Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

6.8.2017

Taipparit hyväksytysti!

Lauantaina matkattiin äitini Riitan kanssa taipumuskokeeseen Riihimäen lähelle Hattulaan. Äiti ohjasi Novan kokeessa, onhan se ohjannut sitä ne kaksi treenikertaa kasvattajilla ja sitten kimppatreenejä muiden pk-seudun Siipiveikkolaisten kanssa. Oon ehkä puoleen treeneistä päässyt mukaan katsomaan ja kokeessakin pääsi seuraamaan läheltä. 
Novalle olin pyytänyt iltapäivän ryhmää, ettei tarvitsi lähteä ihan kukon laulun aikaan. Nova oli numeroltaan kokeen viimeisenä, joka ei taas välttämättä ole helpoin kun hajuja on paljon ja en tiedä käytetäänkö osaa riistoista useamman kerran. Kasvattajat silloin neuvoivat, että kannattaisi olla ekassa ryhmässä tai ekana päivänä. No treenattu on vähän huonommillakin riistoilla ja onneksi lokkiakin päässyt kokeilemaan vedestä haettavana.

Koe oli vähän myöhässä, koska enemmän koiria oli päässyt jäljelle. Ilmoittautumassa piti olla 11:30, meidän osuus alkoi klo 14 ja koe päättyi klo 18 aikoihin. Koirat tekivät siis vesityön ja hakuruudun, aina pääsi seuraavaan jos osa-alue meni läpi. Ekassa ryhmässä oli taipuneita 6/8 ja meidän ryhmässä lopulta 4/8. Nova oli kokeen ainut tolleri, oli labbista, kultsua, kiharaa ja sileäkarvaista. 
Laitan alle lainausmerkkeihin tuomarin kommentit.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen testattiin ensin. Ensin tarkistettiin sirunumerot mikrosirun lukijalla. Novasta oli ihan kiva ihminen, mutta nätisti oli paikallaan. Sitten metrin välein rinkiin ja tuomarit kävi koirat läpi, lähinnä rapsutuksin. Kukaan ei ollut vihainen tai rähjännyt naapureille. Kokeessa oli nainen harjoitusarvostelijana, joka saneli kommentit ja toki tuomari Risto Heikkonen oikaisi jos tarve. 
"Suhtautuu ystävällisesti muihin koiriin ja avoin vieraille ihmisille."

Vesityö ja hakuruutu oli 8min kävelymatkan päässä ja ensimmäiset koirakot sai sinne lähteä. Numerojärjestyksessä siellä käytiin. Nova pääsi autoon odottamaan. Neljään koiraan meni noin tunti, alkupään koirat pääsi molemmat läpi ja hakivat vähän eri tahdeilla variksia ruudusta. Kukaan ei reagoinut ampumiseen, joka tapahtui molemmissa 5-10m päässä. Ampumisen jälkeen vingutettiin vaak vaak - äänen tekevää kaulanauhaa ja lintu lensi. 

2. Vesityö: ensin lokki läheltä noin 5m päästä. Heitettiin koiran vierestä. Sitten ampuminen, veneestä n. 15-30m päästä vingutettiin "vaak vaak" ja heitettiin lokki. Koira oli molemmissa noudoissa valmiina taippariotteessa eli remmi kaulanympärillä niin, että kun päästää toisesta päädystä irti se tippuu kaulalta. Tuomari selitti vesityön alussa miten homma menee. Ja kun ohjaaja sanoi valmis tai kyllä sitten vasta tuli noudot. Koiraa sai kutsua tai käyttää pilliä (tupla vihellys) kun lintu oli suussa. Nova haki molemmat hyvin. Vähän se mietti rantaan tullessa jos voisi mennä linnun kanssa vaan äitin ohi. :D Linnun sai poimia myös rantavedestä. Koira kytkettiin heti sen jälkeen, Nova meni aika nelivedolla korkeilla kierroksilla seuraavaan tehtävään.
Uimahalu: "Syöksyy veteen ja ui määrätietoisesti riistalle"

