nami, vapautus ja sai vähän hyppiä. Sitten seiso-maahan. Ekat huonot kunnes muisti.
(Tauko)
- kierto-ohjattu: liikkurin kanssa ja G oli katsonut eka toisen koiran treenin. Hyvin lähti kierroon heti ekalla ja palkkasin. Sitten tein seisomaan stopilla, koska ainut mitä on treenattu (treeniin maahan ja istu..). Pysäytyksestä meinasi juosta taas merkille. Eka kerta noin kierrosta heti perään kapula. Pysäytin ja sain korjattua. Sitten pelkkä stopista nouto + hyppy sujui. Liike alusta ja nyt jäi kiinni kapulaan mistä sai palkkaa viimeksi. Juoksi sille. Seuraavassa kuunteli. Tein lennosta oikean kapulan + hypyn ja toimi.

Treenaa Gava
- merkki
- stopit istu ja maahan
- kuuntelua.. sama mikä jäävissä niin että jää kiinni palkattuun toistoon.
- kaukot: s-i, s-m
- ruutu seinässä


LA AGILITY OMATOIMIVUOROLLA
Sporttikoirahallilla treenattiin lauantaina, kolmen ohjaajan voimin. Nova ja Gava oli matkassa. Kiitos ast:laisille seurasta ja toiselle Tiialle kuvauksesta! 

Gavan kanssa tehtiin näitä (alla video)
- jarruvalssi: samantyyppinen kohta kuin lepakkotreeneissä. Toisesta suunnasta ok, kerran kun lähdin aiemmin liikkeelle enkä ottanut niin tiukasti meni viereisenkin hypyn. 
- niisto: kahdella hypyllä ja sitten putki + 2 hyppyä. Kun tuli enemmän vauhtia, mun oma ajoitus vähän vaihteli. Alkuun unohdin myös tehdä silti huolella niiston, enkä vain merkannut ja lähtenyt alta. Katse laskeutumiseen ja tuin silti liikkuen alta hyppäämistä. Huomasi kouluttaessa eron siinä ja toki nyt Gavankin kanssa. Hyvä esimerkki jos niiston tekee väärin niin koiran saa vaikka kieltämään. 
- jenkkikäännös: vasemmalle hyvä. Sitten takaaleikkauksella putkeen. Oikealle jenkissä osassa hirveä lenkki, kerran karkasi putkeen (myöhässä ohjaus tai epäselvä?). Alussa unohdin katsoa koiraan sen tullessa mua kohti, miten muuten opin näkemään kokoamisen? Osalla kerroista osasin jo tehdä oikea aikaisen ohjauksen, oikeaan suuntaan ja käyttää päätä oikein. Täytyy vielä uudestaan katsella videota ja ohjausta mikä toimi ja millä ajoituksella. Väliin tehtiin muutakin ohjausta, että kuuntelee. 


Kepit: tehtiin kepit hypyltä vähän liian vaikeasta kulmasta. Meinasi lähteä pujottelemaan keppejä ihan väärään suuntaan. Sitten taas jäi 2 väli käymättä. Keskeytin huonot. Yksittäisenä ja sanoin heti "jes" jos sujui. Sitten myös suorasta putkesta, mikä näkyi videollakin. Alkoi tuntua, että Gava vähän hoksasi 2 väliä! Trkmanin videolla kivasti opetettiin koiralle suorastaputkesta kepeille hakemista, ainakin 3-4 eri sijantia mihin putkea laittaa ja kulmaa. Ja oli helpoin sijainti ja kuinka vaikeuttaa vaihtamalla putken sijaintia. Nämä oli tänäänkin ajatuksena, ja vaikeutin kerran metrillä. Putkesta kepeille 6m. Tähän asti Gavan kanssa on lähinnä haettu kokemusta helpoista kulmista ja vielä kesä/syksy tavoitteena oli ettei sekoa rytmissä ja kestäisi vähän mun liikettä. Nyt se alkaa sujua niin täytyy alkaa edistää viimestään kentällä itse kulmia ja eri ohjauksia.

