Bordercollie
FI AVA FI AVA-H BH RTK1 RTK2 PPR1 PAIM1 Ravlundha Lady "Gava" sekä
novascotiannoutajat
FI JVA FI MVA HK1 BH RTK1 TK1 Siipiveikon Vahva Vainu "Nova" ja Burning Red's Dude Where is my Duck "Tofu"

2.10.2017

Tokouran korkkaus

Lauantai päivänä oli Novan ensimmäinen tokokoe. Päästiin Ojankoon kokeeseen, missä tuomarina Timo Pussinen. Yksilöliikkeet oli ensin ja sitten paikkis.

Valmistelut: Oltiin aamulla käyty lenkillä, sitten koirat odotteli autossa kuvausten ajan. Päivällä kisapaikalle, Nova mukana ilmossa ja täytin kisakirjan. Sitten käytiin autolla ja päätin vielä mennä toiselle kentälle tekemään treenin. Leikittiin aidan reunalla, siirtymä "kehään", siellä sivulletulo ja leikittiin. Sitten lelu pois ja aidan laidalle odottamaan. Taas siirtymä kehään ja myös seuruun liikeelle lähtö. Vielä kerran kaukojen nousu, kehään tulon jälkeen. Vähän hidas, mutta kelpuutin koska ei enään hinkkailla. Ennen kehää leikittiin vähän. Sitten innostin suullisin kehuin ja otin sivulle tai mini seurausta. Sitten käy siihen- makuussa odoteltiin että edellinen koira alkoi poistua kehästä. Sitten vielä innostus ja sivulle. Paikkista ennen taas meidän tuleva naapuri labbisnarttu tuli metrin päähän, Novan makoillessa ja odotellessa. Laitoin sitten maahan uudestaan ja lyhyen makuun. Nami esille ja luopuen menin palkkaamaan. Piti hyvin kontaktia vain muhun. Novan makoillessa labbiksen omistaja käski koiran sivulle, Nova makasi hyvin. Palkkasin. Sitten luvalla sivulle. Hyvä kenraalitreeni ja labbis oli 1m vs kehässä 4m. Ennen kehien alkua oli sirun tunnistus, mentiin sinnekin koira rysiksessä ja hallitusti siirtymä, josta palkka. Sitten luoksepäästävyys, mentiin osittain namin kanssa seurausta jonossa tuomarin luokse. Nami piiloon ennen tuomaria. :D Eikä oltu kehässäkään. Otin ne treeninä tehdä jonossa siirtymistä ja "odotusalueella" ohitustreeniä.

Novan koe: hieman koiraa ennen hain Novan paikalle.
Kapulan pito 10: Nova vilkaisi liikkurin höpinöissä muualle. Annoin kapulan vasemmalla kädellä. Teki hienointa pitoa ehkä mitä on osannut eikä pääkään liikkunut. Aika meni yllättävän nopeasti!

Liikkeestä maahanmeno 9: Tässä seurauksessa kontakti tippui vähäksi aikaa liikkeelle lähdön ja maahan käskemisen välissä. Heti huomaa, jos koira ei ole 100% skarppina. Videolta sitä ei niin näe. Kontakti palasi onneksi ennen käskemistä. Vähän avuilla ehkä, katsoin koiraan ja ihan pieni rytminmuutos (?) vahingossa. Sivulle nousi hyvin. Kommenttina (kerrottiin ne lopussa), että olisi pieni viive reagoida käskyyn.

Hyppy 10: tässä siirtymässä Nova yritti juosta liikkurin luo. Olin skarppina. :D Virittelin hyppyyn, joka ehkä 55cm? Tuli lujaa ja suora sivulla. :)

Seuraus 8,5: liikkeelle lähtö hyvä. Vasempaan käännöksessä väljeni, vähän herpaantui. Täyskäännös vähän hidas (vasemman kautta), täytyy treenata se oikealle.. Juoksu hyvä ja perusasennot. Treenattavaa pidemmissä suorissa ja käännökset. Ja liikkuri häiriö.

Luoksetulo 9: tässä tuli lujaa luokse. Sivulletulossa nuuskaisi tai koski kättä. Tai oliskohan kurvannut liikaa ohi tms? Tyytyväinen ettei silti törmännyt jalkaan.

Kaukot 9: Siirtymän jälkeen meinasi nuuskasta maata, kohdassa missä muutkin tehnyt kaukot. Ei kuitenkaan ehtinyt nuuskasta. Maahanjätössä vähän nihkeä, osaa tehdä nopeamminkin. Istumaan nousu ei ihan puhdas pomppu, paras kuitenkin että reagoi, mutta tota täytyy hioa. Maahan nopeasti. Sivulle myös hyvin. Itselle miinusta että ennakoin 2m viivaa ja aloin pysähtyä jo ennen liikkurin käskyä.

Yhteensä 188,5/200p, KP ja 2.sija :) 
Palkinnoksi Berran fleecehihna, naksutin, namipussi koiralle, ruokalahjakortti Racinelia (jota en ole vielä löytänyt lähi lemmikkikaupoista..).
Ja tilasin Kennelliiton oman kansion kisakirjoille ja papereille Showlinkiltä, uutuusväreistä löytyi oranssi. Vanhasta Rasmuksen aikaisesta paperit tuli pohjasta läpi. :D
Söpöliini <3
1. 



Treenaa:
- liikkeestä maahanmeno
- seuraus, pitkät pätkät, käännökset, täyskäännös ja liikkuri
- kaukot istumaan nousu, häiriöhaju esim narttu tehnyt juuri samassa kohtaa

Täytyy taas katsella kisoja ja tavoitteena käydä Tk1. Jessicalle voisi myös varata aikaa niin saisi hallitreeniäkin. :) Kisassa Novalla hyvä fiilis ja kivasti kehässä.

 Kuvat Tiia Ruokolainen

2 kommenttia:

  1. Onnea hienosta kisauran korkkauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja kiitos teille myös paikkis-seurasta. :) Oli yllättävän vaikeat treenit silloin jätemäellä ainakin Novalle.

      Poista

Kiitos kommentistasi!