3. Hakuruutu: Viisi lintua oltiin viety jo valmiiksi ruutuun noin 50x50m kokoiselle alueelle. Takareunalla koiraa ei nähnyt. Tuomari antoi useammiten merkin jos koiraa sai kutsua, sen tuodessa riistaa. Toki jos itse näki että oli tuomassa. Ihan alussa kerrottiin taas mitkä on rajat ohjaamiseen yms. Ekaksi ammuttiin, "vaak vaak" ja varis heitettiin toiseen laitaan. Nova haki ensin tippuneen linnun. Hyvin nappasi sen suuhun. Kaikki luovutukset se toi linnun aika hätäisesti, tiputti maahan tai juoksi 1-2m päähän ja tiputti sinne. Äiti kävi aina poimimassa linnun sieltä. Sitten seuraavaksi läheteltiin tyhjään, kolmeen eri suuntaan. Nova pysyi hyvin alueella. Tasaisin väliajoin jokaisella lähetyksellä tuli aina varis. Kahdessa palautuksessa Nova seisahtui ja vilkuili taakseen, taisi saada hajun toisesta linnusta. Totteli kutsusta tulla. Äiti lähetti aina seuraavan samaan paikkaan. Nova liikkui alueella vauhdikkaasti. Nova oli miettinyt kauempana olevia lintuja hetken ennen tuomista. Nova haki ehkä 5 varista, niin muidenkin piti. Joskus kokeneet tuomarit taas saattaa sallia vähemmänkin jos työnkentely vakuuttaa aiemmin. Harjoitustuomari varmaan halusi tehdä kaikille saman määrän. 

Molemmat osiot läpi, joten odoteltiin kanijälkiä. Jäljelle pääsi 5 koiraa, joista 4 suoritti sen. 

4. Kanijälki: Novalle näytettiin "makauskohta", sitten kun itse halusi lähetettiin eteenpäin jäljelle. Nova seurasi kaarevan jäljen oikeaan paikkaan. Kasvillisuutta oli, ettei sitä nähnyt kuin alussa ja lopussa kun tuli jo kanin kanssa. Oli hieman empinyt kanin tuomista, mutta pysyi sen lähistöllä tuomiseen asti. Kanin toi suoraviivaisesti takaisin, mutta se ehti tippua maahan jalkojen viereen. 

Hakuinto: "Liikkuu kovalla vauhdilla alueella, kattaa koko alueen ja löytää riistat nopeasti".

Noutohalu:  "Noutaa lokit oma-aloitteisesti, empii hiukan variksille mutta noutaa nekin lopulta itsenäisesti. Empii jonkin aikaa kanille, mutta ottaa senkin oma-aloitteisesti. "

Riistankäsittely: "Syvä pehmeä ote lokista, variksista hyvä ja rauhallinen ote muutoin paitsi luovutuksen yhteydessä, ote on hiukan tiukka. Hyvä ote kanista. "

Palauttaminen: "Lokit ohjaajalle käteen, variksen ohjaajan jalkoihin. Kanin palauttaa ohjaajan jalkoihin." 

Reagointi laukaukseen: "rauhallinen ja tarkkaavainen" 

Itseluottamus: "erinomainen vesi- ja hakutehtävässä, samoin jäljestämistehtävässä. 

Yhteistyö: "mukavassa yheistyössä"

Yleisvaikutelma: "Vauhdikkaalla tyylillä toimiva koira, joka suorittaa tänään hyväksytysti kaikki tehtävät ja osoittaa erinomaisia noutajan taipumuksia. "

Taipumuskoe meni näin hyväksytysti läpi! Eli NOU1 plakkarissa. Samalla oikeus kilpailla nomessa tai wt:ssä. Äiti tykkäsi kilpailusta, vaikka olikin jännä ja treenit jatkuvat eli ehkä myöhemmin Novaa näkee 1-luokassa. Luovutukset vain kuntoon ensin ja vähän uuttakin opeteltavaa. 
Mukaan pöytäkirja, kunniakirja ja lahjakortti Roal Caninille. 




Seuraava tolleritapahtuma on tollereiden erikoisnäyttely Tollershow 13.8 Orimattilassa, johon Nova osallistuu. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!