Nova teki kaksi settiä:
- niisto minihypyllä ja ihan yksittäisenä asiana. Palkkasin ensin riman yli. Sitten niin, että vedin lelulla riman yli ja palkkasin laskeutumiskohtaan tai kun oli kääntynyt tiukasti. Osassa ei työstänyt hyvin käännöstä, yhdessä yriti hypätä leluun (myöhässä), jossakin kielsi tai yritti tulla hypyn ohi leluun. Mutta saatiin pari tosi hienotkin! Nämä on hyvää jumppaa kehon hallintaankin, siinä on Novalla vielä treenattavaa muidenkin temppujen muodossa. 
- hyppy + suoranputken pimeä kulma: samanlainen kulma kun torstain treeneissä. Ekassa juoksi putken ympäri. Sitten haki putken ja painon välistä oikeaa kohtaa. Kun sitten kerran hoksasi sujui. Ensin niin, että olin sisäreunalla ja vaihtelin kohtaa, edellä tai lähdettiin samaa aikaa hypylle. Hienosti lähti sujumaan! Takaaleikkauksellakin sujui. Sama takaaleikkauksella toiseen suuntaan ja sujui! 
- Tehtiin myös käännös hypyllä, hyppy ja suoraputki. Käännös lähetyksestä oli hyvä! Taukoa tullut käännöskäskyistä ja taas vähän epäröin mikä oli kumpikin käsky. Mutta varmaan tulee olemaan jatkossa ihan sama, ohjaus kertoo viime tilanteessa. vasen-oikea->Sik-sak -> Sik- Tak. Nova teki ihanan itsenäisesti hyppyjä ja alkaa jo niitä hakemaan! 


10.3.2017

Vaavikuvia ja Novan agilitya

Sunnuntaina kävin kuvailemassa ja palluttelemassa kaverille syntyneitä 4 päivän ikäisiä aussiepentuja (Red'n Ready). Niin ihania ja täydellisen värisiä kuvatakin! Tuli harjoiteltua taas sisällä kuvaamista ja lakanan ryppyjä saikin sitten photarilla korjailla. :D
- kuvat





FYSSARI
Tiistaina Gavalla oli fyssari pidemmän 2kk välin jälkeen. Samaa pientä jumia kuin aiemmin. Ainakin näin talven treenimäärillä pärjäsi tollakin välillä. Lantionseudulla kireyttä.
Su, ma ja ke ei tehty mitään. :D 

AGILITY
Torstaina Nova pääsi agiliitelemään omatoimisesti. :) 
Hyppy ja putken pimeä kulma: alkuun ei hahmottanut 2.putken suuta. Hypyn kyllä hyvin vaikka olin vähän sivussa siitä. Putken suulla kääntyi heti kun mäkin, joten ekan onnistumisen jälkeen harjoiteltiin, että jatkoin liikkumista. Tein persjätön lyhyen putken jälkeen ja palkkasin kerran siihen tulon leluun. Sitten putken 2 päätyyn erikseen ja sujui hyvin. Sama 1-3 pätkänä ja meni hienosti! 


5-6 hypyt irtoamisena, vietiin lelu hyppyjen taakse. Ekalla lähdettiin rinnakkain ja N ehti tokan hypyn ohi lelulle. Sitten kutsuin hypyn takaa ja nyt sujui. 

7 putkeen treenattiin takaaleikkausta, alkuun Nova ei hahmottanut putkea ja pyörähti vain mua kohti käännöksessä. 1-2m päästä tajusi putken ja lähti sinne. Sitten hoksasi äkkiä lähteä ohjauksesta putkeen. Otin hypyn väärään suuntaan ja takaaleikkausputkeen, sujui. 

9-10: 10 hypylle pyöritys lähimmän siivekkeen ympäri. Ekassa lähdin vähän liian aikaisin ja kielsi. Heti hyppy uusiksi ja kehuin. Sitten uudestaan ja palkkasin heti 10 hypyn käännöksestä. Saatiin se sujumaan niinkin hyvin että pääsin lähtemään edeltä. 

9-12: ekassa hypyllä 11 en ohjannut ja tuli ohi. Toisella korjasin itse ja saatiin putkeenkin asti. Linja oli tässä vähän sellainen että tuli pientä työntöä tai päällejuoksua putkeen. 

13 hypylle tehtiin vähän niiston alkeita. Ei ihan nätiksi käännökseksi voi kutsua mutta kyllä se kääntyi. Ehkä namilla alkuun, nyt oli lelu. Ja tiukempi kulma? 

Riittävästi noin 10min treeniä Novalle ja se oli ihan läkähtynyt. Juoksi alkuun lelun kanssa kenttää ympäri. :D Rimat oli 30cm tai allekin, keskityttiin rataan vain. Hyviä kohtia Novalle ja noiden putken suiden kanssa jatketaan.

Mukava oli kuulla kehuja ratapohjasta ja treeneistä. Oma hommansa suunnitella aina nollasta treenirata ja vielä, että saisi siitä kivan monenlaiselle koirakolle. Alkuun radat on olleet ehkä liian pyöritystä ja kokoajan oma silmä vähän kehittyy. Ja toisaalta miettii niitä myös oman koiran kantilta. Oman koiran kanssa on helpompi miettiä tavoitteita, että mitä asioita treenata yms kehittää mutta radan suunnittelussa vaikea miettiä, mitä muut tarvitsee ellei viime treenissä jäänyt joku selkeä kohta/ohjaus. Kesätreeneissä on helpompi kouluttaa myös, kun itse on treenannut jo samaa rataa ja nähnyt kuinka se toimii erilaisilla koirilla.
Novan viime ohjatuista treeneistä tuli noi suorat putket, niitä tulee harvemmin käytettyä kuin mutkaputkia. Ja usein putki syöttää jo valmiiksi suuntaan mihin mennäänkin, esim mutkaputket kääntää koiran aika "ilmaiseksi". 2-3 välin putken suun ohitus ei kaikilla sujunut heti ekalla. Kepit vaikeat noin koska koira tulee vauhdilla. 13-14 kääntö oli vähän ikävä ja aika tiukka, mutta kyllä tollaisiakin on joskus. Isolla koiralla pidemmän kautta parempi, mutta kaikki paitsi yksi kääntyi lyhemmän kauttakin. Tosin osa vähän töksähdellen. 

5.3.2017

OMD-areenalla Lepakkokurssi 2/3 kerta

Lauantaina oli 2/3 kerta Kelpokoiran järkkäämää Lepakkokurssia. Kouluttajana siis Kati Immonen ja koulutus oli Liedossa OMD- Areenalla. Lähes 4h tehotreenit oli taas luvassa neljän koiran kesken. :) Siihen kun laskee päälle myös, että videoista saa kommentteja "omatoimitreeni" ajalta.
- 1 kerta 4.2

Pohdittiin minkälainen on idoli agilityssa, mikä ominaisuudet siinä. Mitkä on itsessä hyvää ja huonoa. Mietittiin myös, että esim hyllyn tehneistä ei mietitä olipa huono ohjaaja vaan lähinnä kiinnitetään huomiota koiran kohteluun. Ja päällimmäisenä kisoista jää mieleen ne hienoimmat ja siisteimmät suoritukset. Jokainen tietää myös, miten omakin rata on vaikea muistaa sen jälkeen. Ja että edistystä voi olla, jos katsoo itseään pidemmällä aikavälillä.

Käytiin läpi kaksi treenirataa, joissa oli yhteensä neljä eri harjoitusta. Lisäksi Gavan kanssa katsottiin jenkki ja kerrattiin mulle itselle minkälaisessa asennossa itse pitää olla. Käsi suoraan alas, kuin tömäyttäisi käden seinään. Kun koira lähestyy pidetään katse siinä, mutta kun koira tulee kohdalle katse pysyy ohjaajan puolella estettä, tietty silmillä saa seurata tai vähän kääntää päätä. Jenkkiä harvemmin kisaradoilla käytetään, mutta ideana onkin oppia katsomaan koiran kokoamista ja saada se reagoimaan ohjaukseen.

Itse radoissa oli osa mulle vaikeata, mutta myös Gavalle muistuteltavia kohtia. Päällejuoksua täytyy harjoitella myös kohdassa missä itsellä on kiire, kuten tuossa pakkovalssiin, sitä on tehty enemmän niin, että oon jäänyt lähemmäs koiraa. Gavalla myös taas kuin viimeksi oli ihan hirveä rallivauhti tuolla. Pohja tai joku muu. Oli myös huolimattomampi rimojen kanssa ja toki, itsekin jouduin vedättämään sitä tai vilkaisin seuraavaa estettä. Ihan kamalaa rima pudottelua. Kevyet oli muovirimatkin, muttei saa tiputtaa kiireen takia.

Peilikuva- rata, video: tämä tehtiin kahteen suuntaan. Olin harjoitellut paremmin suunnan millä aloitettiin. Vaikea sanoa, kumpi oli suuntana helpompi, koska toisen suunnan pohjana oli jo treenattu rata. Itselle "nurkan" ohjaukset tuntui vierailta, missä koira jäi selän taakse (7 hyppy). Tämän radan tyylinen päällejuoksu kohta (5.hyppy) treeniin. Alun 2. hyppy myös hyvä treeni.

Ratapätkä vauhtia ja käännöksiä, video: Tässä 3 hypyn käännös oli hankala. Tein siihen jarruvalssin, mihin ei ekalla tullut. Sitten omalla linjalla ohjasin takaakiertoon, kun muisti ottaa haltuun meni hyvin. Taas tarkkana, kun koira piti saada hyppyjen välistä.


Vaihtuva 4. este, video: Tämä treeni oli tosi hyvä! Tämän tyylisiä tehtiin Trkmanin Extreme Foundation videolla myös. Ohjaaja keksii 1-3 esteen jatkoksi aina erilaisen jatkon. Tässä tulee koetukselle ohjausten selkeys ja jos koiralla on mielikuva jo jostakin suunnasta. Sai myös itse miettiä tutustuessa, kuinka erotella ne koiralle ja mitä ohjauksia valita. Näitä tehdään lisääkin!
Niistossa Gava alkoi tulla vähän läpiohjauksen eikä aina koonnut. Siinä meillä on työstettävää! Itselle oli vaikeita taas rytmityksen kantilta, kun pääsin niin myöhään niistosta pois, jotta kääntyi jotenkin niin oli vaikea tehdä kääntävä ohjaus heti seuraavalle hypylle. Tähän täytyy testata myös se, että olisin ollut lähempänä 3 hyppyä kutsumassa, minkä jotkut teki..


Läksyiksi Gavalle 
- jahtaamiseen: lelu tippuu kesken vauhdin ja pitää ottaa se vaikka jatkan juoksemista
- niistossa kokoaminen, vaihtelee palkkaa riman yli yms
- jenkki
- jarruvalssiin vauhtia ja ansaeste vieressä (molemmissa radoissa tällaiset kohdat)
- jatketaan samoja juttuja kuin viimeksi, niitä saa aika ajoin muistutella. Lisäksi voi ottaa rataakin, kunhan katsoo ensin vaikeat kohdat mitkä muistuttaa ensin yksittäisenä.

4.3.2017

Juoksaria ja matkalaukku pakattu

Perjantai iltapäivällä räntäsateessa Novan kanssa tehtiin toiset juoksukontaktitreenit matolla. Toistoja tulikin enemmän kuin viimeksi, täytyy alkaa laskemaan niitä ja vielä katsoa uudestaan dvd:tä että saisi jossain vaiheessa tehtyä aina yhteenvedon monta osumaa ja minkälaista tuli. Joillakin dvd:illä on kirjainlyhentein laitettu aina mikä toisto oli mikä, joista muistan vain jp= jackpot. Tänään itsekin yritin vähän paremmin palkata jos näytti hyvältä. Erotin aika hyvin takajalkojen kohdan mihin ne koski. Täytyy vain katsoa ja tarkistaa dvd:ltä, että mikä kohta oli paras ja pyritäänkö että laukan kaikki tassut osuu kontaktiin tms.

Nyt juoksin itsekin osassa mukana. Sitten kokeilin valmiiksi heitetylle pallolle, meinasi varastaa ja toi sitten pariin epävarmuutta saiko mennä vai ei. Sekin toimi ihan hyvin. Täytyy muistaa myös alkuun täytyi opetella katsomaan koiran laukkaa, saada se juoksemaan kovaa välittämättä ohjaajasta. Ekoissa treeneissä ei olisi ollut niin tarkkaa mihin koskee, mutta hyvä sitä on opetella jo katsomaan. Jos en muistanut vapauttaa "Nova" sanalla tai muulla selkeällä. Sanoin osassa "go go go" ja niissä epäröi myös saako tulla. Pitää jossain vaiheessa miettiä mikä olisi kiva käsky..



Lauantaina testasin luonnonvalolla ja salamalla sisäkuvia. Taustaa lakanasta ja sängynpeitosta, sitä sai kuitenkin editoida koska oli ryppyjä tai ei peittänyt koko aluetta. Ihan kivoja silti, kun en tykkää sisäkuvista tai osaa niitä yleensä ottaa. Meillä aika ahtaita kohtia, joten nytkin kun halusin terassin ovelta valoa siirtelemättä huonekaluja niin tausta ja koira tuli lähelle ja itse olin seinässä. Näissä sain nyt asennettua koulutukseen kuuluvan Photoshopin ja tuli sitäkin käytettyä, paljon on muuttunut ehkä 10 vuodessa. :D
- kuvat


 
Käytiin tänään myös OMD- areenalla Lepakkotreeneissä, niistä oma postaus..